Kellokosken mielisairaalan ympäristössä kuvattu sarja on täynnä mustaa huumoria ja suljetun osaston potilaiden kaunistelematonta arkea. Näyttelijät tutustuivat myös ihmisiin roolihahmojensa takana.
– Oli mahtavaa, kun haastattelussa sai kysyä ihan mitä tahansa, hehkuttaa Anssi Niemi, joka esittää sarjassa maanisdepressiivistä Hydeä.
Niemen lisäksi päärooleissa nähdään kolme muuta nuorta näyttelijää. Heidän hahmonsa tutustuvat toisiinsa suljetulla osastolla. Eve Hotin esittämä Satakieli sairastaa skitsofreniaa, Elias Westerbergin Papillon ohjataan osastolle sekakäytön vuoksi ja Hyde hakeutuu itse hoitoon epäonistuneen itsemurhayrityksen seurauksena. Anna Böhmin Lumikki puolestaan työskentelee sairaalassa siivoojana, mutta joutuu palaamaan hoidettavaksi kroonisen masennuksensa takia Sairaalassa nuoret löytävät toisistaan kaipaamansa yhteisön.
"Kenenkään nimi ei ole skitsofrenia tai masennus"
Näyttelijöiden mielestä tabuaihetta käsiteltäessä vaarana on, että hahmot pelkistyvät pelkkään diagnoosiin. Heidän mukaansa on tärkeää, että mielenterveysongelmista puhutaan luontevasti ja huumorin kautta, mutta samalla kunnioittavasti ja monipuolisesti. Esimerkiksi Niemen ajoittain lähes toimintakyvytön Hyde on myös aikaansaava yrittäjä, jonka huumorintaju säilyy vaikeuksien keskellä.
– Kenenkään nimi ei ole skitsofrenia tai masennus. Diagnoosi ei määritä ketään ihmisenä, Westerberg sanoo. Vaikka sarjan hahmoilla on painavatkin taakkansa kannettavanaan, on heidän arjessaan myös valonpilkahduksia. Tässä tasapainottelussa Sekasin tuntuu onnistuvan: sarjan tunnelma on toiveikas, mutta realistinen.
– Prosessit ovat aina pitkiä. Toipua voi, mutta ei aina parantua. Se ei tarkoita, että elämä olisi jotenkin epätäydellistä, Westerberg sanoo.
”Ei tässä lähdetty tekemään opetusvideota”
Näyttelijät ovat sarjaa tehdessään perehtyneet kattavasti diagnooseihin ja suomalaisiin mielenterveyspalveluihin. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että vaikka apua Suomessa saa, voi matka avun piiriin tuntua tarvitsijasta pitkältä.
– Miten apua voisi löytää, kun ei jaksa enää edes nousta sängystään tietoa etsimään?, Hotti kysyy.
Sekasin pyrkii puuttumaan asiaan #Sekasin247-kampanjan avulla, joka tarjoaa netissä nuorille informaatiota ja alhaisen kynnyksen keskusteluapua. Parhaimmillaan Sekasin voisi näyttelijöiden mukaan antaa uudenlaista näkökulmaa julkiseen keskusteluun nuorten mielenterveysongelmista. Sarja tarjoaa oikeaa tietoa, mutta pyrkii välttämään valistavan sävyn.
– Ei tässä lähdetty tekemään mitään opetusvideota, Niemi sanoo. Hotti uskoo, että keskustelukulttuurin taustalla ovat jo lapsuuden kokemukset. Siksi tunteista ja asioista pitäisi hänestä pystyä puhumaan perheissä avoimesti ja pelkäämättä. Hotti toivoo, että sarja ja kampanja vievät keskustelua suuntaan, jossa mielenterveysongelmat eivät enää ole sen pelottavampia kuin muutkaan sairaudet:
– Pitäisi olla ihan sama, onko otsassa leima ”skitsofrenia” vai vaikka ”laktoosi-intoleranssi”.
Iiris Sydänmaanlakka ja Linnea Kilpeläinen, Kallion lukion uutisluokka
Yle, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Mielenterveysseura ja Mielenterveyden keskusliitto aloittavat 23.5 #Sekasin247 -hankkeen, joka madaltaa kynnystä avun hakemiselle myös käytännössä. Sekasin247-sivustolta löytyy välitöntä keskusteluapua vuorokauden ympäri. Mielenterveysalan asiantuntijat ovat silloin tavoitettavissa chatin välityksellä ja ohjeistavat esimerkiksi oikeiden palveluiden löytymisessä. Sivustolta löytyy myös tietoa mielen hyvinvointiin liittyvistä asioista.