Ääniherkälle äänet, joita muut pitävät tavallisena, voivat aiheuttaa sanoin kuvailemattoman pahan olon. Liikenteen ääni, puheensorina ja laitteiden äänet saavat keskittymiskyvyn heikkenemään ja ääniherkän mukaan "pää menee sekaisin". Helsinkiläisnainen kertoo lähteneensä jopa työpaikasta vaivan vuoksi.
– Toimistossa hurisi kaiken aikaa matala ilmanjäähdyttimen ääni. Se oli seinälle asetettu laite, joka oli jatkuvasti päällä. Ihmettelin aluksi työpaikalla aloittaessani kuinka minulla oli jatkuvasti paha olla, nainen kertoo Yle Kajaanille.
– Kun keksin miten laitteen saa pois päältä, helpotuksen tunne oli valtava. Siitä kehkeytyi suuri riidan aihe, kun muutamat halusivat sen olevan koko ajan päällä. Niinpä lähdin, nainen jatkaa.
Pahoinvointia on naisen mukaan hankala kuvailla. Hän kertoo, ettei aluksi oikein ymmärtänyt mistä huonovointisuus johtuu.
Oma 93-vuotias äitinikään ei ymmärrä tätä.
Helsinkiläisnainen
– On vaikea kuvailla sitä tunnetta, erittäin vaikea. Luulen, että ihmisen, joka ei kärsi tällaisesta on todella vaikea kuvitella sitä oloa. Ehkä hyvällä tahdolla ja empatiakyvyllä vähän, nainen kertoo.
Kuulosuojaimet voivat auttaa
Hyperakusia, eli ääniherkkyys tarkoittaa Ylen Akuutin Omalääkärin Risto Laitilan mukaan sitä, että tavalliset äänet aiheuttavat epämiellyttävän aistimuksen. Ääni voi aiheuttaa ahdistusta, hankalaa oloa, tai vaikkapa ärtyneisyyttä.
Syy on Laitilan mukaan todennäköisesti siinä, että aivot eivät osaa ikään kuin kääntää ääntä pois häiritsemästä. Omalääkäri Risto Laitilan mukaan aivojen kuulokeskusta ei pitäisi totuttaa hiljaisuuteen, vaan sitä pitäisi karaista ja antaa ääniterapiaa.
Audionomi Eira Elomaa kertoo joidenkin ääniyliherkkien kuitenkin saaneen apua kuulosuojaimista. Yksilölliset kuulosuojaimet eivät vaimenna täysin kaikkia ääniä, vaan käyttäjä kuulee puheen hyvin, samoin musiikin. Tarkoituksena on vaimentaa ainoastaan häiritsevät äänet hiljaisemmiksi, ei pois kokonaan.
– Ääniherkkyys on hyvin yksilöllistä. Voi olla, että joillakin äänen epämiellyttävyyskynnys on matala, ja hiljainenkin ääni häiritsee muita enemmän. Olemme kuitenkin kertoneet asiakkaille, ettei kuulosuojaimia ole tarkoitus käyttää koko ajan. Ainoastaan niissä tilanteissa, joihin ei muuten menisi häiritsevien äänten vuoksi.
Kaupan melua ei kuule nettiostoksilla
Helsinkiläisnainen kertoo antaneensa palautetta elokuvateatterille ja kaupoille erilaisista äänistä.
– Käsienkuivaajista tulee niin kova meteli, että siinä saa melkein sydänkohtauksen. Toisaalta olen antanut joskus kiitostakin, kun kaupassa ei soi taustamusiikkia. Olen siirtynyt nettiostoksiin juuri sen takia, että kaupoissa käyminen on raskasta. Ruokaakin olen netistä tilannut jo monet kerrat.
On vaikea kuvailla sitä tunnetta, erittäin vaikea.
Helsinkiläisnainen
Kun kova puheensorina, kohina, taustahäly ja moni muu ääni sai naisen voimaan pahoin, kääntyi hän lääkärin puoleen. Lääkäri ei naisen mukaan ymmärtänyt mistä on kyse.
– Liikenteen äänet varsinkin sateella, ja ison seurueen kanssa keskustelu – en saa selvää, enkä pysty keskustelemaan, kun monet puhuvat päällekkäin. Oma 93-vuotias äitinikään ei ymmärrä tätä, hän loukkaantuu hyvin helposti, jos pyydän hänen olemaan laskematta vettä ja puhumaan yhtä aikaa, nimettömänä pysyttelevä nainen kertoo.