Natalia Storm työskenteli insinöörinä Tšernobylin ydinvoimalassa vuodesta 1981 huhtikuuhun 1986, onnettomuushetkeen asti. Hän asui miehensä ja heidän kolmevuotiaan tyttärensä kanssa Pripjatin kaupungissa vain muutaman kilometrin päässä ydinvoimalasta.
Se oli onnellista aikaa Stormin elämässä.
– Minulla oli mielenkiintoinen työ ja kaunis kotikaupunki. Kun olin vienyt tyttären päiväkotiin ja odotin bussia, minulla oli tapana lauleskella silkasta onnesta ja ajatella, miten hieno työpaikka minulla oli.
Pelastui tyttären ansiosta
Natalia Storm saa kiittää tytärtään siitä, että hän on elossa. Stormin oli tarkoitus työskennellä voimalan turbiinihallissa juuri onnettomuusyönä.
– Jäin kotiin, koska tytär oli vilustunut ja hänellä oli kuumetta, Storm kertoo.
Storm sai kuulla myöhemmin, että osa Pripjatin asukkaista oli herännyt pamaukseen. Hän ei kuullut itse mitään, mutta heräsi raskauspahoinvoinnin takia ja meni parvekkeelle.
– Panin merkille, että ilma oli samanlaista kuin ukkosen jälkeen. Se tuntui harvinaisen raikkaalta, Storm kertoo.
Kesti kauan, ennen kuin Stormille valkeni, että oli tapahtunut jotain vakavaa. Aamulla tyttären kuume oli laskenut kokonaan, joten he lähtivät ulos. Sotilaita kulki ympäriinsä kaasunaamareissa huuhtomassa katuja. Storm arveli, että kyse oli harjoituksesta.
Hän kävi koputtelemassa ystäviensä ovia, mutta kukaan ei ollut kotona. Kun Storm palasi kotiin, vastassa oli kiihtynyt aviomies.
– "Mitä te juoksentelette? Teidän pitää pysyä kotona! Ydinvoimalassa on tapahtunut onnettomuus", Storm kertoo miehen huutaneen.
Työtoverit sankareita
Onnettomuuden aikaan turbiinihallissa työskennelleet työkaverit vietiin sairaalaan, missä he kaikki kuolivat jonkin ajan kuluttua. He olivat ponnistelleet viimeiseen asti rajoittaakseen räjähdyksen aiheuttamaa tulipaloa.
Storm muistelee kyynelsilmin ystäviään, jotka uhrasivat henkensä, kun he pyrkivät minimoimaan onnettomuuden vaikutukset.
– Työtoverini olivat todellisia sankareita. He pyrkivät tyhjentämään öljysäiliöt, jotta nekin eivät räjähtäisi, Storm kertoo.
Työntekijöillä ei ollut suojavarusteita, koska kaasunaamarit olivat lukkojen takana ja avaimet insinöörillä, joka ei ollut onnettomuusyönä töissä. He altistuivat valtavalle säteilymäärälle.
– Kaikilla oli vakavia vammoja. Niin sitä vain hoitaa kaiken tunnollisesti miettimättä omaa terveyttään ja saa sitten kuolemaa tehdessään kuulla, että olikin itse syypää. Työtovereilleni kävi niin, Storm kertoo kyyneliään pyyhkien.
Totuus salattiin
Päivän mittaan Pripjatissa ei välitetty virallista tietoa. Kaikki odottivat kotona radion äärellä. Natalia yritti soittaa äidilleen, mutta puhelinlinja katkaistiin. Ei haluttu, että tieto onnettomuudesta kantautuisi ulkomaailmaan.
– Viranomaiset pelkäsivät työpaikkansa puolesta ja varjelivat omaa nahkaansa, minkä vuoksi he eivät kertoneet mitään. Kun voimalan aamuvuorolaiset näkivät, mitä oli tapahtunut, he yrittivät tavoittaa johtajan ja kertoa onnettomuudesta. Kaikki irtisanottiin välittömästi, Storm kertoo.
Natalia Storm ja hänen tyttärensä evakuoitiin. He pakkasivat mukaansa tavaraa kolmen päivän varalle mutta eivät palanneet enää Pripjatiin.
Storm noudatti lääkäreiden neuvoa ja teetti abortin, minkä lisäksi hänen ja hänen tyttärensä veriarvoja seurattiin monta vuotta. Nyt onnettomudesta on kulunut 30 vuotta, ja molemmat ovat terveitä.
Kirja tekeillä
Natalia Storm kirjoittaa Tšernobylin onnettomuudesta kirjaa Pohjanmaan Mustasaaressa, missä hän on asunut parikymmentä vuotta uuden miehensä kanssa.
Hän työskentelee nykyään elämäntaidon valmentajana, eikä häntä houkuttele työpaikka Pyhäjoelle rakennettavassa Fennovoiman ydinvoimalassa.
– Viihdyn hyvin työssäni elämäntaidon valmentajana. Tšernobyl oli elämässäni yksi vaihe ja kokemus, joka vahvisti minua.
Teksti: Ann-Charlotte Åkerholm. Julkaistu alun perin ruotsiksi Svenska Ylellä: Natalia överlevde Tjernobyl men vännerna finns inte kvar. Käännös Arto Paljakka.