Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Ministeri Toivakka: Vapaakauppasopimuksessa tuskin sopuun Obaman kauden aikana

Ulkomaankauppa - ja kehitysministerin Lenita Toivakan (kok.) mukaan vapaakauppasopimuksen neuvotteluissa hiertävät nyt esimerkiksi näkemyserot julkisista hankinnoista sekä välimiesmenettelystä.

Videolla ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) kertoo hallituksen käyvän yhä keskusteluja Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen jatkomahdollisuuksista. Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampus nousi valtakunnan politiikan pelinappulaksi, kun sen lakkautuksesta älähtivät esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä sekä SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Kuva: Yle/Timo Ikonen
Elina Partio
Avaa Yle-sovelluksessa

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) ei usko Yhdysvaltojen ja Euroopan Unionin välisen vapaakauppasopimuksen TTIP:n syntyvän Yhdysvaltojen nykyisen presidentin Barack Obaman kaudella. Vapaakauppasopimuksen osalta käynnistyi maanantaina 13. neuvottelukierros.

– Toivotaan, että Obaman kaudella saadaan sopimus päätökseen, mutta itse pidän sitä hyvin epätodennäköisenä. Pöydällä on suuria ja vaikeita asioita. Kaikki vaikeimmat asiat on jätetty loppuvaiheeseen. Paljon pitäisi liikahtaa tämän hetkisestä neuvottelutilanteesta, mutta voi olla, että se tapahtuu, jos Obama sitä haluaa ja lähtevät liikkumaan EU:n suuntaan. Tästä ei kuitenkaan voi tulla mikään kevyt sopimus, vaan meillä on tiukkoja asioita EU:ssa, jotka on toteuduttava, Toivakka sanoo.

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama kampanjoi viime viikkoisella Euroopan matkallaan vapaakauppasopimuksen puolesta. Yhdysvaltoihin valitaan uusi presidentti tämän vuoden marraskuussa.

Toivakan mukaan neuvotteluissa hiertävät nyt esimerkiksi julkiset hankinnat.

– Suomikin haluaisi kovasti liittovaltiotason hankintoihin. Suomi haluaisi myydä esimerkiksi jäänmurtajia Yhdysvaltoihin, mutta tämän tyyppisiä tuotteita me ei voida sinne myydä.

Välimiesmenettelyyn muutoksia

Vapaakauppasopimus on herättänyt paljon kysymyksiä ympäri Eurooppaa kansalaisten keskuudessa. Esimerkiksi TTIP:n investointisuoja on aiheuttanut hämmennystä. Toivakan mukaan uudessa Euroopan parlamentin hyväksymässä versiossa investointisuojan osuutta on muutettu, ja nyt vastausta odotetaan Yhdysvaltojen suunnalta.

Näkemyseroja aiheuttaa muun muassa välimiesmenettely.

– Tähän asti Yhdysvalloissa on haluttu, että yksityiset yritysten valitsemat välimiehet ja tuomarit ratkovat tilanteita. Nyt tässä Euroopan mallissa on nimetyt tietyt välimehet, jotka pääsevät tätä asiaa ratkomaan. Nyt on kyse siitä, miten USA ottaa vastaan tämän uuden sopimuksen. Heidän kaikissa muissa kauppasopimuksissa on vanha perinteinen malli, Toivakka sanoo.

Toivakan mukaan myös ihmisten huolet hormonipitoisen ruoan rantautumisesta Suomeen ovat turhia.

– Tämä ei voi toteutua. Eurooppa pitää oman tasonsa, ja tällaista ruokaa ei voida Suomeen tuoda. Se on asia, mistä EU pitää kiinni. Siitä ei anneta periksi, ja tämä on tehty vastapuolelle selviksi, Toivakka sanoo.

Suosittelemme