Hyppää sisältöön

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suomi-tekoja

Yle pyysi suomalaisilta Suomi-tekoja. Haimme rakentavia ja toteuttamis­kelpoisia ideoita. Millä keinoilla Suomesta tulee parempi paikka asua ja elää? Saimme noin 850 ehdotusta. Tällä sivulla näet miten suomalaiset vastasivat. Katso 18 Suomi-tekoa.

Suomi-tekoja

Yle pyysi Suomi-tekoja ja sai noin 850 ehdotusta. Millä keinoilla Suomesta tulee parempi paikka elää ja asua? Katso 18 Suomi-tekoa.

Kaikki videot

Uusimmat aiheesta

Mikä on Suomi-tekoja?

Yle pyysi suomalaisilta ideoita, joiden avulla Suomesta tehdään parempi paikka elää.

Kysely tehtiin, koska mielestämme Suomeen tarvitaan innostavaa ja rakentavaa henkeä. Päämääränä on tarjota tilaisuuksia osallistua tulevaisuutemme rakentamiseen.

Tammi-helmikuussa teimme verkkokyselyn, johon saimme yli 800 ehdotusta. Lisäksi pyysimme ideoita eri alojen ihmisiltä.

Suomi-tekoja julkaistaan 18 videona ja uutisjuttuina.

Teot vaihtelevat pienistä omaan lähipiiriin vaikuttavista muutoksista laajoihin yhteisöllisiin ponnistuksiin.

Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmat seuraa Suomi-tekojen toteutumista.

Tartu Suomi-tekoon ja tee Suomesta parempi paikka!

Toimittajat Virpi Hukkanen, Suvi Vesalainen, Seija Rautio, Bettina Sågbom

Verkkototeutus Teemo Tebest, Juha Rissanen, Juho Salminen

Tuotantoryhmä Jussi Syrjä, Tuomo Knaapila, Reetta Keinänen, Axel Ekström, Marja Väänänen (valokuvaus), Vanite (grafiikka), Toast Post Production (jälkityöt), Anu Lehtonen (kuvasuunnittelu), Lauri Ylitalo (ohjaaja), Ville Mättö (toimitussihteeri), Krista Taubert (tuottaja)

Julkaistu 11.4.2016