HJK oli pelillisesti vaikeuksissa vieraspelissä PK-35 Vantaata vastaan, mutta onnistui voittamaan 2-1. Neljännen kierroksen SJK-pelin jälkeen puhuttiin HJK:n Atomipuhvelista eli parivaljakosta Atomu Tanaka – Alfredo Morelos. PK:ta vastaan ratkaisijat tulivat toiselta suunnalta, HJK:n nigerialaiselta vasemmalta laidalta.
Säiden lämmetessä HJK:n vasen laitapelaaja Nnamdi Oduamadi on äitynyt parissa viime pelissä vahvaan iskuun. Lauantaina ”Odu” osui itse kerran, ja sai taustatukea myös maanmieheltään laitapakki Taye Taiwolta. Taiwo viimeisteli HJK:n voittomaalin, ja osuma oli nigerialaiselle samalla uran ensimmäinen Veikkausliigassa.
- Laitapuolustajalle on aina hienoa, kun pääsee tekemään maalin. Minä rakastan maalien tekemistä, koska se tuo niin paljon iloa. Pitää muistaa kuitenkin, että päätehtäväni on tietenkin puolustaa. Olemme todella iloisia tuloksesta, Taiwo nautti.
Oduamadi tuli Suomeen ja HJK:hon Taiwon suostuttelemana, eikä Klubi ole saanut pettyä. AC Milanista lainalla oleva Oduamadi on tehnyt kaksi maalia ja syöttänyt tämän lisäksi kolme.
- Kun en tee maaleja, niin hän (Taiwo) on minulle vihainen, ja sanoo, että minun on tehtävä maaleja, Oduamadi paljasti.
- Olen kuitenkin tuntenut oloni todella tervetulleeksi täällä. Taye neuvoi minua tulemaan tänne. Tämä oli meille kauden ensimmäinen vierasvoitto, joten olen todella iloinen.
- Pitää kiittää Nnamdia, että hän tuli HJK:hon, Taiwo lisäsi.
Viime päivinä sää on ollut suotuisa, ja se on lämmittänyt kehon lisäksi myös mieltä.
- Tämä on minun sääni. Kun on kylmää, niin en pidä siitä, Oduamadi naureskeli.
Kannattajille kiitosta
Pelin jälkeen myös HJK:n kannattajat kiittivät Taiwoa voittomaalista kovaäänisen laulun säestämänä. Taiwo vastasi tähän letkeälanteisella tanssillaan. Toista kauttaan HJK:ssa pelannut Taiwo vaikuttaa olevan sopeutunut hyvin Suomeen.
- Tämä on minulle kuin toinen koti. Voitto oli todella tärkeä myös meidän kannattajillemme. Arvostan heitä todella paljon. Kun meillä on vaikeaa, niin he puhaltavat pelaamiseemme lisää henkeä, Taiwo kiitteli.
- Kannattajamme ovat ällistyttäviä. Sillä ei ole mitään väliä missä pelaamme. He tulevat aina paikalle, Oduamadi jatkoi.
Sekä Taiwo että Oduamadi ovat Veikkausliigaan hyvin meritoituneita pelaajia. Taiwo on pelannut urallaan ammattilaisena muun muassa Ranskan, Italian ja Englannin pääsarjoissa. Nigerian maajoukkuetta Taiwo on edustanut yli 50 kertaa.
Oduamadi puolestaan debytoi Italian Serie A:ssa AC Milanin paidassa vain 19-vuotiaana. Debyytin lisäksi kokemusta Serie A:sta ei tullut, mutta Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Oduamadi on pelannut viiden kauden ajan.
Mutta mitä mieltä kaksikko on Suomen Veikkausliigan tasosta?
- Täällä peli on hyvin erilaista verrattuna Italiaan. Siitä asti, kun olen tullut tänne, olen saanut ottaa vastaan potkuja jaloille. Täällä peli on paljon kovaotteisempaa, Oduamadi arvioi.
- Suomessa juostaan paljon. Tämän lisäksi täällä harjoitellaan kovaa ja harjoituskausi on pitkä. Mielestäni myös täällä on harjoiteltava todella kovaa, mikäli mielii pärjätä kentällä, Taiwo tiivistää.
Voitolla HJK vankisti asemaansa sarjan kärkipaikalla. Kahdeksan pelin jälkeen joukkueella on kasassa 17 pistettä.