Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Jättimäinen taideteos lasitiilistä kerrostaloon – tonttikaupoista varat Kankaan taiteeseen

Taiteen hankinta prosenttikulttuuriperiaatteella on päässyt vauhtiin Jyväskylän Kankaalla. YIT:n kahdeksankerroksisen asuintalon julkisivuun on tilattu kuvataiteilija Mika Natrin lasitetuista tiilistä koostuva suuri taideteos. Natri on Jyväskylän taiteilijaseuran jäsen ja hänen töitään löytyy muun muassa Helsingin taidemuseon sekä Turun ja Valtion taidekokoelmista. 

Savupiipun takana olevan talon seinään muurataan lasitetuista tiilistä koostuva Mika Natrin taideteos.
Savupiipun takana olevan talon seinään muurataan lasitetuista tiilistä koostuva Mika Natrin taideteos. Kuva: YIT
Arvo Vuorela
Avaa Yle-sovelluksessa

Mika Natri muuraa taideteoksensa Asunto Oy Albertinpihan korkeaan seinään. Talon rakentaminen Tourujoen rannalle alkaa lähiaikoina. Lasitiilien muuraaminen alkaa näillä näkymin syyskuussa.

Natrin teos on järjestyksessään kolmas Kankaalle tilattu taideteos. Tammikuussa 2015 julkistettiin, että alueelle hankitaan Tommi Toijan veistos, joka sijoitetaan ensi syksynä lyhtypylvääseen Kankaan oleskelurantaan, Albertinpihan taakse. Taiteilija Anna Ruthin teos julkistettiin tammikuussa. Se sijoittuu Mika Natrin teoksen viereen, naapuritalon julkisivuun.

Albertinpihan seinään haluttiin värejä ja Mika Natri taitaa värien käytön. Myös kokemus julkisen taiteen tekemisestä vaikutti taiteilijavalintaan.

– Lähdin suunnittelemaan teosta useasta eri näkökulmasta; maakuntaan, luontoon ja ympäristöön liittyvistä mielleyhtymistä sekä puhtaasti abstraktista lähtökohdasta. Esitin Kankaan taidetyöryhmälle viisi ehdotusta, joista taidetyöryhmä valitsi suosikikseen abstraktin luonnoksen, Mika Natri kertoo.

Tonttikaupoista varat taiteeseen ja kulttuuriin

Albertinpiha on osa Jyväskylän kulttuurihistoriallisesti merkittävää Kankaan aluetta. Alueen rakentamisessa on käytössä prosenttikulttuuriperiaate: noin prosentti alueen rakennuskustannuksista käytetään kulttuuritapahtumien ja taiteen tekemiseen. Kankaalla tämä prosentti on kerätty rakennuttajilta tonttikauppojen yhteydessä.

Taiteen avulla luodaan maamerkkejä alueelle ja lisätään vetovoimaa ja kohteiden tunnistettavuutta.

Kirsi Pitkänen

– Taiteen avulla luodaan maamerkkejä alueelle ja lisätään vetovoimaa ja kohteiden tunnistettavuutta. Taiteen on todettu lisäävän asukkaiden ja alueella toimijoiden yhteisöllisyyttä. Kun taide integroidaan osaksi rakennuksen julkisivua, tarkoittaa se tiivistä yhteistyötä kohteen arkkitehdin ja rakennuttajan kanssa, sanoo Kankaan taiteen yleissuunnitelmasta ja koordinoinnista vastaava visuaalisten taiteiden läänintaiteilija Kirsi Pitkänen.

Kankaan alueen taiteilijat on valittu niin, että edustettuina on monipuolisesti eri tyylejä ja taiteenlajeja. Taiteilijavalinnoissa korostuvat muun muassa Kankaan alueen teemat ja paikallinen osaaminen.

Suosittelemme