Kolttasaamelaisen elokuvantekijän Katja Gauriloffin uusi dokumentti "Kaisa's Enchanted Forest" saa ensi-iltansa Hot Docs -filmifestivaaleilla Torontossa, Kanadassa 3. toukokuuta.
Rovaniemeltä kotoisin oleva Gauriloff odottaa innolla ensi-iltaa.
– Olen todella onnellinen ja hieman huojentunut, kun tämä elokuva on viimein valmis. Odotan sitä, että pääsemme näyttämään sen suuremmalle yleisölle, iloitsee Gauriloff.
Tarina Kuun metsän Kaisasta
Dokumentti kertoo Gauriloffin omasta isoisoäidistä Kaisa Gauriloffista sekä Kaisan ja sveitsiläisen kirjailijan Robert Crottetin ystävyydestä.
Robert Crottet kulki ennen maailmansotia Petsamon Suonikylään. Kaisa otti hänet huomaansa asumaan, jolloin heidän välilleen syntyi lämmin ystävyyssuhde.
Nuori Robert Crottet lumoutui Kaisan tarinoista ja kirjoitti myöhemmin tarinoista kirjan. Kuun metsä -kirja nousi suureen suosioon ympäri Eurooppaa.
Tuore "Kaisa's Enchanted Forest", Kuun metsän Kaisa -dokumentti on tarkoitus esittää myös Suomessa.
– Olemme tällä hetkellä selvittämässä, milloin ja missä esittäisimme elokuvan täällä Suomessa ensimmäistä kertaa. Kyllä senkin aika tulee, kertoo Gauriloff.
Elokuvan tuottajana toimivat Oktober-tuotantoyhtiön Satu Majava ja Joonas Berghäll.