Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Mustien mehiläisten pelastusoperaatio Pohjoismaissa alkaa kesällä

Mustat mehiläiset hävisivät maapallolta lähes kokonaan 1900-luvun puoliväliin mennessä. Nyt Pohjoismaissa yritetään elvyttää mustien mehiläisten kantaa uudelleen.

Mustia mehiläisiä
Kuva: Lassi Lähteenmäki / Yle
Yrjö Hjelt
Avaa Yle-sovelluksessa

Aimo Nurminen kasvattaa ainoana Suomessa mustien mehiläisten emoja eli kuningattaria. Hän asuu Naantalin Rymättylässä, Pakinaisten saarella.

Nurminen on mukana yhteispohjoismaisessa hankkeessa, jolla yritetään elvyttää pohjoismainen mustien mehiläisten kanta.

– Pakinainen on hirveän hyvä paikka mehiläisten kasvattamiseen, koska täällä saarella ei ole muita mehiläistarhoja, Nurminen sanoo.

– Tämä on sataprosenttisen puhdas parituspaikka. Eri rotuiset mehiläiset eivät pääse täällä risteytymään keskenään.

Hän on mennyt merten taa

Maailman yleisin ja laajimmalle levinnyt mehiläisrotu oli 1800-luvun puoliväliin asti musta mehiläinen. Niitä vietiin Euroopasta Pohjois-Amerikkaan, Uuteen Seelantiin ja Australiaan asti.

Mehiläiset pystyvät risteytymään keskenään, eikä tämä ollut mustien mehiläisten kannalta hyvä juttu.

– 1900-luvulla mustien mehiläisten kävi huonosti. Vuosisadan puoliväliin mennessä iso osa maailman mehiläisistä oli jo hybridejä eli sekarotuisia, Aimo Nurminen kertoo.

Toisaalta Nurmisen mukaan mehiläishoitajat suosivat mieluusti myös muita lajeja, koska mustat mehiläiset ovat äkäisiä ja pistävät helpommin kuin muut rodut.

God Save The Queen Bee

Alkuperäinen, pohjoismainen musta mehiläinen saapui Pohjolaan jääkauden jälkeen. Se on sopeutunut pohjoisiin oloihin ja kestää talven kylmyyden hyvin.

Suomessa parikymmentä mehiläishoitajaa on keskittynyt mustiin mehiläisiin. Tänä talvena aloitettiin Pohjoismainen yhteistyö ja jalostus.

– Kesällä perustetaan Pohjoismaihin viidentoista pesän koetarhoja, ja kuningattaria lähetetään ristiin eri maiden välillä, Aimo Nurminen kertoo mustien mehiläisten pelastusoperaatiosta.

– Mustan mehiläisen jalostus on hidasta työtä. Tarkoituksena on palauttaa rodun alkuperäisiä ominaisuuksia.

Hunajata, hunajata

Aimo Nurmisen mukaan maailmassa on säilynyt hyvin vähän alkuperäisiä mustia mehiläisiä. Pohjoismainen musta mehiläinen on yksi harvoista lajikkeista, joka on säilyttänyt rodun alkuperäisiä ominaisuuksia puhtaana.

Toukokuun 20. päivänä vietetetään maailman mehiläispäivää. Kyseessä on ensimmäinen kerta, ja Aimo Nurmisen mielestä jo oli aikakin.

– Koska mehiläinen on maailman tärkein eläin. Jos ei olisi mehiläisiä, monilta eläimilta loppuisi ravinto. Mehiläinen on myös ihmisten ruoantuotannossa tärkeä pölyttäjä.

Suosittelemme sinulle