Asevelvollisena vammautuneet tarvitsevat kunnollista tukea ja turvaa, vaatii Asevelvollisena vammautuneiden tuki ry. Kymmenen vuotta sitten perustetun yhdistyksen eturyhmä ovat 3000 varusmiespalveluksen tai kertausharjoitusten aikana pysyvästi vammautunutta, joiden määrä on ohittamassa sotainvalidien määrän.
Vuosittain noin 1500 asevelvollista hakee Valtiokonttorilta korvausta palveluksen aikana syntyneiden vammojen kuluihin. Monet varusmiesten vammoista ovat vähäisiä, mutta osa vammoista tuo mukanaan pysyvän haitan ja invaliditeetin.
– Jos varusmies nyrjäyttää jalkansa ylittäessään armeijassa ojaa painava reppu selässään, voidaan vedota siihen, että polvi oli ennestään heikko, kertoo projektipäällikkö Jan Johansson esimerkin varusmiehen vammautumisesta.
Monet ovat varusmiespalveluksessa nuoria, alle 20-vuotiaita, joten mikäli vammautuu, palvelus voi jäädä kesken ja varusmies tipahtaa Kelan sairaspäivärahoille, jota edeltää karenssi. Kotona asuvien varusmiesten kohdalla toimeentulotuki voi tyssätä osoitteeseen. Paperit saattavat jäädä matkalle.
– Niin ei saisi olla. Varusmiespalveluksessa ei olla vapaaehtoisesti, vaan se on velvollisuus. Jos siellä sattuu jotain, valtion pitäisi pitää huoli omistaan. Korvausten tulisi olla oikeudenmukaisia, sanoo Jan Johansson.
Tuki tuli tarpeeseen
Koska Suomessa sosiaaliturva on osittain ansioperusteista, varusmiehillä se voi perustua vaikkapa vuosituloihin 17-vuotiaana. Harvalla on edes tuloja ennen armeijaa. Myös opiskelupaikka voi olla hankkimatta ennen inttiä.
– Omien oikeuksien ajaminen vaatii varusmieheltä sekä voimia että kykyjä prosessin läpiviemiseen monimutkaisessa korvaus-, hoito- ja kuntoutusjärjestelmässä. Moni ei edes halua leimautua vammautuneeksi, kertoo itsekin armeijavammastaan Valtiokonttorin kanssa taistellut Jan Johansson.
Asevelvollisuudessa vammautuneiden tuki ry. auttaa sekä vanhan sotilasvammalain, joka koskee ennen vuotta 1991 vammautuneita, että sen jälkeen voimaan tulleen sotilastapaturmalain aikana vammautuneita hakemaan itselleen oikeutta.
Valtiokonttori myöntää ja maksaa asevelvollisena vammautuneiden korvaukset. Asevelvollisena vammautuneiden tuki ry:n mukaan korvausten myöntämisessä ja maksamisessa on ollut monissa tapauksissa suuria ongelmia.