Housukaartilainen
Hennalan sotilaslääketieteen museosta löytyy valokuva, joka kertoo kadonneen tarinan. Eerika Korhonen etsii siitä vastausta sukunsa salaisuuteen. Onko kuvassa ryhdikkäänä seisova, housuihin pukeutunut tyttö kadonnut sukulainen?
– Katseeni pysähtyi yhden tytön kohdalla. Se oli pysähdyttävä kohtaaminen, askolalainen Eerika kertoo. Ryhmäkuvassa yhden tytön olemus tuntuu tutulta, vaikka hänen kasvonpiirteensä ovat epäselvät.
Oletko kuullut, että meidän suvussa olisi punainen nainen?
Äidinpuolen mummolassa oli aina jotenkin erilainen tunnelma, eikä äidinisän suvusta tiedetty oikein mitään. "Oletko kuullut, että meidän suvussa olisi punainen nainen?", serkku kysyi kerran vaivihkaa.
Nyt tuo punakaartin asetta kantanut nainen löytyy internetin Suomen sotasurmat 1914–22 -palvelusta. Äidinisän sisko Olga Maria Helenius teloitettiin 18-vuotiaana toukokuun 10. päivänä vuonna 1918 Lahdessa.
![Naiskaartilaiset]()
1918 naiskaartilaiset Rauten tehdasrakennuksessa. Olga Maria seisomassa toinen oikealta Kuva: Sotilaslääketieteen museo
Eerika tutkii myös kirkonkirjoja, joista selviää, että mäntsäläläinen Olga Maria joutui perheen vanhimpana tyttärenä koville. Kun hän oli 16-kesäinen, renkinä työskennellyt isä kuoli. Äiti oli viimeisillään raskaana ja kotona oli viisi lasta ruokittavana.
– Pappani oli silloin 7-vuotias ja joutui ruokapalkalla ojankaivuuhommiin. Mitä tekee perheen vanhin tytär, jos on mahdollisuus saada punakaartilta palkkaa? Kuinka paljon siinä on edes ollut aatteellista pohjaa? Ehkä huonoista olosuhteista kärsineet nuoret vain menivät kimppaan, Eerika pohtii.
Vuoden 1918 alussa Suomessa oli elintarvikepula, lakkoja ja mellakoita. Punakaarteja ja suojeluskuntia muodostettiin eri puolilla maata pitämään yllä järjestystä. Mäntsälässä punakaartin riveihin lähti poikien lisäksi myös nuoria tyttöjä.
Kun kapina syttyy helmikuussa, alistumiselle pantiin piste. Nyt oli aika vaatia oikeuksia myös työväestölle.
Niskan päälle päässyt kurjalisto teki kotietsintöjä ja nöyryytti pitäjän mahtimiehiä. Osa kylillä partioivista, tunnuksiin pukeutuneista nuorista teki julmia teloituksia.
Aseistautuneita ja housuihin pukeutuneita naisia rangaistiin kovemmalla kädellä.
Lahden taistelut päättyivät punaisten tappioon ja Fellmanin pellolle muodostui parissa päivässä yli 20 000 ihmisen vankileiri. Pellolla olivat myös saksalaisia vastaan aiemmin Luhtikylässä taistelleet Mäntsälän housukaartin nuoret naiset.
– Aseistautuneita ja housuihin pukeutuneita naisia rangaistiin kovemmalla kädellä. Isotätini Olga Maria oli housukaartilainen ja kantoi asetta, Eerika tietää.
Mäntsälän nuoret naiset olivat liittyneet punakaartiin vain muutamaa viikkoa aiemmin eivätkä edes osanneet käsitellä asetta kunnolla. Nyt he olivat villien huhujen pyörteissä, minkä takia heitä pidettiin kylmäverisinä tappajina.
Valkoisten lehdissä oli kirjoitettu, että punaiset naiset pitää ampua, jotta susinartut eivät sikiäisi uusia pentuja. Perättömät kauhukertomukset siitä, miten punakaartin naiset ovat kuohineet miehiä, ruokkivat ajatusta oikeutetusta kostosta.
Mitä Olga Marialle tapahtui valokuvan oton jälkeen? Näin se on ehkä mennyt:
Olga Marian kohtalon sinetöivät mukana olleet kivääri ja patruunat. Valkoisella nauhalla hihansa merkinnyt mies kysyi vain nimen, iän ja syntymäpaikan. Siinä oli kenttäoikeutta riittämiin.
Olga Maria palasi punatiilisen rakennuksen karuun huoneeseen muiden naisten joukkoon. Kun heitä kuljetettiin luotien repimään kuusikkoon, he näkivät maassa lojuvia kenkiä ja vaatekappaleita.
Toukokuun alun metsä tuoksui keväiseltä, kun mies suuntasi konekiväärinsä. Olga Maria takertui vieressä olevaan ystäväänsä ja katsoi ampujaa, joka ei edes nähnyt häntä.
Muutamien päivien aikana Lahdessa ammuttiin noin 200 naista. Heistä todennäköisesti 24 kuului Mäntsälän naiskaartiin. Nuorin teloitetuista oli vasta 14-vuotias tyttö.
![Punaisten teloituspaikka]()
Haalistunut kyltti ja jäljet seinässä muistuttavat Punaisten joukkuteloituksista Hennalassa. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle
Evakko
Hennalan kasarmin laidalla metsikössä on pieni punainen rakennus, jonka tiilet ovat vaurioituneet ammuskelussa. Rakennuksen viereisestä kuopasta miehet kaivoivat jotakin ylös ja lastasivat sen hevoskärryihin.
Minusta oli mahdottoman ihanaa tulla Hennalaan, kun siellä oli siskoni perhe.
Kasarmilla asuva Sirkka ihmetteli, minne miehet olivat lastiaan viemässä. Rattaissa oli suuret korkeat reunat, mutta näkihän Sirkka kuormasta törröttävät pääkallot ja luut.
– He kertoivat vievänsä vuonna 1918 surmattujen punaisten jäännöksiä tien toiselle puolelle, jonne oli tehty uusi muistomerkki sisällissodan uhreille, Sirkka kertoo.
Sota toi 23-vuotiaan Sirkan Hennalaan vuonna 1944, kun koko luovutetun Karjalan väestö hakeutui jatkosodan jälkeen turvaan. Sirkan siskon mies oli Hennalassa keskussotilassairaalan vääpeli.
![Perhekuva]()
Sirkka ja Ensio poikiensa kanssa 1950-luvulla. Kuva on värjätty jälkikäteen. Kuva: Sirkka Ilmavirran kotialbumi
– Minusta oli mahdottoman ihanaa tulla Hennalaan, kun siellä oli siskoni perhe. Oli ihanaa tutustua valtavaan määrään uusia, nuoria ihmisiä, jotka olivat vasta saapuneet kasarmille, Sirkka kertoo.
Tuhannet pakomatkalla olevat karjalaiset jäivät Sirkan tavoin junasta Lahdessa. Kaupunki muuttui tulijoiden mukana, sillä pelkästään Viipurin alueelta saapui Lahteen 10 000 karjalaista.
Sodasta toipuvassa kaupungissa kaikki eivät suhtautuneet myötämielisesti tulijoihin. Evakoita haukuttiin ryssiksi tai heidän nuhruista ulkonäköään ihmeteltiin.
– Meillä ei ollut Hennalassa aikaa miettiä pahoja puheita, sillä elämä piti rakentaa tyhjästä.
Sirkka pääsi tarjoilemaan varuskunnan aliupseerikerholle, jossa järjestettiin tervetulojuhlia rintamalta palaaville sotilaille. Hän ihmetteli, miksi hämäläisiin poikiin ei tutustunut. He olivat hitaita eivätkä puhua pukahtaneet.
Onneksi yksi vilkkaista karjalaispojista kävi ahkerasti jututtamassa. Hänen nimensä oli Ensio Ilmavirta.
– Ensiolla ei ollut kuin sotilaspukunsa, sillä kaikki siviilivaatteet jäivät kotiin luovutettuun Karjalaan.
Ensio jäi armeijan palvelukseen ja haavoittui myöhemmin pahoin Ivalon miinanraivauksessa. Kun Sirkka meni sairaalaan katsomaan Ensiota, vastassa oli kääreisiin paketoitu mies, josta ei näkynyt kuin toinen silmä ja suu. – Mutta siitä hän alkoi toipua!
Meillä ei ollut Hennalassa aikaa miettiä pahoja puheita, sillä elämä piti rakentaa tyhjästä.
Nuoripari sai asunnon Hennalan kasarmin hellahuoneesta. Sirkka kantoi vedet sisälle ja lastenvaunut ylös rappusia. Lisätienestiä hän sai ompelemalla vaatteita varuskunnan lääkintäjoukoille. Kolmesta pojasta pienin istui ompelukoneen polkimen päällä, kun hän antoi neulalle vauhtia.
Yhä Lahdessa asuva, nyt 94-vuotias Sirkka Ilmavirta palaa usein evakkomatkojen muistoihin. Joutuihan hän jättämään kotinsa Laatokan Karjalassa kaksi kertaa. Sirkka uskoo selvinneensä nuoruuden voimalla.
– Sitä vain lähti eteenpäin asenteella, että nyt pääsee näkemään maailmaa.
Ensimmäisellä evakkoretkellään Sirkka teki itselleen repun valkoisesta vehnäjauhosäkistä. Muutama vuosi sitten hän löysi sen kaappiensa kätköistä.
– Kudoin siitä itselleni kangaspuilla muistoliinan.
![Sirkka]()
94-vuotias Sirkka Ilmavirta tekee yhä käsitöitä kotonaan Lahdessa. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle
Turvapaikanhakija
Muuri. Sana, jolla Adel kuvaa Hennalan vastaanottokeskuksen asukkaiden ja suomalaisten välistä suhdetta. Adel on huomannut, että häntä pelätään, vaikka hän vain haluaisi jutella ja auttaa ihmisiä.
– Menin auttamaan erästä vanhaa rouvaa, joka pinnisteli isojen ostoskassien kanssa, mutta minulle huudettiin herjaavia kommentteja ja näytettiin keskisormea. Tulee niin surullinen olo, kun ihmiset haukkuvat Hennalaa ja täällä olevia ihmisiä, Adel kertoo.
Minusta on raskasta, että meidät kaikki leimataan muutaman typeryksen takia.
Vielä viime syksynä pelattiin yhdessä jalkapalloa. Nyt hänestä tuntuu, että yhä useammat suhtautuvat Hennalan asukkaisiin samalla tavalla kuin se rasistisen Ku Klux Klan -järjestön kaapua muistuttavaan asuun pukeutunut nuorimies, joka vastusti ensimmäisten turvapaikanhakijoiden saapumista.
Lisäksi vastaanottokeskuksen ikkunoiden läpi on heitetty tiiliä. Asukkaiden kuvia on myös kaiveltu sosiaalisesta mediasta ja levitetty pilkkaavaan sävyyn rasistisilla nettisivustoilla.
Noin 450 asukkaan vastaanottokeskuksessa on ollut häiriötä. Kaikki eivät tule toimeen keskenään.
Rähinästä voi syntyä isompikin riita. Marraskuun alussa poliisi käytti paprikasumutetta ja pamppua rauhoittaakseen keskuksessa syntyneen joukkotappelun.
– Minusta on raskasta, että meidät kaikki leimataan muutaman typeryksen takia. Itse haluan elää sääntöjen mukaan.
![Adel koulussa]()
Suomen kielen oppitunti Hennalan vastaanottokeskuksessa helmikuussa. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle
Adel suorastaan rakastaa seinillä olevia lappuja, joihin on kirjoitettu Hennalan vastaanottokeskuksen sääntöjä. "Ei tupakointia sisällä, ei juopottelua, ei metelöintiä klo 22 jälkeen".
Adel tietää, että Hennalassa on aiemmin eletty kovia aikoja. Vähän kuin nyt Irakissa, josta hän lähti reppu selässä väkivaltaa pakoon.
– Voi kun kotona Irakissa olisi tällaista. Irakissa määräävät ne, jotka ovat vahvimpia ja joilla on rahaa. Aseistetut miehet surmasivat kaksi veljeäni.
Voi kun kotona Irakissa olisi tällaista. Irakissa määräävät ne, jotka ovat vahvimpia ja joilla on rahaa.
Kun asemiehet alkoivat uhkailla Adelia, äiti vaati häntä lähtemään. Hän ei olisi kestänyt enää kolmannen poikansa kuolemaa.
– Vaimoni jäi kotiin Irakiin 3- ja 7-vuotiaiden lastemme kanssa. Siksi en halua kertoa koko nimeäni. Koko perhe ei voinut lähteä vaaralliselle matkalle, koska toinen lapsistamme on autisti.
Adel ei voi käsittää, että raiskausten ja Kölnin moukkamaisten kähmijöiden takia hänetkin leimataan. Hänhän kunnioittaa naisia eikä ahdistele heitä.
Adel ymmärtää, että muukalaisia kohtaan tunnetaan epäluuloa. Sehän on luonnollista. Kotona Irakissakin on rasismia ja muualla tulleita haukutaan vääräuskoisiksi kafir-nimellä.
– Kaikki suomalaiset eivät ole ennakkoluuloisia. Tuntuu vain, että meitä vastustavat ihmiset ovat saaneet paljon huomiota.
Turvapaikanhakijoita on varoitettu, ettei kaupungilla kannata liikkua illalla. Vastaanottokeskuksen henkilökunnan mukaan loppuvuonna yhtä miestä lyötiin jo kadulla kasvoille.
Adel viettää yhä enemmän aikaa omalla sängyllään perhettään ikävöiden.
– Minä olen nyt leirillä ja minun pitää odottaa kärsivällisesti. Minun on sopeuduttava tähän tilanteeseen.
![Hennala]()
Hennalan kasarmialueelle avattiin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus syyskuussa 2015. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle
