Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Fysiikan professori uskoo järkeen: "Tiede vapauttaa peloista"

Fysiikan professori Jukka Maalampi tunnetaan paitsi tieteentekijänä, myös ahkerana tieteen popularisoijana ja tieteellisen maailmankuvan puolestapuhujana. Hän uskoo, että maailma olisi parempi paikka, jos ihmiset tietäisivät enemmän.

Fysiikassa on lumovoimaa, kertoo Jukka Maalampi Yle Radio Suomen sunnuntaivieras-haastattelussa.
Marika Paaso
Avaa Yle-sovelluksessa

– Haluan levittää järkeen perustuvaa maailmankuvaa, koska se tekee ihmiset onnellisemmiksi. Tieto parantaa elämänlaatua.

Näin sanoo Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen johtaja ja fysiikan professori Jukka Maalampi. Hänen mielestään fysiikan ja ylipäätään luonnontieteiden ja tieteen ymmärtäminen on tärkeää jokaiselle.

– Se, että ymmärtää, että maailma on ymmärrettävä, on vapauttavaa. Tiede tekee ihmiselle hyvää.

Maalampi on itse monen vuosikymmenen ajan tehnyt tutkimusta teoreettisesta hiukkasfysiikasta, erityisesti neutronifysiikasta, hiukkasastrofysiikasta ja kosmologiasta, ja on kunnostautunut myös tieteen kansantajuistajana. Vuonna 2007 hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon teoksestaan Maailmanviiva, jossa hän käsitteli Albert Einsteinia ja modernia fysiikkaa.

Maallikolle kvanttifysiikan salat eivät välttämättä avaudu, vaikka asiantuntija kuinka rautalangasta vääntäisi. Mutta se ei Maalammen mukaan ole suuri synti.

– Ihmiset ovat kiinnostuneita tieteen saavutuksista ja siitä, miten tiede selittää maailmaa. Vaikka ei itse fysiikan teorioita ymmärtäisikään, on tärkeää tiedostaa, että joku ymmärtää.

"Kaikki mikä maailmassa on, palautuu fysiikan lakeihin"

Viimeisen sadan vuoden aikana tiedon määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja tieto luonnon lainalaisuuksista tarkentuu koko ajan. Muutama vuosi sitten löydettiin pitkään etsitty Higgsin hiukkanen ja tämän vuoden helmikuussa tiedemaailma kohisi, kun tutkijat onnistuivat löytämään Einsteinin ennustamat gravitaatioaallot.

Jukka Maalammen kirja Maailmanviiva.
Jukka Maalampi sai Maailmanviiva-teoksestaan valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Kuva: Ursa

Maailmasta tiedetään koko ajan enemmän, mutta voiko tiede selittää kaiken? Onko maailmassa asioita, jotka jäävät tieteen ulottumattomiin?

Maalammen mukaan ei ole mitään syytä olettaa, etteikö kaikkea periaatteessa voisi tutkia ja selittää. Se, että on asioita, joiden tutkimiseen henkiset tai aineelliset resurssit eivät vielä ole riittäneet, ei tarkoita, etteikö tulevaisuudessa voisi olla toisin.

– Ei kukaan varmaan kuvittelekaan, että koskaan valmista tulisi, mutta kyllä me fyysikot uskomme, että kaikki, mikä maailmassa on, palautuu perimmältään fysiikan lakeihin.

Niin sanotuille yliluonnolllisille kokemuksillekin löytyy Maalammen mukaan yleensä luonnollinen selitys.

– Voi olla asioita, joita tavallinen kadunmies tai -nainen ei ymmärrä, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä voisi selittää tieteellisesti. Monesti niille on lääketieteellisiä ja psykologisia tai kemiaan ja fysiikkaan perustuvia selityksiä.

"Ei tarvitse sylkeä olan yli"

Fysiikan professorina Maalampi tuntee maailmankaikkeuden salat ja fysiikan lainalaisuudet. Hän sanoo, että se tekee myös omasta elämästä helpompaa.

– Tieteellinen käsitys maailmasta on hyvin yksinkertainen ja konstailematon. Kaikki taikausko ja tällaiset elementit häviävät elämästä, ei tarvitse sylkeä olan yli.

Se että ymmärtää, että maailma on ymmärrettävä, on vapauttavaa.

Fysiikan professori Jukka Maalampi

Maalampi uskoo, että kaikki on sattumaa. Ihmiset syntyvät ja ihmiset kuolevat. Elämällä ei ole sen kummempaa tarkoitusta, mutta se ei tarkoita, etteikö silti voisi yrittää elää hyvin.

– Toki voi tehdä muiden ihmisten elämää paremmaksi. Mutta ei siinä sen ihmeellisempää. Ollaan vain tässä hetkessä ja yritetään ottaa siitä irti niin paljon kuin mahdollista.

Monilla ihmisillä on kuitenkin tarve ja halu uskoa johonkin selittämättömään ja suurempaan voimaan. Maalammen mukaan tätä tarvetta käytetään myös häikäilemättömästi hyväksi. Se on yksi syy, miksi hän haluaa levittää tieteellistä tietoa ja uskoa kriittiseen ajatteluun.

– Ei tässä maailmassa ole mitään mystiikkaa. Tieteen tarkoitus on vapauttaa ihminen epämääräisistä peloista.

Fysiikan professori Jukka Maalampi on Yle Radio Suomen Sunnuntaivieraana 3.4.2016 kello 15.03.

Suosittelemme