Pohjois-Karjala on vahva biotalouden maakunta. Tämän tiimoilta Joensuussa järjestettiin lähes 400 osallistujaa kerännyt biotalousseminaari.
Yksi seminaarikeskustelujen keskiöissä olleista teemoista oli Pohjois-Karjalan vieminen öljyvapaaksi maakunnaksi. Töitä tämän eteen on tehty muun muassa Stora Enson Enocellin sellutehtaalla Joensuun Uimaharjussa.
Sellutehtaan viime vuoden suurin investointi oli sahanpurunpolttolaitos, joka hyödyntää samalla tontilla olevaa sahaa.
Vain hätätilanteissa poltamme raskasta polttoöljyä.
Sirpa Välimaa
– Sahanpurut toimitetaan sahalta sellutehtaan puolelle, jossa ne kuivataan murskaksi ja poltetaan energiaksi. Koko sellutehdas on näin ollen hiilineutraali. Vain hätätilanteissa poltamme raskasta polttoöljyä, Enocellin tekninen asiakaspalvelupäällikkö Sirpa Välimaa kertoo.
Uimaharjun tehdas on myös esimerkki siitä, että taloudellista tulosta voi tehdä samaan aikaan, kun ottaa vihreät arvot huomioon.
– Enocell kuuluu Stora Ensossa biomateriaalien liiketoiminta-alueeseen ja tämä alue toi yhden kolmasosan koko yrityksen liikevaihdosta viime vuonna, Välimaa selvittää.
Maakunnallista sitoutumista perätään
Uimaharjun pohjoispuolella Lieksassa puolestaan edistyy biojalostusyhtiö Green Fuel Nordicin jalostamohanke. Tammikuussa se sai ympäristöluvan, jonka myötä yhtiön edustajat pääsevät nyt neuvottelemaan sijoittajien kanssa rahasta.
Yhtiön toimitusjohtaja Timo Saarelaisen mukaan edessä on jalostamon kriittisin vaihe, kun rahoitusta pitäisi saada hankittua.
Joensuun biotalousseminaarissa puhuneen Saarelaisen mukaan varojen hankinta on alalla erittäin haasteellista.
Pitää pystyä näyttämään maakunnallinen sitoutuminen asiaan.
Timo Saarelainen
– Nyt uusi yritys investoi teolliseen investointiin Suomessa, mikä tarkoittaa sitä että pääosa rahoituksesta tulee Suomen ulkopuolelta. Jotta Suomen ulkopuolella päästään hyvään vauhtiin, pitää pystyä näyttämään maakunnallinen sitoutuminen asiaan, Saarelainen sanoo.
– Pitäisi mennä 60-70-luvulle, jolloin maakunnallisia sijoittajia löytyi. Toivon, että pohjoiskarjalaisista löytyy nyt samanlaista henkeä, Saarelainen jatkaa.