Siilillä on aina joku syy jättää horrokset kesken ja tulla ulos talvipesästään. On erittäin harvinaista, että siilli vain haluaisi käydä haistelemassa raitista ilmaa.
– Talvipesä saattaa olla kastunut tai romahtanut, sanoo siilien elämää vuosikymmeniä seurannut oululainen Seppo Pörhö.
Horroksen aikana siili on toimintakyvytön, eikä pysty reagoimaan häiriötiloihin. Se hukkuu tai jäätyy talvipesään valuvaan sulamisveteen. Horroksesta herääminen kestää 2–5 tuntia ja kuluttaa runsaasti energiaa.
Mikäli edelleen on lunta ja muutenkin kylmää, siili tarvitse ruokaa ja juomaa selvitäkseen.
Lemmikkien kosteat ruuat maistuvat siileille
Jos hangella harhaileva siili ei löydä takaisin talvipesäänsä, Pörhö kehottaa ottamaan sen kiinni ja viemään suojaan, esimerkiksi kellariin. Lisäksi siilille voi laittaa pienen pesän vaikkapa kenkälaatikosta.
Sisällä siili harvoin vaipuu uudelleen horrokseen. Sille on tarjottava ruokaa, että se selviää siihen asti, kunnes se päästetään takaisin luontoon.
– Siilille kelpaavat kissan tai koiran märkämuonat. Kuivat nappulat käyvät myös, mutta ne on ensin liotettava, Pörhö neuvoo.
– Maitoa siilille ei saa antaa. Siilit ovat laktoosi-intolerantteja, joten maito pistää niiden mahan sekaisin, ja on niille suorastaan hengenvaarallista, sanoo Pörhö.
Urossiilit heräävät huhtikuun puolivälissä, naaraat pari viikkoa myöhemmin. Siinä vaiheessa pihalta löytyy jo siilin herkkuja – hyönteisiä ja toukkia.