Keväinen aurinko ei paista Sotkamon Rimpilänniemellä Hietalahden Luomutilan myllyyn, mutta se ei estä isäntää olemasta tyytyväinen. Luomu on lunastanut paikkansa ostoskorissa, joten viljan jauhamiselle on tilausta. Juha Mustonen pohtii, että tilausta on tulevaisuudessa yhä enemmän.
– Minulla on sellainen kuva, että luomun käyttö lisääntyy samaa tahtia kun suomalaisten koulutustaso kohoaa. Esimerkiksi tällä tilalla luomu on varmasti toimivampi vaihtoehto kuin perinteinen ruoantuotanto.
Tilalla kasvaa perunaa, ohraa, ruista ja viherlannoituskasveja.
– Ruista ei viime kesänä laitettu lainkaan ja perunasatokin jäi heikoksi. Luomussa on se etu perinteiseen tapaan, että hinnoittelu on vapaampaa, joskin satomäärät jäävät perinteisiä pienemmiksi ja vaihtelu on suurta.
Luomu on tullut jäädäkseen
Luomuviljelyn imago on vakiintunut, pohtii tohtoriopiskeleva Jukka Kivelä Helsingin yliopistosta.
– Työtä on tehty vuosia, mutta se on tuottanut tulosta. Vaikka puolet suomalaisista pitää luomua markkinatalouden kikkana periä kallista hintaa, luomun kannattajien määrä on kasvussa. Neljäsosa suomalaisista käyttää säännöllisesti luomua, ja sama määrä käyttää sitä silloin tällöin.
Minulla on sellainen kuva, että luomun käyttö lisääntyy samaa tahtia kun suomalaisten koulutustaso kohoaa.
Juha Mustonen
Kivelä arvioi, että perinteinen ruoantuotanto on alkanut ottaa oppia luomusta.
– Luomukaan ei ole jäänyt paikalleen, vaan kehittyy koko ajan. Perinteinen tuotantoketju on ottanut vaikutteita luomusta, mutta muutokset tapahtuvat hitaasti.
Kuka luomua sitten käyttää?
Luomutilan myllyssä isäntä Juha Mustonen on saanut jauhosäkin täyteen. Tilan tuotteet menevät Kainuun alueelle itse pakettiautolla vietynä, osan taas hakee markettiketjun auto muita tuotteita Kajaanista noutaessaan.
– Minä yritän tehdä tuotteet niin, että niistä näkee selvästi, mistä ne ovat ja miten ne on tuotettu. Läpinäkyvyys on osa markkinointia.
Luomun innokkain kuluttajaryhmä ovat korkeasti koulutetut naiset.
Juha Mustonen
Siinä sivussa Mustonen on kyllä barometrinsä lukenut, ja tietää keitä luomuhyllyillä käy.
– Luomun innokkain kuluttajaryhmä ovat korkeasti koulutetut naiset.