Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Huono sisäilma tyhmentää – suomalaisyritys taistelee kasveilla ongelmaa vastaan

Hengittämämme ilma on täynnä epäpuhtauksia. Huono sisäilma vaikuttaa jopa kognitiiviseen suorituskykyyn eli heikentää aivotoimintaa. Suomalaisyrityksen patentoidut viherseinät puhdistavat sisäilmaa sata kertaa tehokkaammin kuin tavalliset viherkasvit.

Viherseinä
Hankenin kauppakorkeakoulun kirjastossa viherseinät puhdistavat usein kovinkin kuivaa ja erilaisilla haitallisilla kemikaaleilla kuorrutettua sisäilmaa kasvien juuriston mikrobien avulla. Kuva: Mikko Koski / Yle
Jenni Frilander
Avaa Yle-sovelluksessa

Harvardin yliopiston tutkimuksessa työntekijöillä, joiden toimistojen sisäilman saasteet ja hiilidioksidi olivat alle keskiarvojen, oli paljon parempi suorituskyky kuin niillä, jotka työskentelivät tyypillisissä toimistoissa melko kehnossa hengitysilmassa. Kuuden päivän ajan työntekijät tekivät normaaleja töitään, mutta ilman laatua vaihdeltiin esimerkiksi hiilidioksidimäärän ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden osalta.

Aivotoimintaa mitattiin yhdeksällä eri tehtävällä. Eniten ilmanlaatu vaikutti kriisitilanteissa, strategisessa ajattelussa ja informaation käyttämisessä. Tutkimukseen osallistui muun muassa arkkitehtejä, ohjelmoijia, insinöörejä ja markkinoinnin ammattilaisia.

Konttoreihin viherseiniä tekevä suomalaisyritys, Forbesin mukaan yksi lupaavimmista start-upeista, tutkii samaa nyt isojen suomalaisyritysten kanssa.

– Meillä on tutkimukset kesken vielä, mutta kuukauden päästä tiedetään, voidaanko älykkäillä viherseinillä tehdä myös ihmistä älykkäämmäksi, sanoo NaturVentionin toimitusjohtaja ja yksi perustajista, Aki Soudunsaari.

Viherseinän yksityiskohta.
Sisäilmassa olevat haitalliset yhdisteet imetään viherseinän kasvien juurien läpi. Juurien mikrobit hajottavat yhdisteet ravinnoksi kasveille. Kuva: Mikko Koski / Yle Uutisgrafiikka

Juurien mikrobit puhdistavat ilmaa

Me "syömme" 14 kiloa sisäilmaa päivässä ja vietämme 90 prosenttia ajasta sisätiloissa. Hengittämämme ilma on täynnä epäpuhtauksia lattiamateriaaleista, kalusteista ja maaleista, mutta myös vahvoista puhdistusaineista. Viherseinä imee näitä epäpuhtauksia kasvien juurien läpi, ja juurien mikrobit hajottavat ilmassa olevat haitalliset yhdisteet ravinnoksi kasveille.

Naturventionin mukaan yksi viherseinä vastaa puhdistusteholtaan 8 000 tavallista kasvia. Kasvit kasvavat NASAn avaruustutkimukseen perustuvassa kasvuseoksessa, joka aktivoi juuristoa puhdistamaan ilmaa.

– Hyödynnämme mikrobeja kasvien juuristossa ilmanpuhdistukseen niin kuin jätevedenpuhdistamoissa luonnollistetaan vettä. Ilmaa imetään kasvien juuriston läpi ja työnnetään tiloihin tuulettimien avulla. Eli kyseessä on biologinen ilmanpuhdistuslaite, Soudunsaari sanoo.

Viherseinä myös valvoo ilmanlaatua ja lähettää ilmanlaadun muutokset pilvipalveluun langattomasti. Datan avulla seinien toimintaa voidaan ohjata etänä, vaikkapa lisätä kosteudentuotantoa.

Viherseinä
Forbes, Talouselämä ja Kauppalehti ovat valinneet NaturVentionin yhdeksi lupaavimmista startupeista. Yhtiön toimitusjohtaja ja yksi perustajista Aki Soudunsaari näyttää millaisissa pikku ruukuissa kasvit kasvavat viherseinässä Hankenin kauppakorkeakoululla. Kuva: Mikko Koski / Yle

Opiskelijat: Sisäilma on parantunut Hankenilla

Hankenin kauppakorkeakoululla viherseinät ovat olleet käytössä reilun vuoden.

– Halusimme parantaa opiskelijoiden edellytyksiä tehdä opiskeluja. Tiedämme, että monet opiskelijat istuu täällä pitkiä päiviä ja lukevat paljon tentteihin. Tiedämme, että hyvä sisäilma auttaa jaksamaan, sanoo Hankenin yhteys- ja viestintäjohtaja Niina Olin.

Yli kolmasosa opiskelijoista sanoo, että sisäilma on selkeästi parantunut. Myös päänsäryistä valitetaan vähemmän. Saman allekirjoittaa myös rahoituksen opiskelija Emma Villeneuve, joka opiskelee mielellään viherseinien vierellä Hankenilla.

– Nämä ovat tosi kivat. Ehkä olen herkistynyt katupölylle ja siitepölylle, ja tässä saa paremmin henkeä. Semmoinen fiilis mulla ainakin on. Ehkä myös se, että kun Suomessa ei paljon näe vihreää, kun talvi on pitkä ja kesä lyhyt, niin tällainen tuo lisää elinvoimaa, Villeneuve sanoo.

Viherseinä
NaturVentionin mukaan viherseinät puhdistavat ilmaa yli sata kertaa tehokkaammin kuin tavalliset viherkasvit. Hankenin kauppakorkeakoululla viherseiniä on monessa paikassa, myös käytävillä. Kuva: Mikko Koski / Yle

Suosittelemme