Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Lainapäätökseen vaikuttavat kymmenet eri seikat – "Lopulta ihminen tekee päätöksen"

Lainanhakija voi kokea ihmetystä, jos pankkivirkailija tiedustelee lainaneuvottelussa mitä kummallisimpia yksityiskohtia. Niillä kartoitetaan lainanhakijan maksukykyä.

Grafiikka. missä on 500 euron seteli ja siinä kiinni avain.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Sanna Kähkönen
Avaa Yle-sovelluksessa

Maksukyky on sana, jonka Nordean Pohjois-Suomen alueen varajohtaja Jussi Huttunen nostaa useasti esille lainan saamisen yhteydessä.

– Totta kai asiakkaan maksukäyttäytyminen vaikuttaa kokonaisuudessaan. Jos asiakkaalla on useita tiliylityksiä, se tietysti vaikuttaa pankkimme harkintaan luoton myöntämisestä. Oli sitten kyseessä asuntolaina, kulutusluotto tai autolaina.

Jotkut pankit ovat toisia tarkempia siitä, minkälaiset maksuvaikeudet vaikuttavat lainan saantiin. Nordeassa asiakkaan kakkostilin miinukselle meneminen palvelumaksun vuoksi ei ole este lainan myöntämiselle, eikä sillä ole vaikutusta lainatarjoukseen, kertoo Huttunen.

Usein puhutaan hyvästä ja huonosta lainatarjouksesta. Lainan hinnoittelu on Jussi Huttusen mukaan yksilöllistä.

– Ihmisten elämäntilanteet ovat erilaisia, ja muun muassa kaikille samaa työtä tekeville lainan hinta ei ole sama. Eli jos on maksuviiveitä tai tilinylityksiä, voivat ne vaikuttaa jonkin verran lainatarjoukseen.

Lainanottaja on riski pankille

Huttunen jatkaa, että myös myönnettävän lainan riski pankille vaikuttaa. Eli jos pankki arvioi, että asiakas pystyy maksamaan lainan takaisin, luotto voidaan myöntää hänelle. 

Lopulta ihminen tekee päätöksen.

Hanna Niskanen

– Maksukyky on perusteena myös yrittäjän saamaan asuntolainaan. Maksukyky arvioidaan yrittäjän palkanmaksukyvyn kautta, eli niillä keinoilla joilla yrittäjä voi nostaa itselleen palkkaa tai palkkamuotoisia tuloja.

Yrittäjä voi ottaa asuntoaan varten myös valtion lainaa, kunhan kriteerit täyttyvät.

– Ainoa ero tavalliseen palkansaajaan on siinä, että maksukyvyn arviointi on suoraviivaisempaa. Yrittäjälle palkka voi muodostua eri lähteistä, sanoo Nordean Pohjois-Suomen alueen varajohtaja Jussi Huttunen.

Yksittäinen asia ei vaikuta lainapäätökseen

Luottopäätöksen taustalla on kymmeniä eri asioita, joista asiakkaan maksukäyttäytyminen muodostuu, sanoo OP Kainuun henkilöasiakkaista vastaava pankinjohtaja Hanna Niskanen.

Maksukyky arvioidaan yrittäjän palkan maksukyvyn kautta

Jussi Huttunen

– Vaikuttavia seikkoja ovat esimerkiksi työsuhteen kesto, lainanhakijan toimialan yleinen työllisyys sekä se, kuinka hakija on hoitanut esimerkiksi Visa-laskun, onko sen maksamisessa ollut viiveitä, ja onko nykyiset lainat hoidettu ajallaan.

Kaikkia luoton myöntämiseen ja sen päätökseen vaikuttaneita perusteita on hankala avata yksilöidysti.

– Lopulta ihminen tekee päätöksen. Viime kädessä luottopäätöstä eivät siis ratkaise pelkät koneet, sanoo Hanna Niskanen.

Korjaus 16.5. klo 12.18: Muutettu otsikosta, mistä on kyse -laatikosta ja viimeisestä lauseesta kohta "yksi ihminen" muotoon "ihminen", koska päätöksenteossa on mukana vähintään kaksi ihmistä, ei vain yksi.

Suosittelemme