Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Somessa tsempataan rasismista kärsivää 11-vuotiasta Valtteria – "Liian kauan on vaan hiljaa hyssytelty"

Alakouluikäisen Valtterin tarina herkisti Twitterin ja Facebookin käyttäjiä kannustamaan poikaa, joka kertoi Ylen aamu-tv:ssä rohkeasti kokemuksistaan rasismista. Some-kansa ihmettelee, että jopa aikuisetkin ovat kiusanneet tummaihoista lasta.

Tänään maanantaina vietetään kansainvälistä rasismin vastaista päivää. Se on valitettavasti monen adoptioperheen arkea, kertovat adoptioäiti Salla Saarinen ja hänen poikansa Valtteri Saarinen.
Päivi Dahl
Avaa Yle-sovelluksessa

Valtteria luullaan usein ulkomaalaiseksi, vaikka hänet on adoptoitu Suomeen vuoden ikäisenä. 11-vuotias suomalaispoika on joutunut tumman ihonsa vuoksi ennakkoluulojen, nimittelyn ja haukkumisen kohteeksi. Hänet on haluttu myös ajaa pois pihalta hänen leikkiessään toisten lasten kanssa.

Jotkut Valtteria kiusanneet ovat lapsia, mutta rasistisesti ovat toimineet aikuisetkin. Valtteri kertoi kokemuksistaan vieraillessaan Ylen aamu-tv:ssä maanantaina, kansainvälisenä rasismin vastaisena päivänä.

Valtterin äiti Salla Saarinen ihmettelee Twitterissä, eivätkö aikuiset voi jättää edes lapsia rasistisen vihansa ulkopuolelle. Hän toivoo aikuisten ihmisten ennemminkin seuraavan ympäristöään ja puuttuvan nykyistä herkemmin rasistisiin tilanteisiin julkisilla paikoilla.

Suomalaisella sisulla rasismi kuriin

Valtterin tarina herkisti some-kansaa kannustaviin kommentteihin, jota on käyty esimerkiksi Twitterissä useilla eri tunnisteilla. Samoin Facebookissa keskustelu kävi kuumana.

Useampikin kirjoittaja korostaa Aamu-tv:n Facebook-kommenteissa, että aikuiset antavat toimintamallin lapsille: koulukiusaus ja rasismi ovat esimerkki siitä mitä kotoa opetetaan tai opitaan.

Aikuisen tehtävä on puuttua rasismiin, totesi moni kirjoittaja. "Liian kauan on vaan hiljaa hyssytelty ja luultu, että se menee ohi". "Kiusaamista todistavien on mentävä väliin ja puututtava asiaan – vaikka sillä kuuluisalla sisulla, jos ei muuten."

Suosittelemme