Kun suomalainen turvallisuuspolitiikan asiantuntija kirjoittaa Natosta, hän vetää päälleen harmaan kaavun ja kommunikoi munkkilatinaksi.
Onneksi ulkoministeriön teettämässä Nato-raportissa (Arvio mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista) on pari ulkomaalaista kirjoittajaa. He ovat todennäköisesti provosoineet työryhmän suomalaisjäsenetkin selkokielisiksi. Ei tarvitse olla turvallisuuspolitiikan hevijuuseri kiinnostuakseen tekstistä. Se hurahtaa kertaluvulla ja iskee kuin miljoona volttia Korkeajännityksen tyyliin.
Harvoin näkee suomenkielistä (alkuperäisraportti on tosin kirjoitettu englanniksi) Nato-arviota, jossa puhutaan niin inhorealistisesti muun muassa Venäjästä tai ydinaseista.
Suomalaisessa Nato-keskustelussa on aina ollut ydinpommin mentävä aukko. Ydinaseet eivät ikään kuin koskisi pientä ja syrjäistä Suomea.
Kun karttaa katselee, huomaa, että Itämeren rannalta Kaliningradista venäläinen Iskander-ohjus suhahtaa taktisen ydinkärjen kanssa Senaatintorille nopeammin kuin pääesikunnan pojat ehtivät kahviautomaatilta hälytysnapille.
Raportin lukijalle tulee selväksi, että kyllä koskevat. Ne ovat Naton perimmäinen pelote ja Venäjä suorastaan öykkäröi niiden käytöllä.
Venäjän doktriinin mukaan sillä on oikeus käyttää ydinaseita sellaista valtiota vastaan, jolla on ydinaseita – ja myös sellaista valtiota vastan, joka on liitossa ydinasevaltion kanssa.
Kun karttaa katselee, huomaa, että Itämeren rannalta Kaliningradista venäläinen Iskander-ohjus suhahtaa taktisen ydinkärjen kanssa Senaatintorille nopeammin kuin pääesikunnan pojat ehtivät kahviautomaatilta hälytysnapille.
Raportin mukaan Suomi todennäköisesti voisi jäsenyydenkin aikana pitää Naton ydinohjukset rajojensa ulkopuolella kuten esimerkiksi Norja. Kenraali Gustav Hägglund tosin aikoinaan arveli, että sellaisella järjestelyllä ei sotilasliittoon voi mennä, että sulkisi ydinaseet pois. No, hän olikin vain puolustusvoimien komentaja.
Joka tapauksessa ydinaseet ovat realismia Itämerenkin alueella, kuuluipa Suomi Natoon tai ei. Live with it!
Venäjä taas on raportin mukaan eräänlainen tikittävä aikapommi sekin. Tyytymätön suurvalta-wannabee, jonka demokratia on lumetta ja oikeusvaltio olematon. Se haluaa etupiirit takaisin suojakseen. Krim, Ukraina ja Syyria ovat osoittaneet, että Moskovassa sotilaallis-poliittinen päätöksenteko on nopeaa ja määrätietoista.
Ja tämän arvaamattoman itänaapurin suurin sotilaallinen uhkakuva on Nato.
Raportti ei ota Suomen jäsenyyteen kantaa, mutta jos oikein tarkkaan lukee ja puntaroi tekstiä, niin ehkä vaaka kallistuu enemmän jäsenyyden puolelle.
Työryhmä arvelee, että itänaapuri nostaisi kohtuullisen älämölön, jos Suomi siirtyisi Natoon. Taloussuhteet jäihin, sotilaallista uhittelua ja mahdollisesti jopa Suomessa asuvan venäläisväestön mobilisoimista. Turha olisi Suomen valtiojohdon odottaa kutsua vierailulle Kremlin kristallikruunujen alle.
Niin että Natoonko pitäisi meidänkin liittyä? – Haluan elää vaarallisesti, sanoi hiiri, kun kissaa viiksistä veti.
Raportti ei ota Suomen jäsenyyteen kantaa, mutta jos oikein tarkkaan lukee ja puntaroi tekstiä, niin ehkä vaaka kallistuu enemmän jäsenyyden puolelle. Turvatakuut toisivat turvaa, mutta myös velvoitteita varsinkin Baltian suuntaan. Vähemmälle huomiolle raportissa jää se, että mitä Suomi - oikein konkreettisesti – saisi hätätilassa Natolta. No, kriisissähän tuo nähdään. Pataljoona Portugalista?
Teknisiä vaikeuksia jäsenyydelle ei ole. Suomi on laajan Nato-yhteistyönsä ansioissa jo niin lähellä ja yhteensopiva, että ei muuta kuin töpseli seinään ja inessä ollaan. Esteet ovatkin poliiittisia: Venäjä ja jäsenyyttä uppiniskaisesti vastustava Suomen kansan enemmistö.
Huomattavasti selvemmin raportti suosittaa, että jos Natoon mennään, niin se kannattaa tehdä Ruotsin kanssa yhdessä. Suomen ei kannata mennä yksin sisään tai jäädä yksin ulos.
Yleisesti Suomessa on annettu ymmärtää, että maassa järjestettäisiin kansanäänestys, jos Natoon oltaisiin menossa. Ruotsissa se on ihan varmaa, mutta raportin mukaan Suomessa vain mahdollista. Tämä on outoa, sillä löytyyköhän Suomesta yhtään poliittisesta tulevaisuudestaan huolissaan olevaa poliitikkoa, joka ei olisi – ainakin puheissaan – kansanäänestyksen kannalla – presidenttiä myöten.
Äänestäjän kannattaa olla lähivuosina tarkkana.