UPM julkaisi maaliskuun 8. päivä 2006 pysäyttävän pörssitiedotteen. Yhtiö kertoi tavoittelevansa noin 200 miljoonan säästöjä.
Säästöt olivat iskemässä rajusti Kymenlaaksoon ja Kuusankoskelle, jotka olivat olleet metsäteollisuuden vahvaa ydinaluetta Suomessa. Yhtiö aikoi lakkauttaa Voikkaan tehtaan ja sulkea yhden paperikoneen Kymin tehtaalla. Lisäksi supistuksia oli luvassa Valkeakosken ja Jämsänkosken yksiköihin.
Noin tuhat työntekijää menettäisi työpaikkansa.
Vaikeaa oli ollut jo pitkään. UPM:n Voikkaan tehtaanjohtaja Raimo Särkelä oli tullut tehtäväänsä Kuusankoskelle kuutisen vuotta ennen massiivista säästöilmoitusta.
2000-luvun pari ensimmäistä vuotta paperin kysyntä oli erinomaisen kova. Sitten tilanne muuttui aika nopeasti.
Raimo Särkelä
– 2000-luvun pari ensimmäistä vuotta paperin kysyntä oli erinomaisen kova. Sitten se muuttui aika nopeasti, Särkelä muistaa.
Uppoava laiva yritettiin pelastaa
Tilanteeseen reagoitiin Voikkaalla laittamalla toinen koneista pienelle tilauskannalle.
– Alussa ajateltiin, että tässä on pari vuotta hiljaisempaa ja sitten taas lähdetään. Yllätys olikin melkoinen, kun sitä niin sanottua parempaa aikaa ei meinannut tulla millään eikä tullutkaan.
Tehtaanjohtaja muistaa, että jo vuonna 2005 Voikkaan tilanne oli herättänyt pääkonttorissa huomiota.
– Tehokkuus ei ollut hyvä ja kustannuksia oli liikaa. Puhuttiin vakavasti, että jos tilanne ei parane, kaikille käy tässä huonosti. Meille voikkaalaisille kyllä kerrottiin, että tilanteen pitäisi parantua.
Särkelä sanoo, että erilaisia keinoja tahdin parantamiseen tehtiin ja pohdittiin johdon sekä henkilöstön kesken.
– Syksyllä 2005 oli neuvotteluja Helsingin kanssa. Henkilöstö oli hyvin joustavaa ja tuli monenlaisia ehdotuksia. Esimerkiksi ehdotus, että luovutaan ylimääräisistä ekstroista palkoissa, kuvailee Särkelä.
Takapakki koko alueelle
Maaliskuun 8. päivänä vuonna 2006 suunnitelma Voikkaan tehtaan lakkauttamisesta kerrottiin ensin henkilöstölle, jota oli 670. Lakkautussuunnitelmasta pidettiin samana päivänä myös tiedotustilaisuus medialle.
– Kyllä sen näki, että tämä on iso takapakki Kuusankoskelle ja sen ympäristölle, mutta siinä piti pystyä näkemään myös isompia ympyröitä eli mihin tämä päätös liittyy, sanoo Särkelä.
Yt-neuvotteluiden jälkeen toukokuussa UPM kertoi väenvähentämisten tarkat luvut. Yhtiö irtisanoisi kaikkiaan 672 työntekijää, joista voikkaalaisia oli 575. Voikkaan tehdas tultaisiin lopettamaan vuoden 2006 viimeisellä neljänneksellä.
Yhtiö kertoi myös aloittavansa irtisanotuille suunnatun Työstä työhön -ohjelman.
Sähköinen media tuli ja jäi
Voikkaan tehtaanjohtajan Raimo Särkelän maisema vaihtui yhtiön Lappeenrannan Kaukaan tehtaan johtajaksi.
Särkelä myöntää, että aika Kuusankoskella on jäänyt mieleen.
Voikkaalla näki myös homman raadollisimman puolen. Kun rahat eivät riitä, silloin laitetaan pillit pussiin.
Raimo Särkelä
– Voikkaa oli ensimmäinen paikka, jossa toimin tehtaanjohtajana. Siellä näki myös homman raadollisimman puolen eli kun rahat eivät riitä, niin silloin laitetaan pillit pussiin.
Paperin kysynnän hiljenemisen syyt mietityttivät Särkelää tuolloin ja osittain vieläkin.
– Näkisin, että sähköinen media otti oman osansa painetusta viestinnästä. Sitä ei vaan heti oikealla tavalla ymmärretty, että näin tässä nyt tapahtuu. Myöhemmin oivallettiin, että tilanne on muuttunut.
Kymmeniä tehtaita suljettu
Voikkaan lakkautus oli lähtölaukaus koko Suomen metsäteollisuuden murrokselle. Kymmeniä paperi-, sellu- ja jalostustehtaita on lakkautettu kevään 2006 jälkeen.
Stora Enso sulki Summan tehtaan Haminassa vuonna 2008. Yli 400 menetti työnsä. Vielä samana vuonna UPM lakkautti paperi- ja sellutehtaansa Kajaanissa ja yli 500 työntekijää irtisanottiin.
UPM teki myös viimeisimmät jätti-irtisanomiset. Myllykosken tehdas suljettiin vuonna 2011. Noin 550 henkilöä irtisanottiin.