Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali on joutunut tekemään muutoksia ensi kesän ohjelmistoonsa.
Espanjalainen flamencotähti Israel Galván on joutunut perumaan esiintymisensä, koska hän on toipumassa polvivammasta. Galvánin tilalle Kuopioon saapuu yhdysvaltalaisryhmä Les Ballets Trockadero de Monte Carlo. Ryhmä nähtiin Kuopiossa neljä vuotta sitten.
– Teimme tiedusteluja moneen suuntaan, ja on todella hienoa, että pystyimme näin tiukalla aikataululla saamaan Galvánin tilalle tällaisen maailmanluokan ryhmän, festivaalin taiteellinen johtaja Jorma Uotinen sanoo tanssiviikon tiedotteessa.
Vuonna 1974 perustetun Les Ballets Trockadero de Monte Carlon miesjäsenet tanssivat sekä miesten että naisten roolit vahvasti balettia parodioiden. Ryhmä on esiintynyt muun muassa Bolshoi-teatterissa ja Lyonin biennaalissa.
Kuopiossa he vierailevat ohjelmalla, jossa ovat mukana muun muassa Esmeraldan pas de six ja Don Quijote. Mukana ohjelmassa on myös ryhmän tavaramerkki, Kuolevan joutsenen kohtaus.
Kuopio Tanssi ja Soi -festivaali järjestetään 15.–21. kesäkuuta.