Suomalais-brittiläisen liikemiehen Chaim ”Poju” Zabludowiczin omistukset jääkiekkoseura Tapparassa kulkevat Liechtensteinin veroparatiisin kautta.
Zabludowicz omistaa Tapparan toiminnasta vastaavasta Tamhockey Oy:stä vajaan neljänneksen. Hän on seuran suurin yksittäinen omistaja.
Omistuksensa Zabludowicz on järjestellyt liechtensteinilaisen trustin kautta. Asia käy ilmi Tamhockey Oy:n osakasluettelosta sekä Ylen Liechtensteinin kaupparekisteristä hankkimista asiakirjoista
Trusti on Suomen laissa tuntematon omistusjärjestely. Kyse on eräänlaisesta säätiön ja yrityksen välimuodosta. Trustissa on kolme osapuolta: trustin perustaja, sen hallinnoiman omistuksen laillinen omistaja ja omaisuuden edunsaaja.
Omistusjärjestelyä käytetään usein esimerkiksi perinnönjaossa, mutta viime vuosina on paljastunut myös tapauksia, joissa trustia on käytetty myös verosuunnittelun tai jopa veronkierron välineenä.
Zabludowiczin kohdalla merkkejä verosuunnittelusta tai mistään laittomasta toiminnasta ei ole.
Innokas taiteen kerääjä
Miljardöörillä on Liechtensteinissa myös toinen trusti, jonka kautta hän hallinnoi taideomistuksiaan. Zabludowiczilla ja hänen vaimollaan Anitalla on laaja taidekokoelma, jota pariskunta on kerryttänyt jo vuosikymmenten ajan.
Maaliskuussa 2016 Helsingin taidehallissa avautuu näyttely, jossa esitellään Zabludowiczien kokoelmaa.
Zabludowicz asuu Lontoossa, mutta hänellä on kesänviettopaikka Pernajan Sarvisalossa. Zabludowicz hankki paikan mediakonserni Sanomalta.
Sarvisalossa toimi pitkään kirjankustantamo WSOY:n työntekijöille ja kirjailijoille tarkoitettu kesänviettopaikka.
Zabludowiczin vaurauden juuret ovat perinnössä, jonka hänen isänsä jätti. Shlomo Zabludowiczin perustama yritys Solitam rakensi lisenssillä Tampellan suunnittelemia kranaatinheittimiä.
Chaim ”Poju” Zabludowicz omistaa sijoitusyhtiö Tamares Groupin. Hänen tarkka omaisuutensa arvo ei ole tiedossa, mutta Helsingin Sanomat on arvioinut sen olevan jopa kaksi miljardia euroa.