Kai sitä kulttibändiksikin voi kuvata. Erikoista, sanomaa sisältävää ja jotenkin omituistakin musiikkia. Vai oliko se sitä sittenkään? No ainakin se oli omintakeista. Noitalinna huraan musiikki soi eritoten kahdeksankymmentä ja yhdeksänkymmentäluvuilla. Siis sillä tuhatyhdeksänsataa alkuisella. Sitten tuli uusi noste, ainakin yhdelle kappaleelle. PMMPn tekemän uuden Pikkuveli-version kautta.
– Vähän se oli itsellemmekin yllätys, olla mukana musiikkibisneksessä. Keikkailtiin, levytettiin ja tehtiin musiikkia, muistelee laulaja, sanoittaja, kirjailija Sari Peltoniemi tuota aikaa 80-luvulta.
Noitalinna huraa, erikoinen yhtyeen nimi, erikoisella yhtyeellä. Nimeen muusikot päätyivät piirustuksen kautta. Piirustuksen Sari sai pikkuveljiltään, tietenkin.
– Haluttiin epätavallinen ja omituinen nimi kuvastamaan epätavallista ja omituista musiikkia. Nimi tulee pikkuveljeni piirtämästä kuvasta, jossa on noita-akka, jonka suusta tulee puhekupla, jossa lukee Noitalinna huraa! Kuva on muuten vielä tallella, nauraa Peltoniemi.
Bändin suurimmaksi hitiksi nousi Pikkuveli, joka kertoo pienten poikien vaikeudesta mahtua isojen poikien maailmaan. Haluun viipyä lapsuudessa vielä haikea hetki, vaikka jo aikuisten maailma korvissa kohisten kutsuu.
– Niistähän se kertoo, ihan oikeista pikkuveljistä ja niiden oloisista heiveröisistä kavereista, hiukan onnettomista hiihtelijöistä. Undulaateista, jotka tapaavat saada turpiinsa miestenvessoissa.
Sanoittajaksi Peltoniemen ajoi vilkas mielikuvitus ja halu sanoa uudella tavalla asioita.
Edelleen Noitalinna huraa tekee musiikkia, mutta keikoille ei mieli haikaa.
Sadut ovat olleet mulle tärkeitä pienestä pitäen.
Sari Peltoniemi
– Hissuksiin musiikkia teemme, mutta keikoille emme lähde, toteaa Peltoniemi, jonka kynästä syntyy sanoituksia myös aviomiehen Musta köksä -nimisellle bändille.
Kouluissa kirjailija vierailuja tekevä kirjailija myöntää nauraen, että kytky PMMP:hen on tuonut lisää katu-uskottavuutta.
– Silloin kun keikkailimme, niihinkin aikoihin tein töitä äidinkielenopettajana, kyllähän se aina koulussa säväytti, kun bändin pojat tulivat hakemaan koulusta keikkabussilla.
Vilkas mielikuvitus ja halu sanoa
Vilkas mielikuvitus ja halu sanoa asioita taitavat olla syynä myös sille, kuinka Sari Peltoniemi on päätynyt kirjailijaksi. Parisenkymmentä vuotta sitten, silloin, kun hänen omat lapset olivat ihan pieniä, joku pakko ajoi kirjoittamaan.
– Tuli hirveän kova tarve tehdä jotakin ihan omaa silloin, kun lapset olivat pieniä. Laitoin kellon herättämään viideltä, ennen kuin lapset heräsivät, kirjoitin pari tuntia aamuisin.
Hän on julkaissut muun muassa kokoelman aikuisten satuja. Sadut ovat kirjailijaa kiinnostaneet aina.
– Sadut ovat olleet mulle tärkeitä pienestä pitäen. Silloin kun itse olin lapsi, fantasia ei ollut oikeastaan mukana lasten kirjallisuudessa. Sadut olivat lähin vastaus fantasiamaailman kaipuuseen.
Peltoniemen kirjoittamissa aikuisten saduissa ovat pohjana vanhat sadut, kertomukset ja tarinat.
Sadut, nehän eivät alun alkaen ole olleet lapsille vaan aikuisille tarkoitettuja. Niissä on piilotettuina rankkoja, pelottavia ja jopa seksuaalisiakin asioita.
– Sadut, nehän eivät alun alkaen ole olleet lapsille vaan aikuisille tarkoitettuja. Niissä on piilotettuina rankkoja, pelottavia ja jopa seksuaalisiakin asioita.
Hänen mukaan Suomessa aikuisten satuja hiukan vierastetaan ja niitä pidetään lasten juttuina. Toisaalta ne myös jakavat mielipiteitä, on olemassa ihmisiä, jotka ovat ihan hurahtaneet aikuisten satujen maailmaan. Sadut ovat parhaimmillaan ääneen lausuttuna tai luettuna. Ikäryhmällä ei ole mitään väliä. Suurin osa ihmisistä nauttii tarinoiden kuuntelemisesta.
Entä luetaanko kirjailijalle itselleen satuja, tarinoita tai kertomuksia riittävästi ääneen?
– Ei lueta, valitettavasti.