Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Kuusi autoa paloi Helsingin Myllypurossa – syynä tuhopoltto?

Helsingin Myllypurossa syttyi maanantaina aamuyöllä tuleen kuusi autoa parkkipaikalla. Pelastuslaitoksen ja poliisin arvio on, että autot sytytettiin tahallaan.

Kartta.
Kuva: Yle Uutiset
Raisa Autio
Avaa Yle-sovelluksessa

Itä-Helsingissä Myllypurossa paloi maanantaina aamuyöllä kuusi autoa kerrostalon parkkipaikalla. Pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtumapaikalle Myllypadontielle kello kahden jälkeen yöllä.

Autot roihusivat kerrostalon parkkipaikalla ja tuli oli levinnyt hiukan myös viereiseen metsään, missä vähän ruohikkoa oli palanut. Pelastuslaitoksen mukaan kerrostalokin olisi ollut vaarassa, jos autot olisivat ehtineet palaa pidempään. Lähimmät autoista olivat vain noin kolmen metrin päässä talosta.

Autot paloivat käyttökelvottomiksi.

Poliisi partioi Myllypurossa

Paikan päällä ollut asemamestari Ilpo Lehtonen Helsingin pelastuslaitokselta uskoo, että autot oli sytytetty tahallaan tuleen.

– Minun arvioni on, että tämä palo on sytytetty, Lehtonen sanoi.

Myös Helsingin poliisi arvioi, että todennäköisin syy autopalolle on tuhopoltto. Poliisi tutkii tapausta ja etsii mahdollista tuhopolttajaa Myllypuron alueella.

Ilpo Lehtonen pelastuslaitokselta kertoo, että kolme autoista oli tulessa renkaiden päältä. Hänen mukaansa se viittaa siihen, että joku on sytyttänyt autot. Kolme muuta autoa oli ilmiliekeissä pelastuslaitoksen saapuessa paikalle.

Ennen Myllypadontien hälytystä pelastuslaitos kävi lähistöllä sijaitsevalla Viilarintiellä, missä Lehtosen mukaan oli selvästi yritetty sytyttää kaivinkone palamaan. Tämäkin antaa viitteitä Myllypadontien palon tahallisuudesta, arvioi Lehtonen.

Vain pari päivää sitten, lauantain vastaisena yönä, Helsingin Tapaninvainiossa tapahtui epäilty tuhopolttojen sarja, jossa paloja sytyteltiin kahdeksassa eri paikassa.

Suosittelemme