Cannesissa julkaistava Rendel-elokuvan traileri pyöri auton takakontissa. Jesse Haaja ei pidä itseään vieläkään elokuvaohjaajana. Ei ennenkuin elokuva valmistuu.
Suomen ensimmäisen supersankari-elokuvan Rendelin kuvaukset on nyt ohi, mutta työ elokuvan parissa ei lopu vielä vähään aikaan. Nyt siirrytään leikkauspöydän ja jälkimarkkinoinnin pariin.
– Kuvausruljanssi oli kyllä iso ja raskas polku. Töitä tehtiin silloin satojen ihmisten kanssa, nyt loppusuoralla on mukana vain muutamia ihmisiä, kertoo elokuvan ohjaaja, mainostoimistoyrittäjä Jesse Haaja.
Kaikki, mitä elokuvan tekemisen aikana on tapahtunut, on yllättänyt Haajan. Mies tunnustaa, ettei tiennyt yhtään, mihin päänsä pisti.
Alunperinhän lähdin tekemään lyhytelokuvaa parin tonnin budjetilla.
Jesse Haaja
– On ihme, että se saatiin vietyä loppuun ja vielä näin mallikkaasti, koska siitä tuli upea. Alunperinhän lähdin tekemään lyhytelokuvaa parin tonnin budjetilla. Pian kuitenkin puhuttiin jo kahdestakymmenestä tuhannesta, sitten kahdesta sadasta tuhannesta.
– Täytyy kuitenkin rehellisesti tunnustaa, että viimeistään viime vuoden Cannesin elokuvajuhlien jälkeen tuli pieni löysä housuun, kun tajusin, että puhutaankin miljoonabudjetista ja valmiista levikistä. Lisäksi elokuvan pitää kestää kansainvälinen vertailu. Oman tutinansa toi se, kun meille kerrottiin Cannesin jälkeen, että tuollaisella konseptilla te ette pysty sitä leffaa tekemään, muistelee Haaja.
Arki tasoittaa
Elokuvan tekeminen on Haajalle hyvin henkilökohtainen juttu. Hän ei usko, että olisi enempään pystynyt.
– Fyysisesti ja henkisesti kävin kyllä sellaisen koulun tässä läpi, että en usko, että pystyisin enää oikeasti puristamaan päivää tai kahta enempää. Palautuminen on kieltämättä ollut vähän haasteellista. Pari yötä on mennyt niin, että olen heräillyt tunnin välein. Mutta arjella on hieno tapa tulla vasten kasvoja, joten kyllä tämä tästä alkaa rullaamaan.
Elokuvan kuvausten aikana Haajan eteen tuli rankkojakin hetkiä eri aiheista, kun hän oli väsynyt eikä vaan jaksanut.
– Muistan yhden viikon viime syksyltä, kun kuvasimme ulkona. Yöt oli jo aika kylmiä ja tehtiin 19-tuntista päivää aamuviiteen asti. Kuvaus vaati tekovesisateen ja olin ihan märkä ja en vaan jaksanut enää. Silloin välillä itkettiin porukalla, mutta kyllä me kuitenkiin se läpi vedettiin.
– Sitten taas oli sellaisia päiviä, joihin sisältyi tosi vaikeita kohtauksia. Kun elokuvassa on tavallaan paljon omaa itseään, niin eteen tuli sellaisia kärjistettyjä tilanteita. Sitten kun niihin menee tosi syvälle ja näkee, että joku tekee sen tarinan sun silmien edessä, niin kyllä myös silloin kyyneleitä valui, muistelee Haaja.
Ei paineita
Jesse Haaja ei sanojensa mukaani kykene nyt kokemaan suuria paineita elokuvan menestymisen suhteen. Työryhmä ja ohjaaja seisovat täysin työnsä takana.
– En viitsi ottaa nyt paineita, antaa niiden tulla sitten kun ensi-ilta lähestyy. Se on varmaan oma henkinen taistelunsa sitten. Rahallisesti olisi kiva saada takaisin se, mitä sinne on laitettu. Suomessa tavoite olisi päästä 100 000- 200 000 katsojaan ja nuo ulkomaan kuviotkin näyttää nyt tosi hyvälle. Rendelillä on hyvät mahdollisuudet olla erittäin isosti levitetty elokuva.
– Elokuvan budjetti on 1,3 miljoonaa. Jos pari miljoonaa olisin tuohon saanut lisää, me olisi tehty leffasta tosi paljon parempi ja isompi. Se ei tarinaan olisi käytännössä vaikuttanut, mutta kerrontaan olisi saatu paljon enemmän pelivaraa ja olisi saatu nukkua välillä kunnon yöunetkin, sanoo Haaja.
– Ikärajasuositukseksi saattaa oman mutu-tuntumani mukaan joissain maissa tulla K16, mutta veikkaan, että K13 on lähempänä totuutta. Se on ihan muutamasta kohtauksesta kiinni.
Rahallisesti olisi kiva saada takaisin se, mitä sinne on laitettu.
Jesse Haaja
Tänä vuonna Cannesissa Haaja tulee tapaamaan monia ulkomaisia elokuvan levittäjiä ja myyntiagentteja, jotka ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa. Elokuvan traileri on matkannut Haajan auton takakontissa.
– Me lähdetään nyt miettimään, minne kaikkialle tämä oikeasti saadaan menemään, miten iso levitys siitä tulee ja milloin se tapahtuu. Nämä on oikeastaan Cannesin To Do-listalla.
Kiitos tekijöille
Rendeliä on kuvattu Mikkelissä, Varkaudessa, Kajaanissa, Kuopiossa, Sotkamossa ja Helsingissä. Eteläsavolaisia on ollut mukana 20-30, tiiviimmässä työryhmässä 10-15. Mikkeli on elokuvan näkyvin paikka. Kopterikamera on kuvannut koko kaupungin. Tunnistettavia paikkoja ovat muun muassa Naisvuori, tuomiokirkko, katukuvat ja siilot.
Tätä taustaa vasten elokuvan maailman ennakkokin on Mikkelissä, sen Jesse Haaja lupaa. Asiasta on väännetty monta kertaa monessakin pöydässä, mutta Haajan mukaan se on ainoa oikea tapa esitellä tämä elokuva. Mikkelin jälkeen vuorossa on ainakin Varkaus.
– Tämä on kunnianosoitus niille ihmisille ja paikoille, jotka ovat tekemisen mahdollistaneet. Tässä on ollut mukana niin järjetön määrä ihmisiä ja erilaisia kumppaneita takana, että en ikinä elämäni aikana pysty kiittämään heitä tarpeeksi, Haaja herkistyy.
Jatko-osastakin on ollut puhetta, mutta sen tarkemmin Haaja ei asiasta pysty kertomaan.
Rendel-hahmon Jesse Haaja on luonut ja työstänyt teini-ikäsenä. Siinä on vaikutteita Batmanista, Tuomarista, Spawnista ja Watchmenista ja ne kaikki ovat Haajan mukaan jollain tavalla osaltaan vaikuttaneet Rendeliin. Taustatarina ja käyttäytymismalli ovat kuitenkin hyvin erilaiset, Haaja toteaa.
Mikä supersankari olisit itse?
– No, mullahan on sellainen perjantai-illan traditio, että punkkulasi eteen, Batman-puku päälle ja sitten juoksentelen pitkin Mikkelin Tupalaa, virnistää Haaja poikamaisesti.