Seiväshypyn EM-finaali vuonna 2006 Göteborgissa muodostui hieman yllättäen jännitystrilleriksi myös suomalaiskatsojille.
Ennakkosuosikkeihin kuulumaton Matti Mononen hyppäsi aloituskorkeudestaan 550 yli toisella. Ensimmäinen oli limbo. Sitten hän jätti 560 väliin ja ylitti 565 ensimmäisellään.
Keli oli sateinen ja tuuli pyöri ikävästi. Tilastossa korkeammalla olleita kavereita putoili ympäriltä. Huonoissa olosuhteissa hyppäämään tottunut Mononen oli noussut taistelemaan mitalista. Jopa kultaisesta.
- Siinä kohtaa oli fiilis vain voitossa. En edes ajatellut mitään muuta, kertoo Mononen Yle Urheilun haastattelussa 10 vuotta myöhemmin.
Rima nostettiin 570:een. Ensimmäisellä yrityksellä Mononen pudotti riman. Siinä kohdassa Monosen luonne tuli esiin. Hän teki kaikki-tai-ei-mitään -päätöksen. Hän jätti jäljellä olevat kaksi yritystä ennätyskorkeuteensa 575. Mutta pudotti molemmat.
- Oli hyvä flow-tila päällä. Olisihan sitä voinut vielä yhden hypyn siitä 570:stä hypätä. Yllätti, miten voi kulkea noin hyvin. Olisi pitänyt pikkasen rauhottua. Siitä oppii, pohtii Mononen.
575:stä ei päässyt yli kukaan mukaan. Voitajaksi selvisi lopulta Israelin Aleksandr Averbukhin tuloksella 570. Hopean jakoivat Saksan Tim Lobinger ja Ranskan Roman Mesnil tuloksella 565.
Täsmälleen samalla tuloksella Mononen jäi sille arvokisojen kaameimmalle sijalle. Neljänneksi. Se jos joku korpeaa.
- Joo, se pudotus 550:stä ratkaisi. Puhtaalla pelillä olisi tullut jaettu EM-hopea. Näin jälkeenpäin osaa arvostaa sitä, se oli silti kova suoritus. Ennen kisoja olin tilastossa joku neljästoista, viidestoista, en lähelläkään mitalisuosikkeja, kertaa Mononen uransa kovinta aikuisten arvokisasuoritusta.
Monosta EM-kisojen neljäs tila otti niin paljon pannuun, että hän käveli kisan jälkeen punttisalille ja teki pitkän kilpailun päälle kolmen tunnin "rangaistusharjoituksen".
- Ajattelin saada energiat hyötykäyttöön, ettei tarvinnut heitellä tavaroita, veisteli Mononen.
Nimikirjaimet MM ennustivat tulevaa
Kelataanpa ajassa taaksepäin 80-luvun alkuun. Matti Viljami Mononen syntyi 25. marraskuuta, sopivasti Helsingin MM-kisavuonna 1983. Hän sai myös nimikirjaimet jotka lupasivat paljon: MM.
Sikäli nimikirjaimet ja syntymävuosi olivat enteellisiä, että vuosia myöhemmin Mononen hyppäsi nimenomaan Helsingin MM-kisoissa. Mutta siitä myöhemmin.
Lapsuutensa Mononen vietti maatilalla Rautjärvellä Itä-Suomessa, Venäjän rajan pinnassa. Monosilla oli omakotitalo pellon laidassa. Perheen pojat harrastivat yleisurheilua laidasta laitaan.
- Keihästä heitettiin tosi paljon, sitten oli pituutta, kuulaa ja kiekkoa, muistelee Mononen.
Isoveli harrasti seiväshyppyä. Se inspiroi myös Mattia.
Opin 9-vuotiaana taivuttamaan seivästä ja kun se rupesi taipumaan, niin sen jälkeen olin myyty mies.
- Velipoika Mika hyppäsi silloin seivästä ja voitti 16-vuotiaiden Suomen mestaruuden. Sitä kautta se lähti. 8-vuotiaana taisi olla ensimmäinen oma seiväskilpailu minkä muistan. Sillon meni 180.
- Sitten saatiin jostain korkeushyppypatjat ja tehtiin puutapeista telineet, joiden maksimikorkeus oli 280. Nytkin kelpaisi, jos olisi kotipihalla hyppypaikka, veistelee Mononen, joka joutuu tekemään hyppytreenit Savonlinnassa Tanhuvaaran urheiluopistolla, koska ei Imatralla, eikä edes Lappeenrannassa ole asianmukaista hallia, jossa voisi hypätä seivästä.
Hyppykielto isältä
Rautjärven hiilimurskakenttä oli kolmen kilometrin päässä Monosten talolta, mutta kotipihalla oli urheilemiseen jopa paremmat olosuhteet. Ainakin seiväshyppyyn.
Monosen veljesten isä Markku innostui yleisurheilusta poikiensa myötä ja kävi myöhemmin myös valmennuskursseja.
Siihen aikaan hänestä tuntui, että pellavapäinen Matti hyppeli seivästä liiankin paljon. Poikaa piti välillä jopa kieltää. Kerran kun isä-Markku joutui lähtemään kylille asioimaan, hän piilotti seipäät, ettei poika hyppisi yksikseen. Mutta kun polte oli kova, niin mitään ei ollut tehtävissä.
- Löysin jostain sellaisen muovisen suojaputken ja hyppäsin sillä. No, sehän pamahti poikki ja putosin suoraan kuoppaan puolestatoista metristä. Ei käynyt pahemmin, säikäytti kyllä. Myöhemmin kävi käry, kertaa Mononen lapsuusmuistojaan.
Vielä siihen aikaan tietokonehömpötykset eivät olleet saaneet jalansijaa ja varsinkin maaseudulla lapset harrastivat paljon urheilua. Mononen harrasti nuorempana yleisurheilun lisäksi myös painia ja nyrkkeilyä, mutta seiväshyppy oli selkeä suosikkilaji.
- Opin 9-vuotiaana taivuttamaan seivästä ja kun se rupesi taipumaan, niin sen jälkeen olin myyty mies.
Katsoin VHS-nauhalta Bubkan ja Tarasovin hyppyjä. Se nauha kului puhki.
Mononen oppi mielikuvaharjoittelun voiman jo pienestä pitäen, vähän kuin vahingossa.
- Nauhoittelin VHS-nauhan täyteen Bubkaa ja Tarasovia. Sitten katsoin niitä ja sen jälkeen menin pihalle hyppäämään. Se nauha kului puhki. Esikuvia tarvitaan. Se inspiroi nuoria, tietää Mononen.
Tilastopajan tietokannasta Monoselta löytyy 10-vuotiaana hypätty tulos 281. Isä-Markku valmensi poikaansa ja tulokset paranivat nopeasti. Kuusi vuotta myöhemmin ennätys oli jo 515.
Pankkilainaa seiväshyppyyn
Matti Mononen on aika suorasukainen kaveri. Hän sanoo suoraan sen mitä ajattelee, eikä paljon kiertele. Itseltään hän vaatii paljon enemmän kuin muut.
Monosen tavaramerkkinä on aina ollut sisukkuus, peräänantamattomuus ja rautainen asenne. Sillä asenteella hän on puskenut läpi harmaan kiven. Joskus niin, että palaset ovat lennelleet pitkin ja poikin.
Hyvä esimerkki Monosen asenteesta on se, kun hän otti pankkilainaa, jotta pystyi harjoittelemaan. Moniko nuori urheilija tekisi niin? Ei kovin moni.
- Se taisi olla vuonna 2002. Otettiin lainaa, jotta saatiin uusia seipäitä ja isäukko pääsi mukaan nuorten MM-kisoihin Jamaikalle, kertoo Mononen.
Niissä kisoissa 18-vuotias Mononen hyppäsi 535 ja sijoitus oli seitsemäs. Samana vuonna syntyi myös 19-vuotiaiden Suomen ennätys 560, joka on edelleen voimassa.
Kun tulosta syntyi, niin Mononen pääsi mukaan valmennusryhmiin, joiden ansiosta myös taloushuolet helpottuivat.
Monosen aikuisten arvokisaputki alkoi seuraavana vuonna 2003 Pariisin MM-kisoissa. Vuonna oli 2004 Ateenan olympiakisat ja 2005 Helsingin MM-kisat. Samana vuonna irtosi pronssia alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Saksassa. Ja 2006 oli siis Göteborgin EM-kisat.
Vaikka tilastot kertovat, että vuonna 2005 Mononen hyppäsi nuorten EM-pronssia ja oli mukana aikuisten MM-kisoissa Helsingissä, niin tulosten takaa löytyy tapahtuma, jonka perusteella Monosen ei olisi pitänyt hypätä kummissakaan kisoissa. Se tapahtuma ei varmasti unohdu ikinä.
Hengenlähtö lähellä
Tammikussa vuonna 2005 Matti ja Markku Mononen olivat Etelä-Afrikassa Suomen maajoukkueen harjoitusleirillä.
Monosen leiri sujui hienosti ja hän oli elämänsä kunnossa. Kun paluulento Suomeen oli laskeutunut, Monoset lähtivät Helsinki-Vantaan lentoasemalta autolla kohti Imatraa.
Matkalla keli muuttui kuitenkin todella ilkeäksi lumisateeksi. Tielle kertyi noin kymmenen sentin lumivallit. Matti oli ratissa. Onnettomuus tapahtui Utin jälkeen.
- Sen jälkeen ei ole koskaan ollut kiire, toteaa Mononen.
Mononen lähti ohittamaan rekkaa ja ohittikin. Hän ehti hyvin takaisin omalle kaistalle, mutta yhtäkkiä auto pyörähti ympäri ja osui takana tulevaan juuri ohitettuun rekkaan.
Iskun voimasta Monosten auto lensi vastaantulevalle kaistalle, josta tuli vastaan toinen rekka. Se ehti onneksi hieman väistämään ja sen törmäysisku osui Monosten auton peräpäähän.
Auto meni ihan kippuraan. Heräsin kun pelastuslaitos leikkasi kattoa irti.
- Auto meni ihan kippuraan. Heräsin, kun pelastuslaitos leikkasi auton kattoa irti ja kysyin mitä on tapahtunut. Sanoivat, että olit kolarissa. Kysyin, että kuka ajoi kolarin, muistelee Mononen dramaattista tilannetta.
- Onneksi oli leasingauto ja turvatyynyt. Jos olisi ollut vanha auto, niin henki olisi lähtenyt, kertoo Mononen.
Heidät vietiin sairaalaan ja isä-Mononen joutui tehohoitoon.
Kolarin jälkeen jalat eivät liikkuneet
Lisää dramatiikkaa aiheutti se, etteivät Matin jalat liikkuneet pariin tuntiin kolarin jälkeen.
- Se säikäytti tosi kovasti. Mutta lääkäri sanoi, että ei ole halvaantumisriskiä. Kyllä ne siitä alkoivat liikkua pikkuhiljaa.
Matti Monoselta murtui ristiluu sekä lonkka. Selkäkivut olivat valtavat. Vaikka Mononen makasi sairaalan sängyssä, niin hänen mielessään liikkuivat jo kesällä Helsingissä järjestettävät yleisurheilun MM-kotikisat.
- Heti oli sellainen fiilis, että kyllä tästä noustaan.
Tuskasta irvistäen ja kovilla käsivoimilla Mononen pystyi viiden päivän päästä kävelemään kepeillä ja hänet päästettiin kotiin. Isä pääsi sairaalasta vasta myöhemmin.
- Sitten iski pieni masennus. Lääkärit sanoivat, että kesä on ohi. Makasin sohvalla ja ajattelin, että ei helvetti, ei tämä näin voi mennä.
Eikä mennyt. Pari viikkoa kolarin jälkeen Mononen aloitti harjoittelun "kevyellä keskivartaloviikolla" ja teki yhden viikon aikana 30 000 keskivartaloliikettä.
Talven aikana Mononen veti omaa rankkaa kuntoutusohjelmaansa, joka olisi saanut useimmat lääkärit hyppimään seinille. Mutta hurjalla sisulla hän pääsi kuin pääsikin hyppykuntoon kesäksi.
Saksan Erfurtissa nuorten alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Mononen taivutti pronssia. Lisäksi hänet valittiin mukaan Helsingin MM-kisajoukkueeseen. Mutta karsinnat käytiin tuulisessa kelissä, eikä Mononen selvinnyt finaaliin.
- Ihme, että pystyin hyppäämään, niin kovat selkäkivut olivat. Mutta fyysinen kunto ei ollut vielä kohdillaan ja huonoihin keleihin ei pystynyt hyppäämään.
Jo pelkkä hyppykuntoon pääseminen oli lääkäreiden mukaan täysin käsittämätöntä. Puhumattakaan siitä, että sinä vuonna Mononen hyppäsi tuloksen 560.
Se kertoo Monosen kovasta asenteesta ja psyykkisestä vahvuudesta. Vaikka keho ei toimi, niin hän pakottaa sen tottelemaan hurjalla mielen voimalla. Periksi ei anneta - perkele. Matti Mononen on suomalaisen sisun ruumiillistuma.
Henkinen lukko
Ennen vuotta 2005 Mononen oli pysynyt suhteellisen terveenä, mutta auto-onnettomuden jälkeen hänen tielleen alkoi kasaantua vaikeuksia enemmän kuin laki sallii.
Kolarin jäljet tuntuivat vielä seuraavanakin vuonna. Siitä huolimatta Mononen hyppäsi sillä kaudella ennätyksensä 570 ja oli siis Göteborgin EM-kisoissa neljäs.
- Ehjä kausi, mutta jonkun verran tuntui selässä. Se kipeytyi aina hypätessä. Ehkä se nopea kuntouttaminen maksoi hintaa myöhemmin.
Vuonna 2007 Monosella ei ollut mitään vammaa, mutta hyppy ei toiminut.
Ehkä se nopea kuntouttaminen maksoi hintaa myöhemmin.
- Löi henkinen lukko päälle. Kisat eivät lähteneet kulkemaan. Oli sellainen olo, että nyt räjäytetään taivas auki. Aloitin 540:stä ja se jäi aina siihen. Sitä kävi puristamaan, paino nousi ja tuli kauhea stressi, muistelee Mononen, jonka sen kauden parhaaksi jäi 545.
Tulos ei riittänyt ja seuraavalla kaudella Mononen putosi pois valmennusrahoilta. Se taas toi lisää vaikeuksia ja hän sairasteli tosi paljon. Vuoden 2008 paras tulos oli 546.
- Vuonna 2009 meni olkapää. Siihen tuli repeämä, mutta sitä ei onneksi tarvinnut leikata. Sillä ei kuitenkaan pystynyt hyppäämään. Se oli niin kipeä, etten saanut auton turvavyötä kiinni, kertoo Mononen.
Se kesä jäi tuloksettomaksi.
Viidestä metristä seiväskuoppaan - kahdesti
Vuonna 2010 Mononen oli taas päässyt hyppykuntoon ja hän edusti Suomea Eurooppa-cupissa Bergenissä Norjassa. Mutta kilpailu oli alusta alkaen jotenkin tahmea. 525 ylittyi, mutta sitten Mononen epäonnistui hypyssään. Hän putosi seiväskuoppaan yli viidestä metristä.
- Putosin pää edellä kohti kuoppaa, mutta ehdin kuitenkin kääntymään ilmassa, niin että putosin lopulta kuoppaan kylki edellä. Se oii paras mahdollnen asento siinä tilanteessa. Kylkiluita murtui ja selkä meni ihan mustaksi. Yksi rajuimmista iskuista, jonka olen koskaan saanut, sanoi Mononen.
Kesän join kaljaa ja kalastelin. Syksyllä olin aika huonossa kunnossa.
Kilpailukausi oli jälleen ohi ja Monosella meni pitkään ennen kuin hän toipui siitä tärskystä.
Seuraavana vuonna 2011 hyvän treenikauden jälkeen Mononen sairastui mykoplasmaan ja joku virus jylläsi elimistössä. Se ei parantunut millään. Mononen oli puoli vuotta kuumeessa.
- Kesän join kaljaa ja kalastelin. Syksyllä olin aika heikossa kunnossa.
Helsingin EM-kisavuosi 2012 alkoi loistavasti. Alla oli vihdoin ehjä harjoituskausi ja heti ensimmäisessä kisassa Lappeenrannassa Mononen hyppäsi 555. Sitten tuli kohtalokas Espoon kisa.
- Oli uudet seipäät ja siinä oli vähän hakemista. Yksi pieni virhe ja seiväs pääsi lyömään kuopasta pois. Ei ole mitään tehtävissä, kun ei ole tukipistettä.
Mononen putosi jälleen yläilmoista suoraan seiväskuoppaan ja häneltä murtui ranne.
Lääkärit sanoi että ranne on ihan säpäleinä. Jos haluat ikinä enää hypätä mene heti leikkaukseen.
- Soitin heti Jarmo Mäkelälle (silloinen valmennuspäällikkö) ja kysyin onko minulla EM-kisapaikka, jos pystyn hyppäämään.
Mutta se oli turha toivo, sillä lääkärien tuomio oli armoton.
- He sanoivat, että käsi on ihan säpäleinä. Jos aiot ikinä enää hypätä, niin heti leikkaukseen. Onneksi oli huippulääkärit, käsispesialisti Skutnabbin Mikko ja Ilkka Tulikoura.
Monosen käsi operoitiin ja se oli kaksi kuukautta kipsissä.
- Vieläkin on pari titaanilevyä vasemmassa ranteessa. Voi hyvin sanoa, että on rautaa ranteessa, lohkaisee Mononen. Helsingin EM-kotikisat jäivät haaveeksi ja Monosen toipuminen kesti pitkään.
- Se oli kunnon pohjakosketus. Oli vaikea kausi. Olin kalalla tosi paljon.
Vuonna 2013 Monosella oli akillesvaivoja, mutta jalkaa ei tarvinnut leikata. Vuonna 2014 hän taas sairasteli jatkuvasti. Mies yritti hypätä kisaa lyhyellä vauhdilla, mutta siitä ei tullut oikein mitään. Kummaltakaan vuodelta ei löydy virallisia tilastokirjauksia.
Se oli kunnon pohjakosketus. Oli vaikea kausi. Olin kalalla tosi paljon.
Sairaskertomus jatkui, kun viime keväänä Monoselta operoitiin oikean jalan akillesjänne.
- Se kuvattiin ja sieltä löytyi kiinnikkeitä. Mutta kun se avattiin, niin siellä olikin 10 sentin repeämä. Kävin Tulikouralla ja leikkaus onnistui hyvin. Jaksoin tehdä monta kontrollikäyntiä ja jumpat sekä kuntoutukset. Toukokuussa leikattiin ja elokuussa pääsi jo juoksemaan.
Tiukkaa teki, mutta Mononen ei luovuttanut. Siitä alkoi taas harjoittelu kohti seuraavaa kautta.
Suomen mestaruus ja takaisin pinnalle
Monosen hyppyuran viimeiset kymmenen vuotta ovat siis olleet melkoista myllerrystä. Siinä olisi heikompi kaveri ehtinyt lopettaa uransa jo moneen kertaan.
Kaikkien noiden tapahtumien jälkeen voi vain kuvitella, mitä Monosen mielessä liikkui, kun hän viime kuussa Tampereen SM-halleissa voitti Suomen mestaruuden. Samalla syntyi myös Suomen tilaston hallikauden kärkitulos 545.
- Ajattelin, että jos hyppään 540, niin olen kesän tavoitevauhdissa, kertoi Mononen kilpailua edeltävänä päivänä.
Eli Mononen on viisi senttiä edellä aikatauluaan. EM-kisojen tulosraja 555 on vain kymmenen sentin päässä ja hyvin todennäköinen kunhan Mononen pysyy terveenä ja etenee maltilla.
Rion olympialaisten tulosraja 570 on sama kuin Monosen 10 vuoden takainen ennätys ja vaatii jo täydellistä onnistumista. Mutta Mononen ei tunne sanaa mahdoton.
Nykyään Mononen tekee harjoitusohjelmansa itse. Isä ja velipoika käyvät joskus mukana harjoituksissa. Näiden vuosien aikana Mononen on oppinut paljon. Ennen kaikkea hän on oppinut kuuntelemaan kehoaan.
Koetetaan ammattimaisesti treenata ilman palkkaa.
- Nyt on tullut malttia tekemiseen ja pystyy kuuntelemaan kroppaa. Siinä menee aikaa, kun joutuu venyttelemään ja vatkaamaan. Se on tylsää palauttavaa tekemistä.
- Treenaan 3-6 tuntia päivässä. Yksi on päätreeni, toinen huoltava, esimerkiksi vesijuoksua ja illalla vielä venyttelen. Kovien treenien määrä on pudonnut, kertoo Mononen ohjelmastaan.
Nykyään kovista treeneistä palutumiseen menee pari kolme päivää. Ikä tekee tehtävänsä, mutta tärkeintä on, että urheilija tietää sen itse ja toimii sen mukaan.
- Koetetaan ammattimaisesti treenata ilman palkkaa, toteaa Mononen lakonisesti.
Sponsorit ovat tiukassa, mutta Suomen mestaruus hallissa oli jo sen verran kova näyttö, että Urheiluliittokin heräsi ja Mononen pääsee halutessaan mukaan kevään maajoukkueleirille Portugaliin. Hieman lisätukea tulee omalta seuralta Lappeenrannan Urheilu-Miehiltä sekä Seivästallilta.
Monosen asenneharjoitukset K-18 kamaa
Matti Mononen harrastaa asenneharjoituksia, jotka ovat ehdottomasti kielletty alle 18-vuotiailta.
- Olen yrittänyt tehdä asennetreenejä. Kerran kuukaudessa otetaan miehestä mittaa ja luulot pois, naureskelee Mononen.
Viime aikoina Mononen on harrastanut lumijuoksua umpihangessa metsässä, puuseiväs kädessä.
- Olen ottanut tuolta metsästä kepin, niin että kädet joutuu pois pelistä. Lumihanki on hyvä, ei tule iskutusta, vähän niin kun vesi. Siinä saa sykkeet nopeasti nousemaan.
- Ensin kävelyä hangessa, sitten 100 metrin vetoja 10-15 kappaletta painolivit päällä ja vielä tunti puolitoista juoksua.
- Sitten on ollut hyvä treeni, kun ei pääse metsästä pois, toteaa Mononen ja hymyilee.
Sitten on ollut hyvä treeni, kun ei pääse metsästä pois.
Yksi Monosen hurjimmista asennetreeneistä on 400 metrin ratakierros viisimetrinen seiväs kädessä. Parhaimmillaan Mononen on vetänyt sen alle minuuttiin - lenkkareilla.
- Kerran vuoteen olen sen tehnyt. Monesti syksyllä. Parhaimmillaan olen vetänyt sen 59,2. Siinä haetaan asenne kuntoon, sanoo Mononen, joka on visioinut harjoituksen ihan itse.
Monosen asenneharjoituksissa on jotain samankaltaista kuin olympiavoittaja Mika Myllylän sauvajuoksuharjoituksissa Tervanevan suolla, tai toisen olympiavoittajan, Pekka Vasalan joskus oksennuseen päättyneissä juoksuharjoituksissa Lohjanharjun hiekkakuopilla. Niissä on annos peränantamatonta hulluutta, jota urheilija tarvitsee tullakseen kovemmaksi.
”Pitää olla reikä päässä, kun lähdetään hyppyyn”
Seiväshypyssä yhdistyvät lähes kaikki yleisurheilulajien ominaisuudet. Nopeus, ponnistus, tekniikka, koordinaatio, notkeus, kestävyys, voima, taktiikka, rohkeus ja hulluus.
Seiväshyppy on vaarallinen laji. Pahimmillaan siinä voi tapahtua melkein mitä vain. Se vaatii urheilijalta ensiluokkaista kehonhallntaa sekä hullunrohkeaa luonnetta. Ainakin jos aikoo hypätä korkealta.
- Tärkein hetki on se, kun lähdetään vauhtiin. Siinä pitää olla varma tunne. Jos vähänkin arvailee, niin parempi pistää piikkarit naulaan. Hyvä fyysinen kunto lisää itsevarmuutta, kertoo seiväshyppääjä Mononen.
- Kun lähdetään hyppyyn, niin sanoisin, että pitää olla reikä päässä, lataa Mononen ja tarkoittaa sitä, että hyppytilanteessa on tärkeää tyhjentää mielensä. Mieli pitää olla ilman ajatuksia. Vähän niin kuin joogilla.
- Ennen hyppyä minulla pitää olla vähän aggressiivisuutta. Kiroilen itsekseni ja haen raivoa. Hyppyyn liittyviä asioita en mieti yhtään. Se pitää lähteä selkäytimestä.
Seiväshypyssä Monosta kiehtoo lentäminen ja voimantunne.
Kun lähdetään hyppyyn, niin pitää olla reikä päässä.
- Se on hieno tunne, kun tulee kuopalle ja pystyy painamaan seipääseen lisää energiaa. Se tunne, kun irtoaa maasta, tuntuu tavallaan kuin lähtisi lentämään. Mahan pohjassa tuntuu, vähän kuin Linnanmäellä. Sitten kun pääsee riman päälle, niin se on nautiskelua, kuvailee Mononen hyppytilannetta.
Miten sitten pystyy voittamaan pelkonsa, kun on kahdesti pudonnut viidestä metristä seiväskuoppaan?
- Ei siihen ole mitään salaista kikkaa. Treenien kautta ja perushyppyjä. Toiset sanovat, että pitäisi päästä hyppäämään heti uudelleen, mutta minua on auttanut pitkä tauko, niin etten koske seipääseen. Näin se pääsee unohtumaan.
Fysinen kunto sama kun nuorempana
Mielenkiintoista on se, että muutamissa testeissä Mononen on samalla tai jopa paremmalla tasolla kuin ennätysvuosinaan.
- Fyysisesti nopeus on sama kuin 10 vuotta sitten. 60 metriä omalla lähdöllä on mennyt 6,65, mutta kuopalla nopeus ei ole vielä niin terävää.
Myös voimatasot ovat kehittyneet.
- Tein juuri uudet ennätykset yhden käden leuanvedossa. Oikealla kädellä meni 10 ja vasemmalla 6 leukaa.
Mononen on kuuluisa kovista treeneistään. Tosin tänä päivänä hän on hieman höllännyt ruuvia. Tai ainakin hän palauttelee pidempään harjoituksen jälkeen. Yksi Monosen aina huomiota herättävä bravuuriliike on käsilläkävely. Hän harrastaa sitä aina lämmittelyssä.
Tällä kaudella Mononen on panostanut erityisesti venyttelyyn, liikkuvuuteen ja ruokailuun.
- Olen yrittänyt panostaa ruokaan heti treenin päälle ja sitten, kun istun palautusasennossa sohvalla. Ei kuitenkaan pidä ottaa liian vakavasti.
Kymijoesta sain muutama vuosi sitten sellaisen 18-kiloisen lohen. Tumma iso mörkö.
Imatralla asuvan Monosen yksi voima on perhe sekä avovaimo Anu. Heiltä tulee paljon tukea ja kannustusta. Lisäksi hän hakee välillä mielenrauhaa lempiharrastuksestaan, kalastuksesta. Vähän niin kuin monet keihäsmiehet.
- Kalastus on hyvä vastapaino. Siinä unohtuu kaikki maalliset murheet. Suurin intohimoni on perhokalastus, varsinkin kun pääsee tuonne pohjoisen virtaaviin vesiin.
Monosen suurinta kalasaalista voisi luulla jopa kalavaleeksi.
- Kymijoesta sain muutama vuosi sitten sellaisen 18-kiloisen lohen. Tumma iso mörkö, kuvailee Mononen ja kertoo heittäneensä sen takaisin jokeen.
Ensi kesänä Mononen koittaa saada isoa kalaa koukkuun. Pääsy Amsterdamin EM-kilpailuihin olisi jo melkoinen vonkale ja olympialaiset todellinen Pietarin kalasaalis.