Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Greenpeace julkistaa salaisia asiakirjoja TTIP-neuvotteluista

Yhdysvaltain ja EU:n välinen vapaakauppasopimus aiheuttaisi suuria riskejä ympäristölle, ilmastolle ja kuluttajille, väittää ympäristöjärjestö Greenpeace, joka on saanut haltuunsa satoja sivuja salaisia neuvottelumuistioita TTIP-neuvottelujen 13.kierrokselta.

Saksan ja Yhdysvaltain liput liehuivat Hannoverin teollisuusmessuilla EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppasopimuksen TTIP:n 13.neuvottelukierroksen alkamista edeltävänä päivänä 24.huhtikuuta.
Saksan ja Yhdysvaltain liput liehuivat Hannoverin teollisuusmessuilla EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppasopimuksen TTIP:n 13.neuvottelukierroksen alkamista edeltävänä päivänä 24.huhtikuuta. Kuva: CHRISTIAN CHARISIUS / EPA
Laura Airola
Avaa Yle-sovelluksessa

Ympäristöjärjestö Greenpeace on saanut haltuunsa 248 sivua kokousmuistioita Yhdysvaltojen ja EU:n välisistä vapaakauppasopimusneuvotteluista.

Järjestön mukaan vuodetut asiakirjat paljastavat, että TTIP-sopimukseen liittyy valtavia ympäristöriskejä.

– Ne osoittavat, että Yhdysvaltojen tavoitteena on alentaa tai kiertää EU:n ympäristönsuojelustandardeja, sanoo Greenpeacen EU-yksikön johtaja Jorgo Riss.

Maanantaina järjestö aikoo julkaista salaiset asiakirjat "valaistakseen" neuvotteluja. Järjestö on jo antanut asiakirjoja nähtäväksi joillekin suurille eurooppalaisviestimille, muun muassa brittilehti The Guardianille ja Saksan yleisradioyhtiölle. TTIP-neuvottelujen 13. kierros päättyi viime viikolla.

The Guardian kirjoittaa asiakirjoihin viitaten, että neuvottelut Yhdysvaltojen ja EU:n välisestä vapaakauppasopimuksesta ovat ajautuneet umpikujaan "sovittamattomien" ristiriitojen vuoksi.

Asiakirjoista saadun tiedon mukaan Yhdysvallat ei esimerkiksi aio suostua EU:n esitykseen uudesta tuomioistuimesta, jossa investointiriidat ratkaistaisiin. Jo ennakolta oli tiedossa, että Yhdysvallat suhtautuu ehdotukseen julkisesta tuomioistuimesta hyvin kriittisesti.

The Guardianin mukaan vuodetuista kokousmuistiinpanosta selviää myös muun muassa se, että kosmetiikan osalta ongelmia aiheuttaa EU:n eläinkokeet kieltävä sääntö. Muistiossa todetaan lehden mukaan, että "EU:n ja Yhdysvaltain tavoitteet ovat yhteensovittamattomat".

Ongelmia ei kuitenkaan mainita julkisessa raportissa neuvotteluiden kulusta, jonka Euroopan komissio on valmistanut parlamentille.

Brittilehti The Guardianin mukaan vuodetut neuvotteluasiakirjat eivät anna kuvaa siitä, että neuvottelut etenisivät aikataulussa, vaikka molemmat neuvotteluosapuolet vakuuttivat 13. neuvottelukierroksen jälkeen uskovansa sopimuksen solmittavan vielä Obaman hallintokaudella, vuoden loppuun mennessä.

Saksalaislehti Süddeutsche Zeitung ja Saksan yleisradioyhtiö ARD vahvistavat saaneensa neuvotteludokumentteja ympäristöjärjestö Greenpeacelta.

Greenpeace pitää tiedotustilaisuuden asiasta Berliinissä maanantaina puoliltapäivin Suomen aikaa.

Suosittelemme