Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Blatterin ja Platinin pannaa lyhennettiin

Sepp Blatterin ja Michel Platinin toimintakiellot on lyhennetty kahdeksasta vuodesta kuuteen.

Sepp Blatter, Michel Platini
Kuva: EPA
Sakari Lund
Avaa Yle-sovelluksessa

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan muutoksenhakukomitea on lyhentänyt Sepp Blatterin ja Michel Platinin toimintakielllon jalkapallossa kahdeksasta vuodesta kuuteen.

Fifan pitkäaikainen puheenjohtaja Blatter ja Euroopan jalkapalloliiton puheenjohtaja Platini saivat joulukuussa Fifan eettiseltä komitealta kahdeksan vuoden toimintakiellon. Komitean mukaan he ovat käyttäneet asemaansa väärin. Fifa on ollut keskellä korruptioskandaalia.

Muutoksenhakukomitean mukaan "Platinin ja Blatterin palvelukset Fifalle, Uefalle ja jalkapallolle yleensä ansaitsevat tunnustusta rangaistusta vähentävänä tekijänä".

Blatter ja Platini voivat edelleen valittaa Urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen CAS:iin.

Blatterin seuraaja valitaan perjantaina.

Suosittelemme