Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

90 vuotta täyttävä Elisabet II on briteille tärkeä

Elisabet II on Britannian pitkäikäisin ja -aikaisin hallitsija. Hän on maassaan niin suosittu, etteivät tasavaltalaisetkaan juuri vaivaudu ajamaan valtiomuodon muutosta. Torstaina hän täyttää 90 vuotta, mutta ei ole eläkkeellä.

Kahden kuvan yhdistelmä 31-vuotiaasta ja värikuva 84-vuotiaasta Elisabetista.
Elisabet II puhumassa YK:n yleiskokoukselle vuosina 1957 ja 2010. Kuva: Jason Szenes / EPA
Anniina Wallius
Avaa Yle-sovelluksessa

"Koko elämäni, olipa se pitkä tai lyhyt, olkoon omistettu teidän palvelukseenne." Näin sanoi kruununprinsessa Elizabeth briteille radiopuheessa 21-vuotispäivänään vuonna 1947. Tuon lupauksen jälkeen hänelle on ehtinyt kertyä pian seitsemän vuosikymmentä lisää ikää ja 63 vuotta hallitsijana.

Britit ovat vastanneet vankkumattomalla kannatuksella. Lyhyen varjon on vuosikymmenien varrella heittänyt vain Elisabetin aluksi riittämättömänä pidetty reaktio entisen miniänsä prinsessa Dianan kuolemaan.

Elisabetin vallan 60-vuotisjuhlavuonna 2012 mielipidekysely kertoi, että 90 prosenttia kansalaisista oli häneen tyytyväisiä. Viime vuonna kysyttiin monarkiasta yleensä. 71 prosenttia halusi sen säilyttämistä.

Tällaisessa tilanteessa kovimmatkaan tasavaltalaiset eivät juuri vaivaudu ehdottamaan monarkiasta luopumista ainakaan niin kauan kuin Elisabet on vallassa. Viime vuoden kyselyssä vain 18 prosenttia halusi valtionpään valitsemista vaaleilla. Osuus on pysynyt hyvin vakaana vuosikymmeniä.

Kuningatar on mainosvaltti

Elisabet on maalleen arvokas myös taloudellisesti, vaikka kuningashuone on myös suuri menoerä. Kuningattaren ympäri maailmaa tunnettu hahmo on valttikortti sekä turismille että vientiteollisuudelle, ennen muuta luksustuotteille.

Talouslehti Fortune kertoi viime syksynä Kiinassa tekemästään pienestä kartoituksesta, jossa toimittajat kysyivät kuluttajilta, mitä sanoja heille tulee Britanniasta ensimmäisenä mieleen. Kuningatar oli ykkönen. Hän juolahti välittömästi mieleen yli neljännekselle vastaajista.

Brittiteollisuus on erittäin tietoinen kuningattaren ja hovin markkina-arvosta. Noin 800 yhtiöllä on oikeus käyttää tavoiteltua kuninkaallista suositusta. Sinetti kertoo, että tuotetta – aamiaismuroista majoneesiin – toimitetaan myös Elisabetin hoviin.

Fortunen kiinalaiskyselyssä 57 prosenttia vastaajista sanoi, että sinetti lisää huomattavasti tuotteen houkuttelevuutta.

Silkka summa, jolla monarkia hyödyttää Britanniaa, on kiistelty kysymys. Brand Finance -yhtiö laski viime vuonna, että menojen miinustamisen jälkeen viivan alle jäi  yli 1,4 miljardia euroa. Muun muassa The Independent -lehti piti sitä paisutteluna. Pelkästään kuningattaren merkitystä laskelmassa ei yritetty eritellä. 

Monarkia miellyttää myös nuoria

Vielä vaikeampaa on mennä laskemaan kuningattaren kansallinen tai psykologinen merkitys briteille. Luvuilla tuki kuitenkin on osoitettavissa.

Suuri ihmisjoukko heiluttaa Britannian ja Eglannin lippuja.
Kansalaiset odottivat kuningatarta Buckinghamin palatsin edessä, kun Britanniassa juhlittiin hänen valtansa kuutta vuosikymmentä vuonna 2012. Kuva: Karel Prinsloo / EPA

Viimevuotisessa kyselytutkimuksessa ristiintaulukoitiin monarkian kannatus sekä vastaajien puoluekanta ja ikä. Kysymys kuului: "Onko monarkia Britannialle hyväksi vai pahaksi?"

Oikeiston ja vasemmiston kannattajien välillä oli selvä mutta ei sittenkään ratkaiseva ero: 88 prosenttia konservatiivipuolueen tukijoista piti monarkiaa maan etuna, mutta työväenpuoluelaisistakin 57 prosenttia nosti peukaloa monarkialle.

Nuorimmista vastaajista, 18–24-vuotiaista, tyytyväisiä oli 61 prosenttia. Yli 60-vuotiaiden ryhmässä vastaava osuus oli 79 prosenttia.  

Miksi moderni maa haluaa kuningattaren?

Entä se perimmäinen miksi-kysymys? Britannian yleisradioyhtiön BBC:n kotimaanuutisten päätoimittaja Mark Easton kirjoitti aiheesta pitkän verkkoartikkelin, kun Elisabet oli ollut vallassa 60 vuotta ja sitä juhlittiin monin tavoin niin virallisin paraatein kuin kodeissa ja kaduilla.  

Eastonin päätelmä oli, että britit eivät pidä suorista linjoista, eivät kartalla eivätkä hallinnossa, eikä loogisuus ole arvoista tärkein. Britannian yhteiskunta on vanha ja monimutkainen järjestelmä, jonka teatraalisille puolille kansalaiset antavat arvoa, Easton summasi. 

Sillä mielin Britanniassa juhlitaan myös torstaina, Elisabetin varsinaisena 90-vuotispäivänä, ja etenkin virallisena syntymäpäivänä. Sen paikaksi päätettiin kauan sitten kesäkuun alku, jolloin Britannian sää on paraateille yleensä huhtikuuta suopeampi.

Suosittelemme