TAMPERE. Tomi Karhunen kuului Tapparan ratkaisupelaajiin etenkin finaalisarjan loppuvaiheissa, kun HIFK kaatui voitoin 4-2. Kärpistä Tapparaan täksi kaudeksi maalivahti juhli jo kolmatta perättäistä Suomen mestaruuttaan, ensimmäistä kertaa selkeänä ykkösvahtina.
Karhunen iloitsi tietenkin omasta kultamitalistaan, mutta etenkin joukkuekavereidensa puolesta.
- Olen niin onnellinen noiden jätkien puolesta, jotka ovat kolme kertaa olleet toisella puolella. Tämä on niin ansaittu mestaruus kuin voi olla. Erityinen porukka, josta näki koko ajan sen, mitä he ovat käyneet läpi ja mitä ovat valmiita tekemään sen eteen. Tämä on monelle unelmien täyttymys, Karhunen sanoi ottelun jälkeen.
Karhunen oli aivan lähietäisyydellä kuudennen finaalin loppuhetkien draamassa, kun IFK:n maalia tarkistettiin summerin soimisen jälkeen.
- Tiesin koko ajan, että olemme voittaneet pelin. Summeri soi silloin kun kiekko oli vielä maalin takana.
Karhusella on mestaruusjuhlat alla myös kahdelta viime keväältä, joten juhlimistaidot ovat hallussa. Kauanko mestaruutta juhlitaan?
- Katsotaan, miten paljon jätkät jaksavat. Minulta ei virta lopu!