Marko Hautala sai lapsena käsiinsä sarjakuvan Edgar Allan Poen novellista, ja siitä sai alkunsa rakkaus kauhukertomuksiin. Enää Hautala ei ole genren suurkuluttaja muuten kuin ammatillisessa mielessä, mutta esikuviksi jäivät Poen lisäksi H.P. Lovecraft ja tietenkin se Stephen King. Myös Hautalaa itseään on tituleerattu Suomen Stephen Kingiksi.
– Tämmöinen epiteetti kuin Suomen Stephen King kertoo siitä, että ei tiedetä ketään muuta. King on varmaan kirjallisuuden historian ainoa jymymenestys kauhukirjailijana, ja siihen verrataan vähän joka maassa, Hautala kertoo.
Ja nimitys ei häntä haittaakaan, niin kauan kuin se ei anna liian tiukkaa lukuohjetta lukijoille. Hautala toteaa ymmärtävänsä myös markkinoinnin realiteetit.
Tietyt teemat toistuvat
Hautala saa palautetta kaikenikäisiltä lukijoilta. Nuorimmat ovat yläkouluikäisiä, vanhimmat päälle seitsemänkymppisiä. Myös henkilöhahmojen ikäjakauma on melko laaja, mutta kirjoissa esiintyy paljon teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia.
– Joku siinä on, että kauhutarinassa lapsi tai nuori on aika hyvä henkilöhahmo. Siinä on tyyppi, jolla ei ole luutuneita käsityksiä maailmasta, ja kaikennäköiset vivahteet ja oudommatkin asiaat kuuluvat siihen kokemusmaailmaan, Hautala pohtii.
Nuorten henkilöhahmojen lisäksi Hautalan romaaneissa on jonkin verran toistuvia elementtejä, ehkä näkyvimpänä kalat ja kalastamiseen liittyvät välineet ja asiat. Hän ei itse tiedä, mistä tämä symboli on peräisin, vaikka pitääkin kalastamisesta.
Mä olen oppinut jopa jollakin tasolla rakastamaan näitä omia maneerejani.
Marko Hautala, kirjailija
Ja vaikka hän olisi päättänyt systemaattisesti jättää kalat pois romaanista, sinne on päätynyt perkuujätteitä, siimoja tai koukkuja. Hautala on huomannut, että tiettyjä maneereita vastaan ei kannata taistella.
– Minulle kirjoittaminen on aika intuitiivinen prosessi. Tietysti asiat toistuu ja joskus kustannustoimittaja sanoo, että nyt sulla on taas tällainen kohtaus ja sitä saatetaan muuttaakin. Yleisesti ottaen hekin on hyväksyneet, että tietyt asiat toistuu ja ehkä ne on olennaisiakin. Mä olen oppinut jopa jollakin tasolla rakastamaan näitä omia maneerejani.
Kansi antaa lukuohjeen
Vielä uran alkuvaiheessa sanaa kauhu piti vältellä - näin oli vuonna 2008, kun Hautala julkaisi Itsevalaisevat-romaanin.
– Jos Suomessa silloin olisi tullut kirjalliselle kentälle kauhukirjailijana, niin se olisi ollut kirjallinen itsemurha.
Paljon on kuitenkin muuttunut, ja Hautalan mukaan suomalainen kirjallisuuskenttä on alkanut monipuolistua normaaliksi länsimaiseksi kirjallisuuskentäksi, josta löytyy erilaisia lajityyppejä. Vuonna 2014 julkaistua Kuokkamummo-romaania on luonnehdittu puhtaimmin juuri kauhuromaaniksi, mutta Hautala pohtii, onko kirjan kannella ollut oma osansa asiassa.
– Mietin, että johtuuko se siitä että kansi on selkeästi kauhugenreen menevä, muissa romaaneissa se on paketoitu vähän monitulkintaisemmin. Huomasin sen, että kritiikeissä paljon useammin puhutaan siitä pelottiko se vai ei, ja voi olla että kansi on antanut lukuohjeen.
"Ei siinä risteyksessä ole liikennevaloja"
Hautala sijoittaa romaaninsa Vaasaan. Tämä ei ollut itsestäänselvyys, mutta on osoittautunut hänelle erittäin luontevaksi ratkaisuksi.
– Silloin kun kirjoitin Itsevalaisevat-romaanin, niin taistelin sen kanssa, että se on liian lähellä, liian arkista ja banaalia. Mutta toisaalta kotikaupunki ankkuroi, se sitoo mystisetkin tapahtumat ympäristöön. Mikä on sen parempaa, kun jää jumiin jonkun kohtauksen kanssa niin mä voin lähteä kävelemään sinne paikkaan missä se tapahtuu.
Vaasa on myös vanha kaupunki, missä on historiallisia kerrostumia, ja lisäksi meri on Hautalalle tärkeä elementti. Kirjojen tapahtumapaikoista tulee myös palautetta lukijoilta.
– "Ei siinä risteyksessä ole liikennevaloja", tämäntyyppisiä. Tässä viimeisessä (Kuokkamummossa) pyrin miljööt kertomaan sellaisena kuin ne on. Tuleva kirja sijoittuu Vanhaan Vaasaan, siellä on rauniot ja kaikki, se on upea paikka. Kirjoittaessa tapasin käydä siellä lenkillä ja kirjoitin sen just sellaisena kuin se on.
Kirjailijoiden ei kannata ryhtyä mielipideautomaateiksi
Hautala naurahtaa, että sen jälkeen kun viimeisin Kuokkamummo markkinoitiin selvästi kauhukirjana, häneltä ei ole enää kysytty mielipidettä yhteiskunnallisiin asioihin. Tämä ei kuitenkaan Hautalaa haittaa, pikemminkin päinvastoin. Hänen oma näkemyksensä on, että kirjailijoiden kannattaisi miettiä tarkkaan, ennen kuin ottavat kantaa ajankohtaisiin asioihin.
Kirjailijat voisivat pikemminkin astua vähän taaksepäin, keskittyä tekemään kirjoja, joista ihmiset ehkä saa uusia ajatuksia.
Marko Hautala, kirjailija
– Tällainen perinteinen vastaus olisi tietenkin, että kyllä kirjailijoiden täytyy olla valistamassa kansaa. Mutta jos ajatellaan todellisutta, jokaisella on niin pirusti sanottavaa. Kirjailijat voisivat pikemminkin astua vähän taaksepäin, keskittyä tekemään kirjoja, joista ihmiset ehkä saa uusia ajatuksia, Hautala lataa.
Hän kunnioittaa kirjailijoita, jotka ovat pystyneet tekemään aidosti yhteiskunnallisia romaaneja.
– Joku George Orwell tai Minna Canth osasivat tehdä kirjoja, jotka aidosti kommentoi ympäröivää yhteiskuntaa, mutta ne oli myös taiteena hyviä, ei mitään pamfletteja. Toivoisin, että kirjailijat ainakin miettisi pari kertaa, ennen kuin lähtee tähän hullunmyllyyn mukaan, jossa ihmisistä tulee stereotyyppisiä mielipideautomaatteja, Hautala toteaa.