Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

300 pyllyä samoille lauteille – teekkarit rakentavat vapuksi maailman suurimmat löylyt

Ilmainen kiuas sai teekkarit rakentamaan Espoon Otaniemeen 300 saunojaa vetävän vappusaunan.

Jättisaunan rakennustelineet Otaniemessä.
Aalto-yliopiston kampusalueelle Otaniemeen nouseva sauna valmistuu vapaaehtoisvoimin. Kuva: Vapaateekkarit ry
Lena Nelskylä
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdeksän päivää vappuaattoon. Se tiedetään myös Espoon Otaniemessä, jossa teekkarivuoden suurimpaan juhlaan valmistaudutaan tänä vuonna rakentamalla kenties maailman suurinta saunaa.

Luotamme siihen, että kun on tarpeeksi lämmin ei tee mieli haastaa riitaa.

Joni Virkki

Vapaateekkarit ry:n Joni Virkki kertoo, että idea jättimäisestä löylymajasta syntyi vain kolme viikkoa sitten. Lempäälän Ideapark lupasi 4000 kiloa painavan kiukaan ilmaiseksi sille, kuka hakee. Ja teekkarithan hakivat. Kampusalueelle nousee nyt viidenkymmenen vapaaehtoisen voimin telttasauna, jonka lauteille mahtuu samanaikaisesti 300 pyllyä.

– Vapaateekkarit ovat järjestäneet vuosien aikana ties millaisia tempauksia, ettei kukaan pääsisi sanomaan, ettei hänen opiskeluaikanaan tapahtunut mitään mahtavaa, Virkki sanoo.

Hän uskoo, että viikon ajan 23.–30. huhtikuuta lämpimänä oleva jättiläissauna on juuri sitä. Yhdistyyhän siinä kaksi teekkarille rakasta asiaa: saunominen ja vappu.

Mutta mikään haalarikansan riekkumispaikka saunasta ei ole tulossa. Virkin mukaan rakennustyötkin hoidetaan limpparin voimin ja saunaoluet korkataan vasta lauantaina ensilöylyissä.

– Toivomme, että saunomaan saapuu väkeä myös Otaniemen ulkopuolelta. Tämä on varmasti hauska kokemus perheillekin.

Reippaasti yli 200-neliöisen saunan kylkeen tuodaan pukuhuoneita, suihkumahdollisuus ja pari kappaletta paljujakin. Sauna on lämpimänä joka päivä valoisana aikana ja vähän sen jälkeenkin. Öisin saunaa siivotaan ja siellä tehdään huoltotöitä.

Saunamajuri pitää jöötä

Turvallisuudesta ja yleisestä viihtyvyydestä huolehtivat tehtävään koulutetut vapaaehtoiset saunamajurit. Heidän tehtävään on myös heittää löylyä ja lisätä pökköä pesään.

– Luotamme suomalaiseen leppoisaan saunatapaan. Eli siihen, että kun on tarpeeksi lämmin ei tee mieli haastaa riitaa.

Saunaan saa mennä joko alasti tai uima-asussa, kukin tyylillään. Virkki kertoo, että saunan pukukoodia pohdittiin pitkään, mutta sitten päätettiin antaa saunojien itse päättää.

– Emme halunneet saada kommentteja, jossa saunaa haukutaan liian ruotsalaistyyliseksi kun ei edes saa olla rauhassa nakuna, Virkki naurahtaa.

Aataminasusta huolimatta jalkaan kannattaa Virkin mukaan panna saunasandaalit.

Mutta onko sauna oikeasta maailman suurin?

– Saksassa on kylpyläsauna, jota pidetään maailman suurimpana. Siinä on 163 neliötä, mutta meillä 228, eli voitamme sen ihan heittämällä, Virkki sanoo.

Suosittelemme