Poliisioperaatio Brysselin Etterbeekissä on päättynyt, kertovat Belgian ranskankielinen yleisradioyhtiö RTBF ja uutistoimisto Reuters.
Reutersin paikan päällä olevan toimittajan mukaan ketään ei pidätetty. Ratsian kohteena oli asuinrakennus, jonka pohjakerroksessa on liiketilaa.
Operaation aikana asukkaita evakuoitiin ja paikalla oli noin 50 poliisia, pommiryhmä sekä pelastushenkilökuntaa, kertoo RTBF. Reutersin mukaan poliisi kertoi, että operaatioon osallistui myös tarkka-ampujia.
Lähellä Brysselin keskustaa sijaitseva Etterbeek on yksi metropolialueen 19 kunnasta.
Kuudes pidätys toisaalla Brysselissä
Belgialaissyyttäjät ovat lauantaina vahvistaneet uutistoimisto AFP:lle, että eilen perjantaina tehdyissä ratsioissa pidätettiin kuudeskin henkilö. Viranomaiset eivät ole toistaiseksi kertoneet pidätyksestä enempää.
Flaaminkielinen yleisradioyhtiö VRT ja sanomalehti De Standaard kertovat nimettömiin lähteisiin viitaten, että epäilty otettiin kiinni Brysselin Laekenissa.
Belgian syyttäjänvirasto ilmoitti perjantai-iltana pidättäneensä viisi ihmistä Brysselin terrori-iskujen tutkintaan liittyvissä ratsioissa. Yksi pidätetyistä on jo Pariisin terrori-iskujen jälkeen etsintäkuulutettu Mohamed Abrini. Hänen epäillään olevan niin kutsuttu hattupäinen mies, joka saapui Brysselin lentokentälle kahden itsemurhapommittajan kanssa, jätti laukkunsa ja pakeni.
Toinen pidätetyistä nimettiin Osama K:ksi. Osama K:n epäillään olevan sama mies, joka nähtiin Maalbeekin metroaseman itsemurhapommittajan seurassa vähän ennen iskua. Belgialaismedioiden mukaan hän olisi syyrialaissyntyinen Ruotsin kansalainen. Tätä syyttäjät eivät tiedotustilaisuudessaan vahvistaneet.