Tuula Suontamon mukaan desinfioivia pesuaineita ei tarvita kotitalouksissa ollenkaan. On parempi keskittyä lian poistamiseen, jolloin mikrobeilta lähtee ruoka pois. 80 prosenttia pintojen bakteereista häviää, kun koti puhdistetaan ihan tavallisilla menetelmillä.
– Puhtautta ei saada aikaan pelkällä kemialla, vaikka näin kemistin sanomana se kuulostaakin julmalta. Ne 20 prosenttia mitkä jää, on ihan välttämättömiä ihmisen oman terveyden kannalta, se on sitä normaaliflooraa, kertoo Suontamo.
– Jos yrittää kaikki bakteerit poistaa kotoa, siinä tehdään karhunpalvelus lapsille ja itsellekin. Sairastutaan herkemmin ja sitten tulevat allergiat, astmat ja vastaavat helpommin.
Viikkosiivous kannattaa
Suontamo suosittelee huomion kiinnittämistä säännölliseen viikkosiivoukseen, jossa keskitytään lian poistamiseen. Tämä säästäisi sekä siivoojaa että kodin pintamateriaaleja.
Vanhan ajan viikkosiivous on unohtunut.
Tuula Suontamo
– Vanhan ajan viikkosiivous on unohtunut aika monilta. On tullut tosi hyvää viestiä, että miten ihanaa onkaan siivota viikottain, kun ei tarvitse yrittää räjäyttää likaa, vaan se lähtee kevyemmin.
Hyvä mekaaninen puhdistus esimerkiksi mikrokuituliinalla on riittävä keino irrottaa likaa. Liinan voi pitää puhtaana vaihtamalla se usein tai konepesemällä käytön jälkeen aika tiiviissä pesupussissa. Suontamo patistelee huolehtimaan myös harjojen ja sienien puhtaudesta. Pyykinpesuaineen yliannostelusta Suontamo varoittaa. Se on edelleenkin liian yleistä.
Höyrypesurista Suontamolla on hyviä kokemuksia, kunhan varoo, ettei höyry pääse esimerkiksi keittiön tai pesuhuoneessa rikkinäisistä laattasaumoista rakenteisiin.
– Höyrypesuri on keino pitää puhtautta ilman kemiaa. Olen ottanut puhtausnäytteitä ennen ja jälkeen höyrypesun ja ei se huono keino ole.
Keittiö vaatii jatkuvaa siivousta
Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan keittiö on kodin likaisin paikka ja keittiöstä löytyykin monta murheenkryyniä.
Yllättävän likainen on myös jääkaapin kahva.
Tuula Suontamo
– Tiskirätti on monesti ongelma ja olenkin nähnyt ihan toivottomia ja haisevia rättejä kotitalouksissa. Keittiön ruokapöytä on yllättävän likainen ja usein se pyyhitään just sillä tiskirätillä. Yllättävän likainen on myös jääkaapin kahva, johon kosketaan tosi paljon ja sitä pyyhitään melko harvoin.
– Jos haluaa likaa eli bakteerien ravintoa pois niin ruokapöytä, jääkaapin kahva, tiskipöytä ja hanan ympäristö pitää pyyhkiä puhtaalla välineellä riittävän usein, kiteyttää Suontamo.
Käsihuuhteita ei Tuula Suontamon mielestä tarvita kodeissa, kunhan lapset on opetettu pesemään kädet riittävän hyvin.
– Kun tullaan kaupungilta tai ulkoa sisälle, niin pestään kädet lämpimällä vedellä ja saippualla ja kuivataan hyvin puhtaaseen pyyhkeeseen tai paperiin. Se riittää.