Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Video: Uhittelua Itämerellä – näin läheltä venäläishävittäjät lensivät yhdysvaltalaisalusta

Venäläiskoneen väitetään lentäneen yhdysvaltalaisaluksen ylitse vain yhdeksän metrin päästä.

Joidenkin tietojen mukaan venäläiskone olisi lentänyt yhdysvaltalaisaluksen ylitse vain yhdeksän metrin päästä.
Paula Tapiola
Avaa Yle-sovelluksessa

Venäläiset hävittäjät lensivät vaarallisen läheltä yhdysvaltalaista ohjushävittäjää Itämerellä useaan kertaan maanantaina ja tiistaina, kertovat yhdysvaltalaiset sotilaslähteet. Niiden mukaan hävittäjät lensivät simuloituja hyökkäysohituksia.

Yhdysvaltalaislähteet kuvailevat Venäjän käyttäytymistä aggressiivisimmaksi pitkään aikaan. Joidenkin tietojen mukaan venäläiskone olisi lentänyt yhdysvaltalaisaluksen ylitse vain yhdeksän metrin päästä.

Tapaukset sattuivat kansainvälisillä vesillä vähän yli sadan kilometrin päässä Kaliningradista. Venäläiskoneet eivät vastanneet yhdysvaltalaisen ohjushävittäjä Donald Cookin radiokutsuihin.

Suosittelemme sinulle