Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Grillin puhdistamiseen löytyy kikkakuutosia, mutta perinteinen teräsharja toimii aina

Grillin puhdistukseen löytyy monia konsteja, jos vaivannäkö ei houkuttele vaan haluaa päästä helpolla. Sipuli, etikka tai alumiinifolio ovat kikkakuutosia, joilla vaivaa pitäisi säästyä. Asiantuntija suosittelee kuitenkin perinteistä grilliharjaa.

Pihvit paistetaan kuumalla parilalla
Kuva: Yle
Antti Heikinmatti
Avaa Yle-sovelluksessa

Grillin puhdistamiseen löytyy useita konsteja ja niksejä internetistä. Grillivalmistajat ja rautakaupan asiantuntija suosittelevat kuitenkin tarkoitukseen kehitettyjä pesuaineita ja perinteistä grilliharjaa.

– Kun kyse on kuitenkin ruuanlaittoon käytettävästä tuotteesta, niin kyllä ihan ensimmäisenä lähtisin sillä grilliharjalla liikkeelle, sanoo myyjä Sanja Sorvoja Kemin K-Raudasta.

– Jos harjaaminen ei riitä, sitten käytetään valmistajien suosittelemia kemikaaleja.

Entä jos metalliharjalla kuuraaminen tuntuu liian kovalta työltä?

– Sitten ostetaan ne ruuat grilliltä, vitsailee Sorvoja vastaukseksi.

Sipuli, peruna ja folio – siinä niksi-Pirkkojen konstit

Internet pullistelee – kuinkas muutenkaan – toinen toistaan mielikuvituksellisempia puhdistusniksejä niille, joita harjan heilutus ei innosta.

Esimerkiksi grilliritilän hankaaminen puolitetulla keltasipulilla neuvotaan useammassakin vinkissä. Lisäbonuksena sipulissa on se, että se on taatusti ekologinen tuote – ja tuoksukin on mukava, jos sattuu siitä pitämään.

Etikan, ammoniakin ja ruokasoodan seoksen kerrotaan irrottavan ritilään tarttuneet ruuantähteet jopa ilman minkäänlaista hankausta. Vuorokauden liottelu seoksessa ja huuhtelu letkulla riittää, vakuuttaa nettiniksi.

Järkeenkäypä konsti on ottaa avuksi lämpö: ritilän voi esimerkiksi peittää alumiinifoliolla yläpuolelta ja hiillostaa ritilään tarttuneet ruoantähteet tuhkaksi grillin kuumuutta hyväksikäyttäen. Vastaavia puhdistustoimintoja on monissa sähköuuneissa.

Lievempään törynpoistoon voi käyttää apuna kuumailmapuhallinta.

Suosittelemme sinulle