Maalipaikoilla ei juhlittu Kuopiossa, kun tiukalla puolustuspään pelaamisella taktikoineet KuPS ja VPS kohtasivat Kuopiossa. KuPS onnistui kerran vaasalaisten puolustuksen murtamisessa kun Saku Savolainen puski ottelun voittomaalin Urho Nissilän kulmapotkusta ja näin kuopiolaisille kolmas perättäinen kotivoitto maalein 1-0.
Ottelun alla kohautti KuPS:n Petteri Pennasen yllättävä poisjäänti ottelusta. KuPS tähti tuli keskiviikkona vaihtoon omasta pyynnöstään ottelun lopussa ja tänään huhumylly oli oitis valmis, kun Pennanen ei ollut kokoonpanossa. Ilmeisesti poisjäännin taustalla ei ole sen vakavampaa kuin äkillinen vatsatauti.
Saku Savolaiselle illan maali oli toinen Veikkausliigassa ja myös toinen puskumaali.
-Tullee hyviä keskityksiä, tyytyi illan sankari toteamaan puskumaalien salaisuudesta.
-Tänään pelattiin niinkuin suunniteltiin. Odotettiin oikeaa hetkeä iskeä ja todella hyvin onnistuttiin tekemään pallonriistoja hyökkäyspäässä, näki Savolainen.
VPS:n valmennusjohdossa ei iloittu.
-Tästä tuli meille vaikea ottelu. Tietysti vastustaja teki asioita paremmin. Ei tehty asioita niin kuin meidän piti tehdä. Perustekeminen ei ollut tarpeeksi hyvää, sanoi VPS:n valmentaja Petri Vuorinen.
-EI päästy alhaalta avaamaan peliä niin hallitusti kuin mitä tavoiteltiin ja haluttiin, täsmensi Vuorinen.
KuPS-valmentaja Marko Rajamäki näki voiton yhtenä avaimena kuopiolaisten onnistuneen prässipelin.
-Se toimi hyvin. Saimme katkoja niistä kohtaa mistä halusimmekin.
-Pallon hallinta oli ehkä 50-50, mutta 70 prosenttia peliajasta pallo oli vaasalaisten kenttäpuoliskolla ensimmäisellä puoliajalla.
-Toiselle puoliajalle tehtiin pientä viilausta prässipeliin ja saimme katkoja sellaisissa paikoissa, että meidän olisi pitänyt viimeistellä pari maalia lisää, sanoi Rajamäki.
VPS-fanit bussiin poliisin valvonnassa
Nähtävästi joillakin Vaasasta tulleilla faneilla oli ottelun alussa tylsää, kun he päättivät yrittää provosoida KuPS-faneja tappeluun puoliaikojen välisellä tauolla.
Silminnäkijoiden mukaan vaasalaiset yrittivät ryöstää KuPS-fanien lipun fanikatsomosta ja nujakka pääkatsomon takana oli viittä vaille valmis. Muutamia osumia puolin ja toisiin saatiin aikaiseksi, mutta järjestysmiehet taltuttivat tilanteen.
Yksi tilanteessa mukana ollut sai kaasua naamaansa, mutta pääsi pakenemaan Keskuskentältä.
Toinen puoliaika sujui rauhallisesti, mutta episodi sai aikaan sen, että VPS-fanien siirtymistä omaan bussiinsa valvoi 7 virkapukuista polisiia ja 7 järjestysmiestä.
Siitä. olivatko tilanteen aiheuttajat VPS:n virallisen faniryhmän jäseniä, ei ollut tietoa.
Kari Salmela, Kuopio