Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Arkistojen kätköistä: Olympiakävelijä Aku Partasen tie lupauksesta olympiaedustajaksi

Veli-Matti ”Aku” Partanen on kävelemässä kärsivällisesti kohti maailman huippua. Vuonna 1991 syntynyt urheilija vaihtoi nuorena poikana jalkapallon kävelemiseen, omien vitsailujensa mukaan valmentajan käskystä ”lähteä kävelemään”.

Rion olympialaiset: Arkistoista: Olympiakävelijä Aku Partanen sai valmentajakseen Valentin Konosen vuonna 2012
Maria Rautio
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaikki lähetykset, uutiset, aikataulut ja kuumimmat videot löydät Yle Urheilun Rio 2016 -kisaoppaasta.

Ylen arkistoista löytyvässä Urheiluruudun uutisvideossa Veli-Matti "Aku" Partanen nimettiin vuonna 2009 yhdeksi lupaavimmaksi suomalaiseksi yleisurheilijaksi. Tuolloin Partanen arveli parhaiden päiviensä olevan vielä kaukana edessäpäin.

– Pitää vain miettiä, että pitkä ura on edessä. Ei tässä vaiheessa vastoinkäymiset haittaa. Jos kymmenen vuoden päästä olisi uran huipulla, niin sinne on vielä aikaa, 17-vuotias Partanen muotoilee Urheiluruudussa 2009.

Ei tässä vaiheessa vastoinkäymiset haittaa.

Aku Partanen, 2009

Partasen kävelyura alkoi jo 9-vuotiaana, kun hän osallistui kävelykilpailuun ja sai soiton kilpakävelijä** Jani Lehtiseltä**. Vääräleuan omien sanojensa mukaan tilanne kuitenkin meni vähän eri tavalla.

– Harrastin jalkapalloa ja valmentaja sanoi, että lähde kävelemään siitä. Se taisi olla se viimeinen tikki, humoristinen Partanen virnuilee.

Konosen suojatiksi

Paineita Partanen ei ottanut vuonna 2013 Moskovan MM-kisoista, jotka olivat hänen ensimmäiset aikuisten arvokisat. Partasen valmentajana vuodesta 2012 toiminut, vuoden 1995 maailmanmestari Valentin Kononen oli suojattinsa tulokseen tyytyväinen. Partanen käveli maaliin sijalla 41.

– Mahtavasti Aku käveli, hienoa eteenpäin menoa, Kononen kommentoi.

Vuoden 2014 EM-kisoissa Partanen taisteli maaliin sijalla 18. eli yli 20 pykälää paremmin kuin edellisissä MM-kisoissaan. Hän itse oli toivonut rikkovansa oman ennätyksensä.

– Jäin liian kauas tavoitteestani, mutta maalissa kuitenkin ollaan. En tiedä voiko siihen olla tyytyväinen. Positiivista tässä on se, että on ainakin varaa parantaa, Partanen hymyili Yle Urheilulle.

Suosittelemme sinulle