Nuorten miesten huolet ovat samansuuntaisia, vaikka elämäntilanne olisi erilainen. Eniten huolta aiheuttaa tulevaisuus ja elämässä pärjääminen.
– Tämä on tosi stressaavaa ja hämmentävää, kun pitäisi lähteä tutulta paikkakunnalta ja kotoa pois. Kouluasiat huolettavat oikeasti tosi paljon. Se, että entä jos en pääsekään kouluun. Vaikka olisikin itsevarma, niin siitä tulee epävarma olo, kertoo 18-vuotias Miikka Lahdelma.
– Jos pikkukylän meininkiä miettii, niin täällä on töiden puolesta aika nihkeää ainakin minun ikäisilleni. Jos muuten hommat ovat kunnossa, niin sitten pitäisi päästä lukion tai amiksen jälkeen korkeampaan kouluun tai töihin, ja siinä tulevat ne isommat huolet eli rahahuolet, jatkaa 23-vuotias Niko Leinonen.
Leinosen ja Lahdelman mielestä heidän ikäisillään ei tarvitse olla vielä selkeitä tulevaisuuden suunnitelmia, mutta joku suunta elämällä pitää kuitenkin olla. Molemmat nuoret harrastavat musiikkia, ja tulevaisuudessa he haluaisivat siitä itselleen myös ammatin.
– Musiikki tuo itse asiassa minulle tosi paljon stressiä, koska teen niin paljon projekteja. Toisaalta nautin siitä. Kun soitan kitaraa joka päivä, niin stressi menee pois. En usko, että olisin ihan hukassa ilman musiikkia, mutta elämäni näyttäisi varmasti aika erilaiselta. En tiedä missä menisin tällä hetkellä, Lahdelma pohtii.
Syrjäytyneistä nuorista (siirryt toiseen palveluun) kaksi kolmasosaa on miehiä. Mitä pitäisi tehdä, jotta nuoret eivät olisi vaarassa jäädä ulkopuolisiksi?
– Jos yksinkertaisesti ajattelee, niin mielestäni nuoret tarvitsevat ihmissuhteita. Vaikka töitä ei olisikaan tai muuta, niin pitäisi olla oikeasti aktiviteetteja, sitä tekemistä, Niko Leinonen sanoo.
– Ystävät ovat sellaisia, joille voi aina purkaa. He ymmärtävä ja heiltä saa aika usein tukea. Ystävät ja läheiset osaavat olla sellainen järjen ääni välillä, että jos itse on vähän hukassa, niin he osaavat auttaa, Lahdelma lisää.
Nuoret tarvitsevat matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja
Mielekkään tekemisen ja vertaistuen puolesta puhuu myös 25-vuotias Mika Haverinen. Hän työskentelee Kainuun Kulttuuripaja Marilynin (siirryt toiseen palveluun) toimistolla ja toimii vapaaehtoisena vertaisohjaajana.
– Olen ehkä vähän epäsosiaalinen. Jos en kävisi täällä, niin olisin aika paljon kotona enkä osallistuisi mihinkään. Kaikki harrastukseni ovat sisätiloissa, eikä kodin ulkopuolella ole juuri mitään kiinnostavaa toimintaa. Olisin aika yksin.
– Minulla on muuten aika pieni kaveripiiri, joten täällä tulee sosiaalisia kontakteja. Tämä on myös ensimmäinen palkkatyöni valmistumisen jälkeen, joten käytännössä tämä on monella tavalla minulle hyväksi, Haverinen jatkaa.
Kulttuuripajasta on tullut tärkeä kohtaamispaikka myös kajaanilaiselle Teemu Kelalle. Hän on yksi aktiivisimmista kävijöistä ja usean ryhmän vertaisohjaaja.
– Tämä on vähän niin kuin toinen koti. Täällä on hyvin mielekästä tekemistä, olen viihtynyt hyvin. Ohjaan peliryhmää, valokuvausryhmää ja kokkiryhmää. Lisäksi olen mukana ohjaamassa fuwaku-ryhmää eli se on japanilaiseen kulttuuriin liittyvä anime- ja magnaryhmä, 21-vuotias Kela kertoo.
Kelan mukaan nuoret tarvitsevat paikkoja, missä he voivat tehdä asioita yhdessä.
– Minusta se on hyvin tärkeää. Kun minulla ei ollut tätä paikkaa, niin olin lähes yksin himassa, katselin elokuvia tai pelasin. Täällä on hyvä porukka ja henki. Ajatuksista ja ongelmista on vaikea puhua, joten apua voi olla vaikea ottaa vastaan. Kaikilla ei välttämättä ole edes puhekaveria, mutta täällä pystyy puhumaan.
