Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Lehti: Ruotsin turpo-selvitys ei suosittele Natoon menoa

Ruotsin turvallisuuspoliittinen ja liittoutumisselvitys valmistuu elokuussa. Nato on kuuma peruna.

ruotsalainen sotalaiva vesillä
Ruotsin turvallisuutta horjuttavat toistuvat epäilyt sukellusveneiden aluevesiloukkauksista. Korvetti Stockholm etsii sukellusvenettä toissa syksynä. Kuva: Anders Wiklund / EPA
Ahti Kaario
Avaa Yle-sovelluksessa

Ruotsin pitäisi harkita yhä läheisempää sotilaallista yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa, arvellaan Ruotsin turvallisuuspoliittisen selvitysmiehen esittävän raportissaan.

Raportin valmistelusta kertoo verkkolehti Politico. Selvitys julkaistaan elokuussa.

Politicon saamien tietojen mukaan raportissa ei tulla edes vihjaamaan Nato-jäsenyyden suuntaan. Ruotsin hallitus antoi diplomaatti Krister Bringéusille selvitystehtävän viime syksynä. Toimeksiantoon ei kuulu esittää neuvoja Nato-jäsenyyden puolesta tai vastaan.

Myöskään Suomen taannoisessa Nato-selvityksessä ei pyydetty suositusta jäsenyydestä. Suomen raportti totesi, että mennäänpä Natoon tai ollaan menemättä, kumpikin olisi syytä tehdä yhdessä Ruotsin kanssa.

Ulkoministeri: Ei Trumpin johtoon

Ruotsin nykyinen sosiaalidemokraattijohtoinen hallitus ei aio hakea Naton jäsenyyttä. Se on ilmoitettu selvästi.

Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström sanoi, että hän ei haluaisi Donald Trumpin määrittelevän Ruotsin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Wallström viittasi mahdollisuuteen, että Trumpista tulisi Yhdysvaltain presidentti.

Politicon mukaan Ruotsin hallitus on halunnut myös välttää Nato-selvityksen laatimisen, ja nyt tekeillä oleva raportti yleisemmällä turvallisuus-otsikolla on kompromissi.

Monet Ruotsin oppositiopuolueet sen sijaan kannattavat Natoon liittymistä. Ruotsin kokoomuksen edustaja on myös todennut, että asiassa ei tarvitse odottaa Suomen mielipidettä.

Venäjän uhka ja uhkailu

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi viime kuussa sanomalehti Dagens Nyheterille, että Venäjä ryhtyisi tarvittaviin toimiin, mikäli Ruotsi liittyisi Natoon. Hän vihjasi, että toimet olisivat sotilaallisia. Ruotsin hallitus totesi, että se ei moista uhkailua hyväksy.

Ruotsi tuntee tarvitsevansa tukea sotilaallisesti vahvistuvaa ja uhkaavasti käyttäytyvää Venäjää vastaan. Ruotsin puolustusvoimat on säästetty varsin heikoiksi.

Toisaalta, sotilaallinen yhteistyö on nytkin tiivistä Yhdysvaltain kanssa. Se oli sitä jo kylmän sodan aikana.

lentokoneita ruotsalaistukikohdassa
Yhteistyötä käytännössä. Amerikkalainen F-16 -hävittäjä Luulajan lentotukikohdassa viime keväänä. Koneen takana Ruotsin Gripen ja Suomen Hornet. Kuva: Susanne Lindholm / EPA

Gotlannin keskeinen sijainti

Erityisen haavoittuvana pidetään Itämerellä sijaitsevaa, Ruotsille kuuluvaa Gotlannin saarta. Venäläisten olisi melko helppo tehdä maihinnousu sinne Kaliningradista. Gotlannista Venäjä kykenisi ohjuksilla paitsi uhkaamaan Ruotsia, myös lamauttamaan meri- ja ilmaliikenteen eteläisellä Itämerellä. Ruotsilla on Gotlannissa vain pieni osasto sotilaita.

Gotlannin merkitykseen viitataan myös Bringéusin raportissa. Hän ennakoi, että saarelle alkaisi sotilaallinen kilpajuoksu, jos Baltian maihin hyökätään. Tämä taas lisäisi Ruotsin riskiä joutua sotaan.

Suosittelemme sinulle