Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Pitkän elämän lähteillä

Antonio neuvoo hengittämään meri-ilmaa, Amina kirjoittamaan runoja. Kansainvälinen tutkimusryhmä yrittää selvittää, miksi poikkeuksellisen moni Acciarolin alueen asukas elää yli satavuotiaaksi. Yksi alueen erikoisuus on paikallisten yrttien, kuten rosmariinin, runsas käyttö. Teoria on jo olemassa.

Amina Fedullo ja Antonio Vassallo nauttivat raikkaasta ulkoilmasta asuntonsa edustalla Acciarolin kylässä. Vanha pariskunta istuu tuoleilla.
Amina Fedullo ja Antonio Vassallo nauttivat raikkaasta ulkoilmasta asuntonsa edustalla Acciarolin kylässä. Kuva: Petri Burtsov / Yle
Petri Burtsov
Avaa Yle-sovelluksessa

Ensivaikutelma on hämmentävä.

101-vuotias Antonio Vassallo kävelee rivakasti vastaan ja kättelee jämäkästi. Puhe ei sammalla, vaan sanoissa on italialaista särmää. Käsien tahdikas liike säestää puheenpartta.

Antoniota voisi luulla paria vuosikymmentä nuoremmaksi.

– Olen kalastanut koko ikäni ja asunut aina tässä samassa kylässä, hengittänyt raikasta meri-ilmaa. Tämä kaunis meri on antanut minulle pitkän elämän, hän uskoo.

Jos pysähdyt paikallesi, tarinasi on lopussa.

Antonio on yksi Etelä-Italiassa sijaitsevan Acciarolin kylän ja sen lähiseudun yli 300 vanhuksesta, jotka ovat täyttäneet 100 vuotta.

Iäkkäitä vanhuksia on alueella niin paljon, että kansainvälinen tiedeyhteisö on kiinnostunut heistä. Amerikkalaiset ja italialaiset tutkijat yrittävät parhaillaan selvittää, miksi juuri täällä eletään niin pitkään.

Löytyykö Acciarolista pitkän elämän salaisuus?

Mies veneessä. Acciarolin kylän asukkaista monet saavat elantonsa kalastuksesta.
Acciarolin kylän asukkaista monet saavat elantonsa kalastuksesta. Kuva: Petri Burtsov / Yle

Annetaan Antonion puhua ensin.

Hänen kehumaansa Acciarolin raikasta meri-ilmaa löytyy läheisestä Sisiliastakin. Tai oikeastaan kaikkialta Etelä-Italiasta. Mitkä muut asiat pidentävät ikää, signor Antonio?

Päivät kuluvat yhdessä kylän muiden vanhusten kanssa korttia pelaillen, Antonio kertoo.

Karttagrafiikka.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

– Televisiota ei ole, eikä sitä tekisi mieli katsoakaan. Kuka nyt kotona aikaansa viettäisi, kun asuu näin kauniissa kylässä, hän sanoo.

Antonio vitsailee ottaneensa tarkoituksella nuoremman naisen, joka pitäisi hänet virkeänä.

93-vuotias Amina-vaimo nauraa vieressä kovaan ääneen. Aviomies on kuulemma pilalle hemmoteltu.

– Antoniolle on laitettu niin hyvää ruokaa, että jo pelkästään sillä saavuttaa 100 vuoden iän, Amina Fedullo nauraa.

Pariskunta on syönyt samaa ruokaa koko ikänsä.

Antonio on tuonut kotiin pyydystämäänsä kalaa, ja Amina on kasvattanut kaiken muun ruoan maatilallaan ja puutarhassaan.

Äläkä unohda viiniä. Juomme lasin joka päivä.

Acciaroli sijaitsee vain kivenheiton päässä paikasta, jossa amerikkalainen biologi Ancel Keys neljä vuosikymmentä sitten kehitti termin ”Välimeren ruokavalio”.

Ruokavalioon kuuluu paljon kalaa ja kasviksia, palkokasveja, täysjyväviljaa, oliiviöljyä ja tuoreita hedelmiä. Vain vähän punaista lihaa.

– Äläkä unohda viiniä. Juomme lasin joka päivä, Amina muistuttaa.

Samanlaista ruokaa syödään kuitenkin myös muualla Etelä-Italiassa.

Acciarolin erikoisuus on paikallisten yrttien runsas käyttö. Rosmariinia käytetään melkein kaikessa ruoanlaitossa. Sitä kasvaa villinä ympäri kylää.

Neitsyt Marian patsas Acciarolin satamassa suojelee kylän kalastajia.
Neitsyt Marian patsas Acciarolin satamassa suojelee kylän kalastajia. Kuva: Petri Burtsov / Yle

Roomalainen professori on kehittänyt teorian acciarolilaisten pitkän iän salaisuudesta. Professori Salvatore Di Somma johtaa Italian osalta kansainvälistä tutkimusta Acciarolin ja lähikylien vanhuksista.

Teoria kuuluu näin: ihmiset alueella ovat alati aktiivisia. He eivät yksinkertaisesti pysy paikoillaan, vaikka ikää karttuu.

Ei tuntunut mitenkään erikoiselta täyttää 100 vuotta. Elämä jatkuu.

Acciarolilaiset kävelevät seudun vuorilla, hoitavat puutarhojaan, viettävät aikaa toistensa seurassa.

– He syövät hyvin ja nauttivat elämästä. Toisin sanoen: he elävät normaalia elämää, eivät vanhusten elämää, La Sapienzan yliopiston professori Di Somma sanoo.

Acciarolissa ehtii tavata päivän aikana kymmeniä 90- ja 100-vuotiaita. Yksikään heistä ei pidä itseään vanhana.

He ällistyvät, kun saavat tietää, että Suomessa 70-vuotiaita pidetään vanhuksina. Sen ikäisiä ovat heidän lapsensa.

Amina kertoo tuntevansa itsensä vielä nuoreksi.

– Jos jalkani olisivat paremmassa kunnossa, menisin vielä uusiin naimisiin, Amina sanoo ja iskee silmää miehelleen.

Professori La Somma huomauttaa, ettei pidä aliarvioida henkisen hyvinvoinnin vaikutusta pitkään ikään.

Ainakin Amina Fedullon henkistä hyvinvointia näyttävät kohentavan runot.

Amina kertoo kirjoittavansa runoja edelleen, ja niitä on tähän mennessä kertynyt kunnioitettavat 500 kappaletta. Kunnanjohtaja on kuulemma luvannut tehdä niistä jopa kirjan.

Amina myös esittää runoja mielellään. Aviomiehen Antonion ilmeestä tosin näkee, että samat runot on jo muutamaan kertaan kuultu.

– Ei tuntunut mitenkään erikoiselta täyttää 100 vuotta. Elämä jatkuu. Syön hyvin, nukun ja jutustelen. Mutta tämän runoilijan kohdalla oli toisin. Silloin juhli koko kylä, Antonio hymähtää ja katsoo Aminaan.

Miehet pelaavat korttia. Acciarolin kylän miehet kokoontuvat iltapäivisin pelaamaan korttia ja juoruamaan.
Acciarolin kylän miehet kokoontuvat iltapäivisin pelaamaan korttia ja juoruamaan. Kuva: Petri Burtsov / Yle

Antonion veli Giuseppe Vasallo on 94-vuotias. Aamut kuluvat viljelyksillä. Myöhemmin iltapäivällä hän käy yleensä pelaamassa korttia kylän miesten kanssa.

Giuseppe kertoo viettäneensä koko elämänsä hyvien ystäviensä parissa.

Ajattelen vain mukavia asioita. Välillä myös naisia.

– Ei minulla ole huolia, enkä halua vaivata päätäni ikävillä ajatuksilla. Ajattelen vain mukavia asioita. Välillä myös naisia, vaikka vanhus olenkin, hän sanoo.

Giuseppe kyselee paljon ikäihmisten elämästä Suomessa.

Giuseppe saa kuulla vanhainkodeista, yksinäisyydestä ja sairauksista. Siitä, että monet vanhukset asuvat yksin ja viettävät aikansa television ja ristisanojen parissa.

Giuseppella on viesti Suomen vanhuksille.

– Liikkukaa paljon. En ole koskaan paikallani ja yritän löytää aina jotain tekemistä. Teen töitä puutarhassani. Vietän aikaa vaimoni kanssa. Jos pysähdyt paikallesi, tarinasi on lopussa.

Tutkijoita kiinnostaa acciarolilaisten pitkäikäisyyden lisäksi myös se, miksi alueella ei esiinny lainkaan sydän- ja verisuonitauteja eikä esimerkiksi Alzheimerin tautia.

Muualla Italiassa Alzheimeria sairastavien määrä on eurooppalaista keskitasoa. Tautia esiintyy kuitenkin Italiassa vähemmän kuin esimerkiksi Suomessa, missä Alzheimeriin kuollaan useammin kuin missään muussa maassa.

Acciarolin kylässä elämänmeno on muuttunut vuosikymmenien varrella. Nykyisin ihmiset viettävät vähemmän aikaa yhdessä kuin ennen.
Acciarolin kylässä elämänmeno on muuttunut vuosikymmenien varrella. Nykyisin ihmiset viettävät vähemmän aikaa yhdessä kuin ennen. Kuva: Petri Burtsov / Yle

Sadassa vuodessa Acciarolin elämänmenossa ainakin yksi asia on muuttunut, Amina sanoo.

Aikaisemmin kyläläiset viettivät enemmän aikaa yhdessä. He vierailivat useimmin toistensa kodeissa, söivät hyvää ruokaa, lauloivat ja tanssivat.

– Kun olin nuorempi, viihdytimme toisiamme mandoliinia ja kitaraa soitellen. Nykyään kaikki katsovat vain televisiota, Amina huokaa.

Vinkit pitkään ja hyvään elämään suomalaisille

Antonio Vassallo.
Kuva: Petri Burtsov / Yle

Antonio Vasallo, 101 vuotta.

1. Vietä aikaa ystävien seurassa, älä television ääressä.

2. Nauti raikkaasta meri-ilmasta.

3. Ota itseäsi nuorempi nainen.

Amina Fedullo.
Kuva: Petri Burtsov / Yle

Amina Fedullo, 93 vuotta.

1. Syö ruokaa, joka on valmistettu puhtaista raaka-aineista.

2. Kirjoita runoja.

3. Nauti viiniä vähintään lasillinen päivässä.

Giuseppe Vassallo.
Kuva: Petri Burtsov / Yle

Giuseppe Vasallo, 94 vuotta.

1. Liiku paljon ja tee fyysistä työtä.

2. Älä vaivaa päätäsi ikävillä ajatuksilla.

3. Muista romantiikka ja flirttailu.

Suosittelemme