Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Koiranpentuhuijarikauppias Kemissä

Kemiläismies laittoi netti-ilmoituksiin kuvia myytävistä koiranpennuista. Varausmaksun saatuaan mies katkaisi kaiken yhteydenpidon.

Kimmo Hiltula
Avaa Yle-sovelluksessa

Kemiläisen 56-vuotiaan miehen epäillään kaupanneen olemattomia koiria Tori.fi ja koirat24.fi -sivustoilla alkuvuoden aikana. Mies oli laittanut kuvia ilmoituksiin muun muassa kultaisen noutajan pennuista.

Mies on saanut ostajilta varausmaksua 150 euroa, jonka jälkeen kaikenlainen yhteydenpito kaupanteossa on loppunut.

Pyörävarkauksia

Kemissä varastettiin viikonloppuna kolme polkupyörää. Valtakatu 18:n pihalta vietiin Titania-merkkinen miesten 28" polkupyörä. Marttalassa Särmääjänkatu 4:n pihalta anastettiin naisten pinkki Solifer Classic -polkupyörä. Ruutissa Toivonkatu 6:n pihalta varastettiin Raleigh Lady-merkkinen valkoinen 3-vaihteinen mustalla korilla varustettu polkupyörä.

Rytikarissa Rytikatu 10:n parkkipaikalla oli maanantain ja tiistain välisenä aikana yritetty ottaa käyttöön Nissan Micra -merkkistä autoa.

Sunnuntaina hiukan ennen puoltapäivää oli Lapintiellä törmätty tasoristeyksen puomiin, joka oli irronnut törmäyksen voimasta. Tekijää ei ole toistaiseksi saatu selvitettyä.

Suosittelemme