Ines Lukkanen odotteli muutama vuosi sitten tylsistyneenä bussia syksyisessä viimassa Helsingin Elielinaukiolla. Ajankulukseen hän alkoi näpytellä kännykkäänsä runoa. Jotenkin siihen alkoi hiipiä kieli poskessa -tyyppistä symboliikkaa tähän tapaan: Iskeydyn keskinkertaisuuteni tomuiseen Mannerheimintiehen kuin Alepan ryvettynyt muovikassi.
Lukkanen hihitteli itsekseen. Jos häntä huvittaa, huvittaisikohan muitakin? Kun bussi viimein tuli ja vei Lukkasen kotiin, hän istui tietokoneelleen ja loi Facebookiin tapahtuman Huonon runouden päivä.
Tapahtuman suosio on kasvanut vuosi vuodelta ilman mitään markkinointiponnisteluja. Runoiluinto on levittäytynyt myös muille internetin yhteisöpalvelusivustoille. Esimerkiksi viime vuonna Twitterissä jotkut julkisuuden henkilöt intoutuivat runoilemaan tahallisen huonosti. Tai ainakin niin voi väittää kirkkain silmin, vaikka pistäisikin parastaan.
Lukkanen on kaikenlaisen taiteen suurkuluttaja, jolle korkeakulttuurille irvailu on rakas harrastus. Tapahtumasta ei ole tehty osallistujatutkimuksia, eikä tehdä, mutta Lukkasen tuntuma on se, että mukana on paljon porukkaa, joka kirjoittaa muutenkin paljon.
– Sehän siinä juuri on, että jos tietää miten runous toimii, sillä on hauskempaa leikitellä, ja samalla vähän itseironisesti tehdä siitä pilkkaa. Ehkä huono runous yksinkertaisesti osuu ihmisillä nauruhermoon oikealla tavalla näinä synkkinä aikoina, arvelee Lukkanen syistä suosion taustalla.
Ideaa saa vapaasti varastaa
Huonon runouden tiimoilta on kaipailtu myös esiintymistilaisuuksia, mutta niihin ei tapahtuman äidin puhti muilta töiltä riitä. Hän ei kuitenkaan ole mustasukkainen ideastaan, vaan toteaa sen olevan vapaasti käytettävissä. Runoiltamat olisivat oiva lisä tapahtumaan.
Tänä vuonna huonon runouden kukkaset taltioidaan myös kirjoihin ja kansiin. Kustantamo Indiekirjan Kai Seppänen ehdotti, että Lukkanen etsii tapahtuman sadosta 50 parasta – tai karmeinta – teosta, jotka julkaistaan. Kirjan tuotto käytetään hyväntekeväisyyteen mahdollisesti Suomen kulttuurirahaston kautta.
Kaikki sisäiset kriitikot kannattaa vaientaa ja antaa palaa. Moni todella huono runo on sellainen, että vähän jumppaamalla siitä voisi tulla todella hyvä. Tyyli on vapaa. Tässä vielä inspiraatioksi näyte Lukkasen omasta tuotannosta:
Maailman näyttämön yllä / Mosaiikkiaurinko lepää vaijereissaan / Ehkä kosmisesta lavastevarastosta / Löytyy kullekin vanerimeri / Ehkä Jumalten puvustamossa on jokaiselle purppuranvärinen höyhenpuuhka.