Sekä Kiinassa että Intiassa asuu yli miljardi ihmistä. Mielenterveyden asiantuntijoiden mukaan kaikista maailman mielenterveysongelmaisista jopa yli kolmannes asuu näissä maissa.
Huolimatta potilaiden suuresta määrästä, molemmissa maissa mielenterveyshoidon taso on heikko. Arvioiden mukaan vain kuusi prosenttia näiden maiden mielenterveysongelmaisista, esimerkiksi masennuksesta, dementiasta, ahdistuneisuudesta tai päihdeongelmista kärsivistä, on hakeutunut lääkärinhoitoon.
Vakavimmista mielisairaustapauksista, kuten skitsofreniasta, diagnosoidaan alle puolet ja huomattavasti harvempi saa hoitoa. Pahin tilanne on maaseudulla.
Mielenterveysongelmien yhteiskunnalle aiheuttama kuorma on myös kasvamassa, kun väestö vanhenee.
Huolimatta suuresta hoitotarpeesta mielenterveystyöhön on kummassakin maassa budjetoitu alle yksi prosentti maan terveydenhoitomenoista.
Vertailun vuoksi voi todeta, että Yhdysvalloissa luku on kuusi prosenttia, ja Saksassa ja Ranskassa jopa kymmenen prosenttia.
Vauraissa maissa mielenterveysongelmaisista vähintään 70 prosenttia on hoidon piirissä.
Kiina ja Intia ovat julkistaneet suunnitelmia, joilla mielenterveyshoidon aukkoja pyritään paikkaamaan. Työn arvioidaan kestävän vuosikymnmeniä.
Kiina ja Intia ovat solmineet mielenterveystyön yhteistyösopimuksen. Tämän johdosta lääketieteen julkaisuissa on viime aikoina ollut useita Kiinaa ja Intiaa koskevia kirjoituksia.