Ylen Spotlight-ohjelma on koonnut laajan juttukokonaisuuden Suomen Vastarintaliikkeen toiminnasta. Ohessa linkit Spotlightin ja MOTin juttukokonaisuuteen.
Natsijohtaja, jonka usko loppui
Näin toimii Suomen Vastarintaliike
Miehet, jotka johtavat natsiliikettä
Olemme koostaneet jutuista myös tiivistelmän, jossa kokemuksistaan liikkeen jäsenenä kertoo entinen natsijohtaja Esa Holappa.
– En tietenkään voi pyyhkiä menneisyyttäni uusnatsina pois - vaikka haluaisin. En voi myöskään kieltää menneisyyttäni ja sanoa, ettei sitä koskaan tapahtunut. Toisaalta voin olla ylpeä, että olen kasvanut ja päässyt pois vihasta ja epäluuloista. Minun kohdallani pohjana tälle muutokselle oli peiliin katsominen. Saatoin tunnustaa toimineeni väärin rasistina ja valkoisen vallan kannattajana, sanoo Holappa ja jatkaa:
– Olin antautunut vihamielisille aatteille jo hyvin nuorena, ja annoin niille loputtomasti sijaa elämässäni. En pysähtynyt miettimään, mitä oikein olin tekemässä tai mikä minusta oli tulossa, koska uskoin löytäneeni kiihkoisänmaallisuudesta ja rasismista niiden "hyvät puolet". Uskoin olevani oikeassa. Nyt minun täytyy määritellä elämäni uudestaan ja oppia tuntemaan itseni. Kuka ja mitä oikein olen?
Verkostoitui varhain
Esa Holappa ryhtyi jo hyvin aikaisessa vaiheessa rakentamaan laajaa kansainvälistä verkostoa. Hän loi yhteyksiä pahamaineisiin uusnatseihin ja rasistisiin järjestöihin eri puolilla maailmaa.
Holappa oli yhteyksissä murhamiehiin ja väkivaltarikollisiin eri maissa. Hän piilotti etsintäkuulutettua saksalaista natsia kodissaan.
En pysähtynyt miettimään, mitä oikein olin tekemässä tai mikä minusta oli tulossa, koska uskoin löytäneeni kiihkoisänmaallisuudesta ja rasismista niiden "hyvät puolet".
Esa Holappa oli perustamassa Suomen Vastarintaliikettä (SVL). Holappa oli SVL:n virallinen johtaja neljän vuoden ajan.
Nyt hän kuitenkin kertoo, että todellinen valta oli muiden käsissä, ja että hän itse oli lähinnä liikkeen keulakuvana. Kulissien takana toimivat todelliset johtajat.
Suomen militanteimmat natsit
SVL on Suomen militantein äärioikeistolainen järjestö. Sen toiminnassa on useita piirteitä, jotka huolestuttavat viranomaisia.
SVL kuuluu ruotsalaisvetoiseen Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen, jonka tavoitteena on yhdistää Pohjoismaat ja Baltian maat kansallissosialistiseksi tasavallaksi.
Pohjoismainen Vastarintaliike toimii myös Norjassa ja Tanskassa, mutta siellä kansalliset järjestöt ovat pienempiä kuin Suomessa ja Ruotsissa.
Suomessa jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina. Järjestöllä on nyt arviolta 60–70 aktivistia, jäsentä ja tukijäsentä. Jäsenet matkustelevat ahkerasti kotimaassa ja Pohjoismaissa, ja osallistuvat toistensa tapahtumiin.
Suomen Vastarintaliike työskentelee määrätietoisesti rakentaakseen alakulttuurin, joka sosiaalisen toiminnan kautta houkuttelisi uusia jäseniä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi esitelmäiltoja, kamppailu-urheiluharjoituksia ja metsävaelluksia.
Haluaa yhdistää koko äärioikeiston
Pakolaiskriisin vuoksi rasistisilla ja muukalaisvihamielisillä järjestöillä on Suomessa enemmän liikkumatilaa kuin aikoihin, ja niitä kohtaan tunnetaan mielenkiintoa.
Hyödyntääkseen tilannetta ja houkutellakseen uusia jäseniä SVL on pyrkinyt hieman pehmentämään kovaa natsi-imagoaan. Järjestön jäsenet kutsuvatkin itseään usein kansallismielisiksi ja isänmaallisiksi. Järjestön toiminnasta osaa pyöritetään Suomalaisapu-nimikkeen alla.
Koska Suomen Vastarintaliikkeellä on vain muutamia kymmeniä jäseniä, se ei viranomaisten mukaan varsinaisesti uhkaa yhteiskuntarauhaa tai demokratiaa.
Järjestö kuitenkin työskentelee määrätietoisesti yhdistääkseen Suomen äärioikeistolaiset, nationalistiset ja rasistiset ryhmittymät.
Kytköksiä Soldiers of Odiniin
Turvapaikanhakijoiden määrien kasvettua voimakkaasti viime syksynä SVL:n kemiläinen jäsen Mika Ranta päätti käynnistää oman katupartiojärjestön. Hän antoi järjestölleen nimen Soldiers of Odin, joka on rakenteeltaan hyvin samankaltainen kuin SVL. Oman järjestönsä käynnistämiselle Ranta myös pyysi SVL:ltä luvan.
Viime aikoina Suomen Vastarintaliike ja Soldiers of Odin ovat avoimesti viitanneet toisiinsa.
Vastarintaliike kirjoittaa nettisivuillaan että Soldiers of Odin on isänmaallinen järjestö, ja Soldiers of Odin näyttää omassa PR-videossaan toistuvasti SVL:n tunnusta Tyr-riimua. Kytkös on ilmeinen.
Putinin Venäjä on ystävä
Pohjoismainen Vastarintaliike on viime vuosina suhtautunut yhä suopeammin Vladimir Putinin Venäjään.
Venäjä näyttäytyy natsijärjestölle ihannevaltiona, joka puolustaa perinteisiä arvoja, ja toimii rappeutuneena pidetyn Euroopan unionin vastapainona.
Aloin kysymään itseltäni, halusinko todella kasvattaa lapseni osiksi tätä järjestöä. Halusinko, että he elävät yhtä sulkeutunutta elämää kuin minä ja näkisivät vihollisia kaikkialla.
Emil Hagberg, joka on Ruotsin Vastarintaliikkeen johtajaneuvoston jäsen, sanoi liikkeen nettiradiolähetyksessä, että hän mieluummin näkisi Ruotsin venäläisten valtaamana kuin nykyjohdon alaisuudessa.
Liikkeen entinen johtaja Klas Lund oli samoilla linjoilla. Hän piti Venäjästä luotua uhkakuvaa pötypuheena ja sanoi, että todellinen uhka tulee etelästä ja lännestä.
Kriitikot vaiennetaan
Esa Holapan mukaan jokainen liikkeen jäsen joka suhtautuu kriittisesti Putiniin ja Venäjään, tai asettuu tukemaan Ukrainaa maiden välisessä aseellisessa konfliktissa leimataan juutalaiseksi tai sionistiksi. Näin johto vaientaa liikkeen toisinajattelijat.
Yle on pyytänyt Suomen Vastarintaliikkeeltä kommentteja tähän ja muihin aihetta käsitteleviin juttuihin, mutta niitä ei ole saatu.
Pohjoismainen Vastarintaliike osallistui 2015 Pietarissa, Venäjällä pidettyyn äärioikeistolaisten kokoontumiseen, jonka virallinen nimi oli Kansainvälinen Konservatiivi-foorumi. Järjestön edustajat olivat läsnä kokoontumisessa, mutta eivät kuitenkaan virallisina kutsuttuina konferenssivieraina.
Ajattelin aikaani natsiliikkeessä ja tajusin yhtäkkiä, että se mitä puuhailen, on ihan hullua.
Järjestäjänä toimi venäläispuolue Rodina (Synnyinmaa), ja konferenssin aikana osallistujajärjestöt allekirjoittivat julkilausuman Venäjällä ja Euroopassa toimivien konservatiivien yhteistyöstä.
Suomalainen äärioikeisto on perinteisesti suhtautunut vihamielisesti Venäjään ja venäläisiin.
Siksi Suomen Vastarintaliike ei ole lämmennyt Venäjälle yhtä paljon kuin ruotsalaiset toverinsa.
Holappa jätti liikkeen 2014
Holappa on kaikessa hiljaisuudessa jättänyt sekä vastarintaliikkeen että natsismin. Lopullinen lähtö koitti 2014.
– Aloin kysymään itseltäni, halusinko todella kasvattaa lapseni osiksi tätä järjestöä. Halusinko, että he elävät yhtä sulkeutunutta elämää kuin minä ja näkisivät vihollisia kaikkialla. Ajattelin aikaani natsiliikkeessä ja tajusin yhtäkkiä, että se mitä puuhailen, on ihan hullua, Holappa kertoo.
Hän kertoo, että tuntee edelleenkin olevansa vastuussa, kun kuulee tai lukee järjestön tekemisistä. Hän ajattelee menneitä ja vastarintaliikettä päivittäin.
Menneestä ei pääse eroon olankohautuksella.
Marko Hietikko
Jessikka Aro
Yle
_Muokattu 15.5. klo 15.05: Lisätty lause "Järjestön edustajat olivat läsnä kokoontumisessa, mutta eivät kuitenkaan virallisina kutsuttuina konferenssivieraina." _