Kampanjan tarkoituksena on innostaa nuoria aikuisia puutarhaharrastuksen pariin ja samalla houkutella heidät ulos tutkimaan omaa lähiympäristöään. Torstaina 31.3. alkavassa Itupelissä etsitään kasvienviljelyyn liittyviä aarteita kuvavihjeiden perusteella. Ensimmäinen vihje julkaistaan neljältä iltapäivällä Instagramissa tunnuksella @itupiilo.
Aarteita on piilotettu joka päivälle sunnuntaihin asti ja niitä on yhteensä 72. Kätköpaikat on sijoitettu niin, että osallistujat tutustuvat samalla erilaisiin kohteisiin lähiympäristössään.
Nopeimmat aarteenetsijät saavat aloituspaketin ikkuna- tai parvekeviljelyyn. Lisäksi osallistujien kesken arvotaan kaksi pääpalkintoa: viljelylaatikko sekä viherseinä. Lisäksi luvassa on myös pienempiä palkintoja.
Kampanja on osa valtakunnallistaVihervuotta 2016. Itupiilon suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen opiskelijat. Projektin muut toteuttajat ovat Viherympäristöliitto, Kekkilä ja Kaupunginpuutarhurien seura.
Vihervuoden tarkoituksena on edistää ympäristön viihtyisyyttä ja sitä kautta ihmisten hyvinvointia.