Viron puolustusministeri Hannes Hanso on kieltäytynyt antamasta maahantulolupaa Venäjän asevoimien laulu- ja tanssiryhmälle. Hanso perustelee päätöstään sillä, ettei Viron ja Venäjän välillä ole sotilaallista yhteistyötä.
Viro lopetti puolustuspoliittisen yhteistyön toissa keväänä, kun Venäjä oli liittänyt Krimin omiin alueisiinsa ja Itä-Ukrainassa oli alkanut sota.
Ensimmäisen johtajansa Aleksandr Aleksandrovin mukaan nimetty laulu- ja tanssiryhmä ja orkesteri ovat virallisesti osa Venäjän armeijaa ja sitä ennen pitkään jo neuvostoarmeijaa. Se oli toinen kahdesta ryhmästä, jolla oli oikeus kutsua itseään Puna-armeijan kuoroksi.
Postimees-lehden mukaan ryhmän nykyohjelmassa on muun muassa ylistyslaulu_ Vežlivoje ljudi_, "kohteliaat ihmiset". Siten viitataan Venäjällä sotilaisiin, joita ilmestyi Krimin kaduille ennen kuin Venäjä otti alueen itselleen. Lännessä heitä on kutsuttu "vihreiksi miehiksi".
Liettua torjui ryhmän viime vuonna
120–130 sotilaan muodostaman ryhmän oli määrä esiintyä Tallinnassa toukokuun lopulla. Lupa-anomus esitettiin viime viikolla Viron sisäministeriölle, joka siirsi asian puolustusministeriön käsiteltäväksi.
Lain mukaan ulkomaisten asevoimien jäsenet, jotka ovat virkatehtävissä, tarvitsevat Virossa puolustusministeriön luvan.
Viime vuoden lopulla luvan saaminen jäi kokeilematta, koska järjestäjät päättivät perua Aleksandrovin joulukuuksi suunnitellun konsertin.
Tuolloin sisäministeriön edustaja Toomas Viks ehti kuitenkin ennakoida luvan heltiämistä, kertoi uutisportaali Delfi. Viks sanoi, että Viro on niin vahva, ettei sitä lauluilla kaadeta. Hän myös korosti sananvapautta, mutta lisäsi, että vierailta odotetaan Virossa isäntämaata kunnioittavaa käytöstä.
Ryhmän edellinen Viron-konsertti oli vuonna 2005. Liettua kielsi Aleksandrovilta esiintymisen viime vuoden lopussa.