AHVENKOSKI On huhtikuinen lauantai. Ilma on viileä ja sateinen, räntäsade muistuttaa paikoitellen olemassaolostaan. Meren rannalla olevan mökin terassilta raikuu iloinen puheensorina. Kymmenkunta ihmistä on kerääntynyt suuren puupöydän ääreen. Täällä kalajutut eivät ole kiellettyjä, päinvastoin. Mitä parempi tarina, sitä enemmän muut innostuvat.
Pöytä on katettu särkikaloista tehdyistä herkuista. Suuresta kattilasta nousee höyryn lisäksi huumaava tuoksu. Huhtikuisessa räntäsateessa vimpasoppa, jossa on kalan lisäksi lähinnä vain perunoita ja sipulia, maistuu erinomaiselta. ”Varo ruotoja”, muistuttaa särkikaloihin erikoistunut kalastaja Hannu Lanki.
Terassilounaalta porukka siirtyy rantaan, jossa on alkamassa kalanperkauksen oppitunti. Helsingin yliopiston kalabiologi ja kalankäsittelyn ekspertti Kari Nyberg opettaa, lähestulkoon kädestä pitäen, Ville Haapasalolle perkauksen saloja ja varoittaa miestä seisomasta liian lähellä pöytää. ”Kotkan kalamarkkinoilla porukkaa tulee todella lähelle seuraamaan työskentelyäni. Silloin kysyn, anteeksi, mutta onko rouvalta leikattu umpisuoli? Siinä vaiheessa tulee pari metriä väliä”, Nyberg nauraa.
Nyt on Haapasalon vuoro kokeilla. Vapaa toimittaja Hasse Härkönen seuraa tilannetta tarkkaavaisesti vieressä ja äänittää kaiken kirjaa varten. Härkönen heittää Haapasalolle kysymyksen, onko tältä leikattu jo umpisuoli. ”Ei vielä. Kerrankos sitä itseltään leikkaisi. Mutta onko teistä kukaan leikannut itseltään umpisuolta?", Haapasalo naurahtaa.
Särkikalat kunniaan
Kun Ville Haapasalo opettelee kalanperkausta, on paikalla vähintään pari kuvaajaa, toimittajia ja kalastusammattilaisia. Oppitunti liittyy Haapasalon lokakuussa ilmestyvään kirjaan, Vimpan päälle kalareissu. Haapasalo seikkailee, Juha Metso ikuistaa seikkailut kuviksi, kalastaja Ben Henriksson toimii asiantuntija-apuna ja Hasse Härkönen koostaa materiaalit kansien väliin.
– Halusin ruveta tekemään kalastuskirjaa, kun kuulin, että Suomessa täytetään syötävällä kalalla maakuoppia, kun ei tiedetä mihin se laitettaisiin. Ajattelin että siinä on jotain väärin, Haapasalo muistelee.
1990-luvulla se meni vielä niin, että mitä mikrosta sai, se oli tosi hyvää.
Ville Haapasalo
Haapasalo rupesi ottamaan asioista selvää ja sai mukaansa Henrikssonin, Metson ja Härkösen. Miehet rupesivat miettimään syitä särkikalojen roskakala-maineeseen ja ajatus kirjasta selkiytyi. Haapasalon mukaan ihmiset eivät tiedä miten särkikaloja perataan eikä niistä osata enää laittaa ruokaa.
– Ruoan ja sen alkuperän merkitys ovat kasvaneet viime vuosina todella paljon. 1990-luvulla se meni vielä niin, että mitä mikrosta sai, se oli tosi hyvää. Eihän se enää vaan mene niin, Haapasalo pohtii.
Työryhmä on kalareissujensa myötä huomannut kuinka helposti Suomessa saa kalaa. Erityisesti särkikalaa tulee Haapasalon mukaan runsaasti, joten on harmillista, että ne heitetään pois vain sen takia, ettei niistä osata tehdä ruokaa.
– Miksi me lennätetään Aasiasta jotain eksoottista kalaa tai Norjasta lohta ja syödään sitä, kun läheltä löytyy aivan loistavaa kalaa? Ja niistä saa tehtyä erinomaista ruokaa, Haapasalo huudahtaa.
Ei pelkkä oppikirja
Valokuvaaja Juha Metso on pystyttänyt rantaan valaistuksen työpöydän läheisyyteen. Mies hakee kuvakulmia ja antaa kameran laulaa. Pieninkään yksityiskohta ei jää huomaamatta. Työskentely muun porukan kanssa on luontevaa. Metso ja Haapasalo ovat vanhoja tuttuja, kalakirja on heidän neljäs yhteinen projektinsa.
Nähtävästi olin silloin biologian tunnilta pois, kun siellä käsiteltiin vimpaa.
Ville Haapasalo
Työryhmän vitsailua ja kujeilua seuratessa on helppo ymmärtää, ettei Vimpan päälle kalareissu tule olemaan pelkkä oppikirja. Sen lisäksi, että se on katselmus ympäröivään merialueeseen ja jokiin, tulevat tarinat olemaan olennainen osa kirjan sisältöä.
– Tarinat ovat olleet aina iso osa elämääni. Olen parinkymmenen vuoden ajan kertonut työkseni tarinoita, mutta on niitä myös mukavaa kuunnella. Ja mistä löytyy parempia kalatarinoita kuin kalamiehiltä, Haapasalo vinkkaa.
”Veitsi menee ihan tästä ruotojen alta. Tässä on se kuuluisa anopin pala”, Kari Nyberg sanoo ja esittelee isoa ruotoa, josta päivä paistaa lävitse. ”Tämänkin voi pistää myllystä läpi tai laittaa keittoon”, Nyberg jatkaa. ”Tai pistää anopista läpi. Lihamylly, jätemylly ja anoppi”, Haapasalo vitsailee ja koko porukka repeää nauruun.
Yllättävä vimpa
Vaikka Haapasalo on kalastanut paljon ennenkin, on vimpa hänelle täysin uusi tuttavuus. Mies tutustui kalaan vasta kirjaprojektin myötä. Mieheen vimpa on kuitenkin tehnyt suuren vaikutuksen.
– Nähtävästi olin silloin biologian tunnilta pois, kun siellä käsiteltiin vimpaa. Me ollaan syöty sitä täällä graavattuna, kylmäsavustettuna, lämminsavustettuna, keittona ja pihveinä. Ja joka kerta kala osaa yllättää!, Haapasalo kiittelee.
Lapseni sanovat: ”Me tiedetään, että sä olet hullu, mutta oikeasti, älä näytä sitä kaikille”.
Ville Haapasalo
Haapasalo pääsee myös kokkaamaan ruokaa vimpasta ja muista särkikaloista. Myös huippukokeille annetaan särkikaloja työstettäviksi ja ikuistetaan heidän tuotoksensa. Luvassa on sekä kotiruokaa että ravintola-annoksia. Tarkoituksena on Haapasalon mukaan näyttää kuinka monikäyttöisiä särkikalat ovat.
”Joustava veitsi ja jäykkä ranne, mutta sopivasti joustava ranne. Anna veitsen tehdä duuni”, Nyberg ohjeistaa. Haapasalo on opetuksesta mielissään.
– Kun joku, joka on tehnyt tätä työkseen 35–40 vuotta näyttää miten perkaus oikeasti tehdään, niin yhtäkkiä tajuaa, että todellakin – ei tämä ole niin vaikeaa, Haapasalo kiittelee.
Pukukoodi Haapasalo
Räntäsade yltyy juuri, kun miehet saavat kalanperkausopetuksen päätökseen. Nyberg jatkaa vielä muutaman kalan kanssa, Metso ikuistaa tilanteen kuvaamalla ja Härkönen äänittää materiaalin myöhempää käyttöä varten. Ville Haapasalo on tuttuun tapaan pukeutunut mustiin. Jalassa on shortsit ja päässä pipo, jonka päälle mies on nostanut aurinkolasit.
Kuulin että Suomessa täytetään syötävällä kalalla maakuoppia, kun ei tiedetä mihin se laitettaisiin. Ajattelin että siinä on jotain väärin.
Ville Haapasalo
– Kesä on silloin kun lumet sulaa. En näe täällä missään lunta, eli silloin se on kesä ja silloin mulla on shortsit. Pitkät housut laitan jalkaan, kun tulee lumi.En ensilumesta, vaan sitten kun lumipeite on pysyvästi maassa, Haapasalo kertoo pukeutumisestaan.
– Kulkisin varmaan talvellakin shortseissa, mutta lapseni kieltävät. He sanovat: ”Me tiedetään, että sä olet hullu, mutta oikeasti, älä näytä sitä kaikille”. Olen siis pakotettu pitämään pitkiä housuja talvella, Haapasalo nauraa.
Kirjaprojektin lisäksi Haapasalon pitää liikkeessä muun muassa Venäjän TV:lle tehtävä kalastusohjelma. Mies oli vastikään kalastusreissulla pohjoisessa, Kuolan niemimaalla. Siellä Haapasalo ei kuulemma kehdannut liikkua shortseissa.