Lappeenrannassa esiintyy toiseksi eniten Suomen kunnista puutiaisaivokuumetapauksia.
THL:n tilaston mukaan Lappeenrannassa tapahtuneiksi todettiin 18 tartuntaa vuosien 2011 ja 2015 välillä. Tämä on toiseksi suurin määrä kaikista Suomen kunnista. Vain Paraisilla tapauksia oli enemmän
Asukasmäärään verrattuna Lappeenrannassa on yhdeksänneksi suurin riski saada puutiaisaivokuume Suomen kunnista. Useimmat tartunnat Lappeenrannassa ovat tapahtuneet Sammonlahden alueella.
Sammonlahti tartuntapesä
Yksittäisistä alueista Sammonlahden alue Lappeenrannassa on Suomen vaarallisimpia puutiaisaivokuumealueita. Alueella on todettu 9 aivokuumetapausta vuosien 2011 ja 2015 välillä.
Vain Kotkan saaristossa on todettu tänä aikana enemmän tapauksia väestömäärään verrattuna.
Tarttuu punkkien välityksellä
Puutiaisaivokuumetta aiheuttava TBE-virus leviää punkin eli puutiaisen pureman välityksellä. Virus tarttuu muutamassa minuutissa punkin syljestä jo pureman alkuvaiheessa.
Oireita ilmenee 10─30 prosentilla tartunnan saaneista. Yleensä noin viikon kuluttua puremasta sairastuneella on kuumeilua ja epämääräistä pahaa oloa ja sairauden tunnetta. Tämä vaihe kestää yleensä noin 4─7 päivää ja valtaosa infektioista päättyy tähän.
Noin viikon kuumeettoman jakson jälkeen 20─30 prosenttia sairastuneista saa varsinaisen aivotulehduksen. Tuolloin potilaalla on kuumetta, päänsärkyä, niskajäykkyyttä, valon arkuutta, pahoinvointia tai muita mahdollisesti muita neurologisia oireita, kuten tajunnanhäiriöitä, kouristuksia tai halvausoireita.
Puutiaisaivokuumetta eli puutaisaivotulehdusta on selvitetty seikkaperäisesti Terveyden ja hyvinvointilaitoksen sivuilla.
Puutiaisaivokuumetta vastaan pystyy suojautumaan vaatetuksen sekä rokotteen avulla.