Yhdysvallat aikoo siirtää kymmenkunta vankia pois Kuubassa sijaitsevasta Guantanamon sotilasvankilasta, yhdysvaltalaiset sotilaslähteet kertovat sanomalehti Washington Postille.
Myös uutistoimisto Reuters kertoo oman sotilaslähteensä perusteella, että suunnitelmasta on ilmoitettu Yhdysvaltain kongressille.
Lähteiden mukaan ensimmäiset siirrot tapahtuvat jo lähipäivinä ja loput joidenkin viikkojen sisällä. Ainakin kaksi maata on suostunut ottamaan vankeja vastaan, lähteet sanoivat maita nimeämättä.
Siirrettävien joukossa on Washington Postin ja Reutersin mukaan jemeniläinen 37-vuotias Tariq Ba Odah, joka on kieltäytynyt syömästä kiinteää ruokaa vuodesta 2007. Häntä on ruokittu väkisin nenä-mahaletkulla. Reuters kertoi joulukuun lopulla, että hänen painonsa oli pudonnut 67 kilosta 34:ään.
Vielä 91:tä vankia pidetään Guantanamossa
Guantanamon vankilassa on tällä hetkellä 91 vankia. Useimmat heistä ovat olleet vankina yli kymmenen vuotta ilman syytteitä tai oikeudenkäyntiä.
Vankilan sulkeminen on ollut presidentti Barack Obaman pitkäaikainen tavoite, mutta kongressin republikaanit ovat panneet vastaan.
37 vangin siirtäminen muualle on jo hyväksytty sillä ehdolla, että heidän kotimaansa tai jokin muu maa suostuu vastaanottajaksi. Jemeniläisiä Yhdysvallat ei lähetä kotimaahansa, koska Jemenissä soditaan ja siellä toimii aktiivinen terroristiverkosto Al-Qaidan osasto.
Jäljelläolevien vankien joukossa on eniten juuri jemeniläisiä, Washington Postin mukaan yhteensä 41. Tammikuussa kymmenen jemeniläistä lähetettiin Omaniin. Vankeja on hiljattain siirretty myös Ghanaan, Bosnia-Hertsegovinaan ja Montenegroon.